lauantai 26. joulukuuta 2009
perjantai 25. joulukuuta 2009
keskiviikko 23. joulukuuta 2009
Talvikoira
Tämän kuvan saamiseen tarvittiin noin 30 otosta. Vain tässä yhdessä Pipsa on paikallaan. Lumi on ihanaa, ja se saa pienen spanielin riehaantumaan. Lenkillä se kulkee pää hangessa (oikeasti!), ja tulee vain välillä "pintaan" nappaamaan happea, jatkaakseen taas matkaansa uppeluksissa...
K
lauantai 19. joulukuuta 2009
perjantai 18. joulukuuta 2009
Glögikisat
Viikko sitten perjantaina meillä oli vuoden viimeiset agityn halliharjoitukset. Pipsalla oli taas todella hauskaa, ja kyllä minullakin hymy palasi huulille, kun päästiin glögin ja piparien äärelle.
Viimeisen kerran kunniaksi harjoitukset vedettiin leikkimielisen "glögikisan" muodossa. Kymmenen esteen rata tehtäisiin kilpailunomaisesti kerralla läpi, sitten käytäisiin virheet ja pulmat läpi ja vedettäisiin rata uudelleen läpi.
Rata , jonka Tiina oli meille laatinut oli muodolataan kuin neliön kolme sivua. Ensin pari hyppyä, sitten käänös putkessa, taas pari hyppyä suoralla ja uusi käännös putkessa, hyppy, muuri, pussi ja loppuun hyppy. Arvelin jo etukäteen, että ongelmia tulisi, kun Pipsa ohittaisi minut suoralla ja se joutuisi hakeutumaan toiseen putkeen itsenäisesti. Vauhtini ei riitä Pipsalle tasaisella.
Emme kuitenkaan päässeet edes toiselle putkelle asti. Esteellä ennen putkea Pipsa on hivenen edelläni. Sen pitäisi hypätä esteen yli ja jatkaa suoraan putken kauenpaan päähän, mutta minä teen kummallisen kyykistyvän liikeen ja käännän rintamasuuntani vasemmalle pois putkesta. Pipsa sekoaa, jättää hyppäämättä ja juoksee jalkoihini esteen vierestä (tämän näkee videolta).
No, ei se mitään, ettei onnistu, mutta kun Pipsa tämän jälkeen kirmailee taas viisi minuutttia ympäri hallia ja yrittää väliseinänä toimivan pressun raosta vielä naapurin puolelle, alkaa tuntua, että peruskoulutuksessa on ehkä jotain pientä puutetta. Kaksi käskyä koiran pitäisi osata. "Tänne" ja "Istu". Jos ei muuta niin nämä kaksi. Ja on niitä harjoiteltukin.
Riistaviettiin vetoamalla otus sitten saatiin taas tulemaan luokse ihan nätisti, jahka isäntä oli saanut itsensä taas kootuksi. Kiitos tästä Tiinalle. Sain taas lainaksi maata pitkin vedettävän lelun, jonka kimppuun Pipsa halukkaaasti iskee . Kiitos lelusta taas toiselle Tiinalle. Palkinnoksi se saa hauskan vetoleikin ja sen päätteeksi pikku makupalan, jolla taas saadaan lelu pois suusta. Tämä tekniikka toimi hienosti, ja toisella yrittämällä esteet saatiin tehtyä, eikä hillumista enää tapahtunut.
Nyt on aika katsoa tulevaan vuoteen ja asettaa itselleen tavoitteita.
-Karkailu ja hillunta loputtava. Vetolelua tarjotaan heti, ennen kuin Pipsa ehtii palkita itsensä sekoilulla.
-Turha "ohjaileminen" ja huitominen pois. Pipsa menee vähemmälläkin, tärkeä on oma rintamasuuntani.
-Oman kunnon kohotus. Joulu ei tätä edesauta lyhyellä tähtäimellä, mutta sitten...
