Aika hyvät kepit

Kävimme sunnutai aamuna taas treenaamassa Ojangossa. Keli oli kaunis, ehkäpä se oli tämän kesän viimeinen oikea kesäpäiväpäivä. Ohjelmassa oli uuvuttava määrä kontaktitoistoja, persjättöjä ahtaassa paikassa kahden hypyn välillä ja keppiharjoituksia. Kepeissä tavoitellaan mahdollisimman itsenäistä suoritusta.

Persjättöharjoitus taas perustuu kisoissa olleeseen keljuun radankohtaan, jossa ohjaajan suorin reitti kulki viistoon kahden rivissä olevan esteen välistä. Oikanpuoleinen este mentiin ensin takaakierrolla ja vasen sitten suoraan. Ajoitus niin, että koira ohjataan kiertoon oikealla kädellä ja kun se on ilmassa, ohjaaja on jo esteiden välissä. Ohjaaja ottaa sitten laskeutuvan koiran selkänsä takaa vasempaan käteen ja ohjaa vasemman esteen yli.

Kaikki taitavimmat ohjasivat sen näin ja juoksivat itse jokseenkin suoraa reittiä. Me amatöörimmät jouduimme pyörähtämään valssin saadaksemme koiran toiselle esteelle.

Alkoi se sujua kun oikein yritti.

Runotyttö Pipsa haaveilee

Kirkkonummella kisaamassa

Tänä viikonloppuna olisi ollut tarjolla piirinmestaruuskisatkin, mutta päätin silti osalllistua mieluummin tavallisiin kisoihin Kirkkonummella. Olen aina pitänyt KKK:n hallista ja sen ympäristöstä. Maisema on kaunis ja halli istuu siihen hyvin. Tuloksiakin Kirkkonummelta on yleensä tullut.

Tällä kertaa saaliina oli kymppi ja vitonen, sekä yliaikaa päälle molemmissa. Nollaa ei taaskaan saatu, mutta tulosta kuitenkin pukkaa ihan mukavasti. Virheitä tuli kontaktin alastuloilta ja pituudelta, jolla Pipsa hyppäsi niin viistoon, että tuli esteen sivusta ulos.

Jatkuva yliaikaongelma taas johtuu pitkistä kaarroksista, joita ei oikein enää saisi tehdä tällä tasolla. Ihanneaika tulee vastaan, vaikka Pipsan vauhti on aivan samaa kuin ennenkin.

Kisoja kahdella ohjaalla

HSKH täytti 30 vuotta ja sitä juhlittiin oikein juhlaviikon merkeissä.
Pipsa osallistui viikolla agilitykilpailuihin sekä aikuisen, että lapsen ohjaamana.
Lasten kisoista tuloksena oli 3. sija 10v ohjaajan avustamana. Ratavirheitä nolla. Nuori ohjaaja hoiti rataantutustumisen aivan itsenäisesti ja teki radan loppupuolella mallikkaan valssauksenkin.

Itse osallistuin HSKH:n mestaruuskisoihin ja sain tulokseksi 10vp plus yliaikaa. Sijoitusta en vielä tiedä, oli niin kiire kotio maaliintulon jälkeen, etten ehtinyt jäädä tuloksia odottamaan.
Radalla oli hankala putki-puomi erottelu, jonka otin niin varmasti ja koiraa blokkaavasti, että Pipsa pysähtyi täysin. Ei meinannut millään lähteä puomia ylös. Jäpitti vaan ja ihmetteli, minne pitäisi mennä. Siitä sitten vitonen kiellosta. Toinen vitonen tuli lentokeinusta.

Edellisenä viikonloppuna olimme IHAH:in kisoissa Kivikossa ja siellä sijoituimme viidensiksi 5vp:llä ja yliajalla. Se onkin paras tuloksemme kolmosissa tähän asti. Törkeä puomin alastulo toi vitosen.

Sen sijaan City belgien kisat 3.8. menivät täysin penkin alle. Kaksi hylkäystä, molemmat aivan alkuradasta.

Kolmosissa on kolmosten meininki. Rataa on katsottava kokonaisuutena aivan eri tavalla kuin ennen. Jokaisen esteen kohdalla on huomioitava mistä koira tulee, minne sen pitää jatkaa, eikä vain mitä se tekee juuri nyt. Jos aikaisemmin radalla oli muutamia "ansoja", jotka piti bongata rataantutustumisessa, nyt koko rata on usein yhtä ansaa. Edessä on aina jotain kiinnostavaa, johon koira menee, ellei sitä ohjaa.

Ohjaus on jatkuvaa ja sen on oltava tarkkaa. Useissa kohdissa esteet ovat hyvin tiheässä ja koiralle on kerrottava todella selvästi mitä haluan. Takaa ohjaus omalla liikkeellä on välttämätön taito, sillä en pysty juoksemaan koirani rinnalla, vaan anna sen mennä edelle.

Oman liikkeen käyttöä ohjauksessa on treenattava lisää. Tarkoitan esim tilannetta jossa hyppysuoran päässä on putkensuu, johon ei mennä. Pipsa ei sellaisessa huutamalla pysähdy, mutta kääntyy kyllä perääni, jos minä käännyn ja liikun putkesta poispäin.
On tämä onnistunutkin, mutta yleensä ei. Jään vain paikoilleni kiljumaan ja ohjailemaan ja sitten se onkin jo hylky.

Tähän mennessä kolmosissa:
4 kisaa
10 starttia
3 tulosta

Maaningan pelottavat putket

Pipsa korkkasi kolmoset Maaningan kisoissa toissa sunnuntaina. Lomakelit olivat itä-Suomessa aika haastavat, mutta kisapäivänä ei lopulta satanut tippaakaan ja kylmyyskin alkoi jo hieman helpottaa. Vietimme koko päivän ulkoillen Haukkumajan maastossa, muun perheen lähdettyä autolla asioille Kuopioon. Kisaamista oli yhteensä alle 5 minuuttia, ja odottelua lähes 6 tuntia.

Kuvitus tällä kertaa odotteluvaiheesta, johon kuului marjastusta, uintia ja vaeltelua.

Kisoissa oli kolme rataa, joista yksi hyppäri. Ensimmäinen rata meni viihteen puolelle. Pipsa varasti ja oli siitä lähtien edellä ja minä jäljessä puoleenväliin rataa, jossa meidät hylättiin väärästä radasta. Rata oli täyttä kaahausta, kontaktit hypittiin suoraan puomilta ja keinukaan ei ehtinyt paljon laskeutua, kun Pipsa jo lensi kaaressa sen yläpäästä. Hyvä että pysyi otus ehjänä.

Toinen rata oli sitten ihan normaalia treenitasoa. Meille ei tullut muita virheitä, kuin kaksi kieltoa putkilla!

Tällaista ei olekaan tapahtunut koskaan aiemmin. Radalla oli yhteensä kolme putkea, yksi suora ja kaksi mutkaa, jotka oli sijoitettu radan perälle vierekkäin peräkkäisiksi esteiksi. Mukava, helppo kohta radassa siis, kunhan katsoo, että koira menee kumpaankin putkeen oikeasta päästä.

Pipsa kuitenkin löi yllättäen jarrut kiinni putken suulla ja jäi kyräilemään. Piti oikein komentaa se sisään reikään. Hetken päästä se sinkoi ulos putken toisesta päästä ja ohjasin sen seuraavaan putkeen. Ja taas sama. Jarrut kiinni ja arkaa pälyilyä pimeyteen.

Vaarallisten putkien jälkeen rata hoitui puhtaasti loppuun. Arastelu aiheutti törkeästi yliaikaa, mutta saimmepa tuloksen. 10vp + aikavirhe.

Kolmas rata oli hyppäri. Se olisi mennyt hienosti, paitsi, että unohdin yhden esteen välistä. En ymmärrä, miten niin saattoi tapahtua, luulin jo parantuneeni tästä taudista. Teimme hienoa nopeaa rataa ja lähestyimme loppusuoraa, kun tajusin, että tuomari ei liiku vaan seisoo radan sivussa ja huikkaa meille: "teillä jäi yksi väliin.."

Yhtä kaikki ekoista kisoista saatiin tulos. Radat olivat ihan "tästä maailmasta". Olin pelännyt, että kolmosissa eteen tulee jotain täysin mahdotonta. Eroa kakkosiin oli lähinnä keppien sisääntulokulmissa, jotka olivat aika keljuja, sekä käännösten tiukkuudessa.

Pipsa porhalsi kolmosiin!

Pipsa on kyllä hieno koira. Ensimmäinen ja ainoa koira, joka minulla on koskaan ollut, mutta uskallan silti väittää, että se on huippuluokkaa. Kivikon helteessä se sai molemmilta radoilta tulokset ja jälkimmäiseltä nollan ja SERTin.