Minusta Pipsalla on lahjoja, halukkuutta ja intoa tähän lajiin. Isäntä vaan vaatii kovasti harjoitusta.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Keppikauppa
Olin taas Pipsan kanssa koirapuistossa. Äitikin oli kyllä mukana. Pipsa sai melkein heti koirakaverin, jonka kanssa sitten juostiin ympäri puistoa. Toinen koira oli rodultaan varmaan beagle. Se tykkäsi varastella Pipsalta
keppejä. Annoin Pipsalle aina uuden kepin, kun vanha lähti toisen mukaan. Hetken päästä olin päättänyt tehdä keppikaupan, jossa sitten möisin keppejä (eivät ne kepit kyllä mitään maksaneet). Beagle oli innokas asiakas, ja
hakikin keppejä kaupastani koko ajan. Pipsakin tykkäsi vierailla tutkimassa valikoimia.Yhden kepin
se ottikin ja sitä sitten heiteltiin Pipsalle. Beagle lähti, mutta ei Pipsa kauaa joutunut yksin olemaan.
Toisen koiran kanssa leikki ei kyllä ollut yhtä kivaa kun beaglen. Tuli aika sitten meidänkin lähteä.
Palatessamme Pipsa löysi luultavasti myyrän. Emme me sitä nähneet, mutta Pipsa nuuski niin riemuissaan,
että jotakin siellä varmaan oli. Naapurimme parvekkeella oli Pipsan vanha tuttu collie. Pipsa huomasi sen
ja rupesi heiluttamaan häntäänsä. Kun menimme collien rapun ohi, Pipsa yritti päästä kylään.
A-K
torstai 10. joulukuuta 2009
Agilitya ohjatusti
Tiistaina osallistuimme Pipsan kanssa taas ohjattuihin harjoituksiin. Ohjelmassa oli kujakepit, taas hivenen kavennettuina, irtorengas hyppy-yhdistelmä, vaikeaan tulokulmaan laitettu putki sekä keinu ja lopuksi pöytä. Odottaessamme harjoittelimme itsenäisesti puomin ylös ja alastuloja. Pitkällä pysähdyksellä toki.
Puomi meni loistavasti. (luultavasti, koska ei ollut yleisöä). Pipsa jopa pysyi irti paikallaan joka kerta, kun kävin laittamassa makupalat puomin molemmille kontakteille, vaikka sisarukset tekivät omia harjoituksiaan.
Myös kujakepit sujuivat. Pöydässäkään ei mielestäni ole ongelmia. Rengas meni odotetusi, eli jos se nostetaan irti maasta, Pipsa ei tajua, että sen läpi kuuluisi mennä. Yrittämällä sekin onnistui.
Pulmia tuli keinulla ja putkella. Hieman yllättäen. Putken pitäisi olla "varma", mutta nyt onnistuin jotenkin sössimään lähetykset. Putki oli kyllä pahassa asennossa, poispäin osoittavana U-kirjaimena jota lähestyttiin siis pimeältä puolelta. Ja kuten aina, jos ei onnistu, alan hermostua, sitten ei onnistu.
Keinulla mokasin ja päästin pikku Pipsan luiskahtamaan alas. Onneksi ei pahasti traumatisoitunut, mutta kyllä se vähän pelästyi.
Juoksentelu ja hepulointi alkoi vasta harjoitusten lopulla,mikä on toki edistystä sekin, mutta...
Ohjaajamme Tiina lainasi sellaista turkispuuhka lelua Pipsan houkutteluun, ja se kyllä toimi oikein hyvin. Suorituksen jälkeen palkintona tarjotaankin repimisleikkiä makupalan sijaan. Toimi hyvin.

maanantai 7. joulukuuta 2009
lauantai 5. joulukuuta 2009
Kaapelin pentunäyttely ja uimareissu
Näyttelyreissu
Pipsa kävi näyttäytymässä kehässä Helsingin Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä. Tuloksena VSP ja KP. Tämä olikin viimeinen mahdollinen pentunäyttely, sillä jo ensi tiistaina Pipsa sisaruksineen täyttää 9 kk.
Näyttelyssä oleminen oli paljon helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla Lahdessa. Nyt jo tiesi mitä tapahtuu, ja miten tulee toimia. Mentiin kehään ja pyörittiin ja pysähdeltiin ohjeiden mukaan. Merkittävästi helpompaa, kuin helpoinkaan ohjausharjoitus agilityhallissa.