Pipsa on oppinut paikkaamaan puutteitani ja ehkä minäkin olen oppinut ohjaamaan sitä niin, että se pääsee käyttämään vahvuuksiaan. Pipsa on springeriksi hyvin nopea ja se irtoaa helposti suorittamaan esteitä itsenäisesti. Minä taas olen hidas ja kankea keski-ikäinen mies. Yhdistelmä alkoi toimia, kun aloin keskittyä rataantutustumisiin.

Radalla on kaksi reittiä, koiran ja ihmisen. Oma reitti on aina minimoitava mahdollisimman lyhyeksi ja toisaalta sellaiseksi, että koira ikäänkuin kaartaa esteiden kautta ihmisen luo. Ihminen vaihtaa paikkaa ja taas koira tulee kohti. Kun Pipsan lähettää irtoamaan, se kääntyy esteen jälkeen takaisin ja oma sijainti pitää silloin olla kohdallaan, jotta sille voi antaa uuden irtoamissuunnan.

Minulla oli kerran ilo vaihtaa pari sanaa Pete Huotarin kanssa ja hän kehotti opettamaan koiralle kepit niin, että ne ovat täydellisen idioottivarmat mistä tahansa kulmasta. Sillä ohjaaja ostaa itselleen omaa aikaa. Koira pysyy kepeissä monta sekuntia ja ohjaajalla on aikaa päästä edelle ja sijoittumaan oikein seuraaville esteille. Hyvät kepit ovat kuin putkia, joissa koira pysyy hetken "turvassa" ohjaajan juostessa.

Kisoissa oli kolme rataa, joista viimeiselle emme enää päässeet luokkanousun takia.
A-radalla tuli muutama kielto kakkos-kolmos esteillä, joilla luotin jo liikaakin tuohon mainittuun irtoamiskykyyn. Oli kuuma ja Pipsan lähtö ei ollut tavanomaisen räjähtävä, vaan suorastaan rento. Olin laskenut sen varaan, että se ampuu ensimmäisten esteiden yli täysiä ja  sitten vain käännän vähän suuntaa ja hoitelemme kolmosen. No ei ampunutkaan, vaan vaati ihan ohjaamista.

Toisella radalla kaikki sitten meni putkeen. Koko radan ajan tuntui luontevalta, koira oli siellä missä olin sen kuvitellutkin olevan, vauhti oli mukava ja ohjausten seuraaminen  tarkkaa. Lopussa oli kolmen pitkittäisen esteen välistäveto/takaakierto osuus, jonka päätin hoitaa takaakiertopuolelta. Tässä enemmistön paine alkoi tuntua, nähdessäni niin monen muun suunnittelevan ohjauksen työntöpuolelta, mutta luotin omaan takaakiertosysteemiini, ja se toimi!

Maalissa huomasin kuitenkin rikkoneeni selkäni tuon loppuosuuden vartalonkierroissa. Minun oli vaikea edes kiittää Pipsaa tarpeeksi, kun sattui niin paljon. Ratatoimitsija tuli ystävällisesti tarjoamaan minulle Panadolia, jonka voimin jaksoin osallistua palkintojen jakoon ja pääsin kotiin.

Tiistaina on treeneissä kakkua tarjolla!

Sijoitukset 5/25 ja 5/25.

Täysillä läpi esteiden!

Kävimme Järvenpäässä avaamassa ulkokisakauden. Asko Jokinen oli tehnyt melkoisen hankalat radat, joilla koiraa sai käännellä oikein tosissaan.

Pipsan tulokulma oli tarpeettomankin innostunut, jotta ensimmäisellä radalla olisi ollut edes toivoa onnistua. Se veti radalle hihna kireänä, haukkui ja hepuloi. Kun vuoromme lopulta tuli, se jaksoi odottaa suunnilleen hihnan irroitukseen asti, ennekuin varasti ja paineli ensimmäiseltä hypyltä suoraan ansana olleeseen putkeen. Minä seisoin käytännössä paikoillani ja lopetin siihen. Kutsuin sankarin kentältä, ja menimme pois.

Toinen rata oli hallitumpi. Olin yrittänyt väsyttää Pipsaa harjoituskentällä, jossa otimme lähdössäpysymis- ja takaakiertoharjoituksia aivan sarjatyönä. Heittelin myös palloa ja vein koiran metsään nuuhkimaan.
Tällä kertaa selvisimme radan puoliväliin, ennekuin astuimme putkiansaan. Jatkoimme kuitenkin rataa ja se meni hienosti. Loistavat kepit, hieno puomipysähdys etc.

Kolmas rata oli hyppäri. Sitä ennen vein Pipsan läheiseen puroon uiskentelemaan ja rauhoittumaan.
Nyt lähtö onnistui, Pipsa meni lujaa, mutta tarkasti. Hyppykorkeutta kuitenkin jäi uupumaan ja pudotimme muurista palikat. Matka kuitenkin jatkui täyttä vauhtia. Vaikein kohta oli aivan linjalla oleva suora putki johon ei saanut mennä, ja joka todella imi kisakumppaneita. Olin suunnitellut siihen sellaisen puolivalssimaisen käännöksen, kiepahdin hetkeksi selkä menosuuntaan ja sain kuin sainkin koiran kääntymään linjaltaan minua kohti ja siitä kohti oikeaa estettä. Hieno Pipsa.

Lisää putkia, hyvät kepit ja sitten okseri, josta emme ennenkään ole selvinneet. Rima putosi, mutta matka jatkui. Ohjasin kaukaa, koira irrallaan ja lopuksi eteen komennolla maaliin. Pipsa hyppäsi maalin jälkeen samaan laskuun vielä rata-aidankin yli, eteen kun oli komennettu.

Tuloksena oli 10vp, mutta kisan nopein aika. Teimme myös oman etenemä ennätyksemme 4,3 m/s.
Vain kolme koirakkoa sai tuloksen ja meidän tuloksemme riitti toiseen sijaan.
Ja niin sai Pipsa taas pussillisen herkkuja. Tähän voisi tottua ;)

Tietysti voi myös jossitella.
Jos en olisi väsyttänyt koiraa, olisiko se jaksanut hypätä korkeammalle?
Jos se olisi mennyt vielä kovempaa, olisinko ehtinyt ohjata?

Pipsa on Pipsa. Se menee aina täysillä.

Tuplanolla Kirkkonummelta

Paistaa se aurinko risukasaankin!

Kävimme tänään kisaamassa Kirkkonummella kaksi Johanna Nybergin agilityrataa.
Pipsa hoiti molemmat virheettä ja nappasi kaksi LUVA:a kerralla. On aika uskomaton olo.

Radat olivat aika, sanoisinko veikeitä. Tavallaan älyttömän helppoja, mutta mausteena muutama hyvin vaikea kohta.

Ensimmäisen radan ansa oli inhottavasti sijoitettu mutkaputki, joka mentiin kahdesti, ja aina siitä vaikeammasta päästä. Ensimmäisellä kerralla putkelle tultiin sivulta päin hypyltä, jolla piti ehtiä valssaamaan, jotta koiran sai menemään kauempaan putken päähän.
Toisella kerralla putkelle laskeuduttiin suoraan A-esteeltä. Putken väärä pää oli niin lähellä A:n alastuloa kuin voi, ja taas oli ehdittävä valssaamaan. Tämä meni meillä tosi niukalle.

Valssasin kyllä, mutta Pipsa paineli silti selkäpuoleltani ohi kohti hylkäystä. Sitten se tajusi, mitä pyörähdykseni tarkoittikaan ja teki täysjarrutuksen juuri ennen putken suuta ja palasi takaisin kiertäen minut kuten oli alunperin ohjattukin ja meni oikeaan aukkoon.

Toisen radan ansa oli A:n jälkeinen rengas, jota ei kuulunut ensimmäisellä kerralla hypätä vaikka se siinä houkuttelikin. Vasta toisella kerralla samalta A:lta tultaessa mentiin renkaaseen.

Radat tuntuivat yleisesti ottaen helposti ymmärrettäviltä. Ansat olivat niin ilmeisiä, että niihin tiesi varautua. Irtoavuutta pääsi hyödyntämään. Ratojen sik-sak luonteen takia Pipsan pystyi heittämään perimmäiselle esteelle samalla kun itse jo kääntyi paluumatkalle. Tämä on suuri etu huonojalkaiselle ohjaajalle.

Meidän kisarutiinimme on sellainen, että Pipsa määrää vauhdin ja minä suunnan. Se juoksee omaa, varsin ripeää vauhtiaan ja pääsee lähtökohtaisesti aina edelleni. Jos ohjausta ei tule, se suorittaa jonkin esteen joka edessä näkyy. Se kuitenkin seuraa ohjaustani hyvin tarkasti. Polvivammani jälkeen Pipsa on oppinut tekemään esteitä itsenäisesti ja kaukaa. Pystymme siis korjaamaan tilanteita, jotka ovat jo menossa pieleen, kunhan vain muistan antaa ohjeita.