Pipsalle näyttely oli ilmeisesti varsin raskas kokemus. Ainakin uni on maittanut. Kävelylle se lähti kyllä reippaasti ja ruokakin maistui hyvin, väsyttää vain niin kovasti.
Uimareissu
Perjantai iltana Pipsa kävi uimassa meressä. Kävelimme joulukuisessa jäätävässsä tihkusateessa merenrantaa seurailevaa kävelytietä. Oli pimeää ja kylmää. Täyspäiselle ihmiselle ei olisi ikinä tullut mielen mennä edes kahlailemaan, saati uimaan. Pipsa kuitenkin veti päättäväisesti kohti rantaa. Ehkä sitä kiehtoivat kauempana kelluvat tummat vesilintujen hahmot.
Etsin paikan, jossa pengerryksen suurten kivien välissä oli kaistale hiekkaa. Nakkasin maassa maanneen karahkan mereen ja Pipsa säntäsi perään. Karahka vain oli niin vettynyt, että se uskomatonta kyllä upposi ja jätti Pipsan syvän turhauman ja pettymyksen valtaan. Uuden kepin hakuun meni tovi. Kyseisellä rantatiellä ei juuri ole puita, joten ei siellä ole oksiakaan.
Kun klapi sitten löytyi Pipsa säntäsi täpinöissään rantaviivalle odottamaan.Käskin paikan,heitin ja annoin luvan noutaa. Ei kyllä paljon järki päätä pakottanut kun neiti lähti uimaan. Matkaa oli tietysti vain muutama metri, ettei kävisi keljusti. Klapi oli hetkessä noudettu ja Pipsa sai pyynnöstä vielä toisenkin heiton. Sitten isäntä päätti julmasti lopettaa hauskasti alkaneen leikin ja toimittaa pennun lämpimään suihkuun.
Tunnisteet:
näyttely,
uiminen,
ulkoilu,
Walesinspringerspanieli
torstai 3. joulukuuta 2009
Kotikoira
Lauantaiaamuna käytiin siis treenaamassa agilitya vetisessä Ojangossa. Lisäksi harrastettiin dummyn heittelyä kentän ja puomin välisessä pöpelikköisessä metsässä. Minä koin Pipsan viihtyneen ja rasittaneen itseään riemulla.
Loppu viikonloppu meni sitten lapsiperheen riennoissa, ja Pipsa rupesi vaikeaksi. Ensin loppui syöminen, sunnuntaina ei syöty oikeastaan mitään. Seuraavaksi unohtui sisäsiisteys. Jos oiken yritti, niinkuin maanantainakin heti herättyä syöksyä ulos ennen pissaa, sepä tujautti sen matolle ulkoilun jälkeen. Eikä syönyt.
Luin Ella-siskon blogia ja päättelin, että tämä se nyt on se ensimmäinen juoksu (vaan ei ollut).
Maanantai-iltana keitin sitten neitokaiselle vanhaa kunnon yrjölänpuuroa oikein kunnon satsin. Se jo hiukan maistui.
Käytiin sitten töitten jälkeen tiistaina ja keskiviikkona juoksemassa irrallaan pimeässä umpimetsässä. Pari tuntia täyttä laukkaa kuutamon valaisemassa metsässä saa jopa 9-kuisen walesinpennun kevyesti läähättämään. Ja sitten ruoka eteen reissun jälkeen. Ja jopa maistuu.
Pissaakaan ei ole tullut matoille enää sitten tiistain. Nyt koputan puuta tuon sanottuani.
Minusta tuntuu, että Pipsasta on luonnollisempaa ensin juosta (saalistaa) ja sitten syödä, kuin saada vain apetta kippoon. Tarvitaan jokin saalistusviettiin liittyvä stimulus, jotta ruoka maistuu.
Olen aikaisemmin pikkupennusta asti ensin syöttänyt Pipsan ja ulkoiluttanut vasta sitten. Tämä tapa olikin pikkupennulla oikein fiksu, nehän kakkaavat ja pissaavat heti syötyään. Mutta nyt on selvästi aika muuttaa järjestystä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)