Hienot kisat, tyhjä olo. Kaksi LUVA:a koossa.

"Loistavaa osaamista"

Koiraurheilussa kaikki on mahdollista, mutta silti minua ei lakkaa hämmästyttämästä, miten onnistuin saamaan hylätyn tuloksen alla olevalta radalta viime sunnuntaina Lempäälän kisoissa.

Pystyin jotenkin ohjaamaan Pipsan nelos esteenä olleen mutkaputken väärään päähän, temppu, joka äkkiseltään tuntuu melkein mahdottomalta.



Analysoin tätä ihmettä myöhemmin, nyt vain ihmettelen.

Ojangon yössä

Tuli päätettyä, että kontaktit pannaan kuntoon.

Päätöksiä on aina helppo tehdä, mutta niiden toteuttaminen on aina astetta hankalampaa. Hankin siis vapaatreenikortin Vuokkoshallille ja viime yönä kävimme tekemässä puomia ja aata hallilla.

Oli jotenkin hämäävän helppoa. Tyhjässä hiljaisessa hallissa Pipsa ei edes tarvitse sanallista pysähtymiskäskyä, vaan lyö itsenäisesti jarrut kiinni alastulolla. Joka kerta.

Tehtiin sitten harjoituksia hiljaisuuden vallitessa. Kokeiltiin pelkkä puomia paikaltaan lähdöstä, puomia radan osana ja sellaista "paniikkipuomia", jossa minä juoksen tahallisen yli-innostuneena niin kovaa kuin pääsen koirasta poispäin, kun sen pitäisi pysähtyä. Onnistui sekin.

Eli Pipsa osaa asian, kun ohjaajan stressi ja kisatilanteen jännitys poistetaan yhtälöstä. Nyt vain tehdään toistoja, toistoja ja toistoja.

Lisäksi tehtiin pari kertaa Tiinan viimeksi opettamaa vastaisella kädellä tehtyä ohjausjuttua, jolle en tiedä nimeä, sekä saksalaista.

Vitosen kontaktit ja nolla!

Tänään HSKH:n kotikisoissa oli Jangasilla aika hyvä päivä.
Nollia ropisi Pipsalle, sen siskoille Ellalle ja Essille ja enolle Tarmolle.
Eli onnittelut kaikille ja ennenkaikkea koko sakin valmentajalle ja kasvattajalle Tiina Jankalle.

Ensimmäisenä oli agilityrata,  joka vaikutti muuten helpolta, paitsi enimmäisten esteiden muodostama kaarto oikelle takaisin tulosuuntaan ja u-putken kauempaan päähän. Haaste oli siinä, että siihen ei saanut sopimaan mitään erityistä ohjauskuviota, pelkkä tiukka kaare vain koira ulkokaarella ja ohjaaja sisäkaarella. Ohjaus koko ajan samalla vasemmlla kädellä. Jännitys syntyi kaaren ulkopuolella houkuttelevista putkista ynnä muista kiinnostavuuksista.
Hyvin meni, Pipsa kääntyi ja päästiin radalle. Muu oli jotenkin hirveän helppoa. Puomin loppupäässä kummitteli putki, johon se EI mennyt ja kontaktikin oli hyvä.
Radan peräpäässä rata teki vähän siksakkia ja siellä käytännössä pysähdyin paikalleni ja vain osoittelin Pipsalle esteitä ja se hoiti ne hienosti. Kepit menivät mallikkaasti.

Kolmanneksi viimeinen este oli A. Ehdin ajoissa alastulolle ja mielestäni ohjasin kädellänikin varsin alas, mutta Pipsa hyppäsi. Ei törkeästi, vain senttejä liian aikaisin, mutta tuomarin käsi nousi. Tuloksena siis vitonen.

Pipsa veti radan uransa parhaalla etenemällä 4,25m/s ja virhe kyllä harmitti pikkaisen. Jossittelu houkuttaa kun tuloslistaa katsoo, mutta näillä mennään.

Toinen rata oli hyppäri, joka vaikutti etukäteen katsoen todella helpolta ja nopealta kiitolaukkaradalta.
Hienosti ja helposti se menikin, vaikka ehkä turhan varnistellen minulta. Ykkösistä on jäänyt tapa hakea varmaa nollaa ajan kustannuksella. Kakkosissa tämä ei enää toimi.
Kepit mentiin hieman rauhallisesti siihen nähden mihin Pipsa pystyy ja käännökset olivat sellaisia koiralle luontevia kaarroksia.

Radan kolmanneksi viimeinen este aiheutti tälläkin radalla pulmia. Nyt se oli U-putki joka oli selin maaliin nähden. Pipsa sujahti putkeen sisään ja minä etenin seuraavalla esteelle päin, enkä jäänyt kääntämään sitä oikeaan suuntaan putken ulostulosuulle.

Ilmeisesti Pipsa ei tosiaankaan tiennyt, missä isäntä oli, sillä se syöksyi putkesta ulos täyttä laukkaa aivan poispäin minusta, melkein kentän puoliväliin asti. Minä juoksin 180 astetta eri suuntaan kuin koirani ja olin itseasiassa jo maalissa, kun koira kääntyi ja hyppi kaksi viimeistä estettä odottavaan syliini.
Jossittelulle jää taas tilaa. Kauanko kierrokseen meni. Minä arvioin kaksi sekuntia, Tiina veikkasi enemmän kolme, tai jopa neljä sekuntia. Aikaa kuitenkin kului, sijoitus ropisi alaspäin, emmekä saaneet LUVA:a, vaikka ensimmäinen kakkosten nolla tulikin.
Etenemä oli silti 3,99 m/s, eli itseasiassa molemmilla radoilla mentiin lähes yhtä kovaa.

Ja juu, juu tiedän, että eräitten paimenilla pääsee yli viittä metriä sekunnissa, mutta se on eri juttu se.

Mitä tästä opimme. Jo kolmosiin aikoo päästä, on alettava panostaa nopeuteen. Olin itse asiassa unohtanut koko säännön, että vain parhaat nollat saavat kakkosissa LUVA:n

Hieno päivä yhtä kaikki. Kaksi tulosta meille, Hyvä puomi, Hyvät kepit, ja menestystä koko pesueelle.

Kympin kontaktit

Tässä oli pitempi kirjoitus, jonka onnistuin jotenkin tuhoamaan.
Uudelleen en osaa koko teosta enää kirjoittaa, mutta tässä on lyhennelmä.

Käytiin Batin kisoissa ja Pipsa suoritti hienoja hyppyjä puomien alastuloilla. Todella härskejä loikkia.
Ensimmäisen radan puomikaahaus aiheutti sen, että Pipsa paineli puomin päässä olleen putken väärään päähän, koska en ehtinyt valssaamaan Hylly tuli.

Toisella radalla tuli varaslähtö ja sen seurauksena kolmosesteellä kielto. Puomilla taas entistäkin hirveämpi hyppy. Muuten hyvä rata, hyvällä ajalla. Kymppi tuli ja siksi sijoitus oli vain 19.

Päätin tehdä asialle jotain, eli treenata.

Tämä kaikki oli siis alunperin kerrottu, ainakin mielestäni, lennokkaammin ja paremmin. En vieläkään tajua miten poistin sen tekstin.

Uutta kautta kohti

Viime vuoden lopulla ehdimme kisata Pipsan kanssa vielä kolmasti. Tuloksina yksi vitonen ja viisi hylkäystä. Videomateriaaliakin olisi, mutta annetaan sen olla.

2012 Oli hyvä agilityvuosi. Kausi oli ehjä. Polvi on kestänyt ja perheen harrastuskalenteri on jättänyt tiistai illat vapaiksi. Nousimme kakkosiin ja saimme sieltä jopa pari tulosta. Palkintopallillekin pääsime kerran. Pipsa sai palkinnoksi kolmannesta sijastaan valkosipulipuristimen.
Pipsa on ollut koko vuoden terve ja reipas. Elokuussa sillä oli juoksutauko, mutta muuten on voitu harrastaa ympäri vuoden.

Sunnuntaina aloitamme kauden 2013 BAT:in kisoissa Ojangossa. Treenien perusteella odotettavissa on hurjaa nopeutta ja kontaktivirheitä, myöhästyneitä ohjauksia ja tietysti varaslähtö. Viime vuoden viimeisissä kisoissa tosin kaikki kaatui ylimääräisiin putkiin, mikä olikin vaihteen vuoksi ihan kiva uusi temppu.