Slalomia ihan pistoksissa

Kepit

Keppejä on nyt käyty harjoittelemassa kahdesti tänä viikonloppuna, ja pientä edistystä on ollut havaittavissa. Teimme viime treeneissä kallistettavilla kepeillä harjoitusta, jossa käytettiin kuutta keppiä, joista kaksi kekimmäistä seisoo aivan suorassa ja päätyjen keppiparit on avattu lievään v-asentoon. Tarkotus oli ohjata koira pujottelun läpi kädellä "auttaen, eli ohjata joka keppi erikseen sinne-tänne-sinne... 

Minulla ei käsi tahtonut millään löytää oikeaa nopeutta ja harjoitus jäi vähän hylsyksi.

Nyt saimme tuon tehtävän onnistumaan. Löysimme yhteisen rytmin, jossa käytän myös ääntä:  Aina kun se on menossa kepin taakse, sanon "hyvä", ja sitten vedetään koira kädellä seuraavan kepin tällepuolen. Veto, "hyvä", veto, "hyvä". 

Kokeilimme tänään myös täyttä kahtatoista keppiä, ja sekin menee, kun saan ohjaukseeni oikean tahdin. En kuitenkaan ole oikein vakuuttunut, tajuaako Pipsa pujottelevansa, vai seuraako se vain kättäni? Vanhat kunnon kujakepit menevät todella tiukkoina itsenäisesti, mutta nämä kallistettavat ovat vaikeampia.

Kokeilimme vielä lopuksi itsenäistä kuuden kepin suorittamista. Se onnistui, kun myös kahta keskimmäistä kallistetaan jonkin verran. Viitisen senttiä tuntui riittävän. Työtä tässä esteessä kyllä vielä riittää.

Tiellä taas. Tulee autoiltua aika paljon näissä hommissa.

Ampiainen

Pipsa suhtautuu toistaiseksi istumiseen melko varautuneesti, ja tämä tuo harjoituksiin oman haasteensa. Kävi nimittäin niin, että Pipsaa pisti ampiainen peppuun, juuri kun se oli käskystä istumassa. 

Riehuimme Ojangon metsissä aamuverryttelyn merkeissä ja Pipsa haki jotain jossain kauempana. Kutsuin koiraa, ja kaivoin kananpalan valmiiksi toiseen käteen ja naksuttimen toiseen. Neiti totteli yllättävän pian, tuli eteeni, istuutui ja minä naksautin kiitoksen, aja juuri silloin joku pisti pyllyyn ja koira loikkasi ylös. Minä näin useampia ampiaisia peräkarvoissa möyrimässä, nappasin koirasta kiinni ja revin otuksen pois pyllystä. Oli onneksi kylmä aamu ja hanskat kädessä.

Pistos ei varmaan mennyt ihan pohjaan asti, isompaa turvotusta ei ainakaan tullut, mutta ilmeisesti, se yhdisti pistoksen ja minun syöksyni  sen perskarvoja repimään jotenkin toisiinsa. Eli jos istuu, isäntä satuttaa naksuttimella peppua ja hyökkää kimppuun, tai jotain tällaista.

Mennäänkö, vai meinataanko

Springerien agilitymestaruudet ratkotaan 25.9. Tampereen koiraurheilijoiden järjestämien kisojen yhteydessä. Treeniryhmässä on ollut puhetta virallisen kisauran aloittamisesta näissä kisoissa. Pipsa pääkaupunkiseutulaisine sisaruksineen on harjoitellut yhdessä koko nuoren ikänsä ja vaadittu 18kk ikä täyttyy syyskuun alussa.
Olemmeko sitten valmiita lähtemään Tampereelle? Ajetaan kaksi tuntia ja 200 km suuntaansa päästäksemme juoksentelemaan ympäri kenttää korvat söpösti heiluen. Vai voisiko se onnistua?

Pipsan taidot esteiden suhteen ovat aika hyvät. Ainoa täysin hakusessa oleva on pujottelu, jossa on kyllä edistytty hyvin. Kontakteissa pysähtyminen ei ole mitenkään varmaa, mutta voi se onnistuakin. Hypyt ja rengas sujuvat, paitsi jostain ihmeen syystä kisaratojen ykköseste on ollut vaikea. Minulla on ongelmia radan ja ohjausten muistamisessa. Meinaan eksyä radalle.

Olen myös miettinyt miksi olisi niin tärkeää osallistua juuri noihin kisoihin? Jospa vaan jatketaan harjoittelua kaikessa rauhassa, ja yritetään hakea pari nollaa möllitasolta. Mennään kisoihin sitten,kun ollaan valmiita.

Huomen aamulla menemme Ojankoon, ja koitamme keppejä. Jos näkyy vähänkin toivoa,saatan ilmoittautua, muuten jatketaan harjoittelua normalissa järjestyksessä.

Just when I thought I was out, they pulled me...

Olihan se kivaa, osata kujakepit, vaan tässä tavoitteellisessa ja eteenpäin pyrkivässä maailmassamme tulee aina eteen uusia haasteita.
Tänään aloitimme harjoitella astetta vaikeammilla, suorassa rivissä olevilla, sivuun taitettavilla kepeillä. Se ei sitten sujunutkaan ollenkaan niin näppärästi. Itse asiassa en oikein onnistunut välittämään koko tehtävän ajatusta Pipsalle.
Täytyy viikonloppuna varmaan taas vähän treenailla.

Keppikujalla

Olemme käyneet kesäviikonloppuina ojangossa harjoittelemassa keinua, rengasta ja keppejä. Rengas on saatu sujumaan, ja keinussakin haetaan enää rohkeutta kunnon rysäytykseen.

Kepeissä olemme tehneet johdonmukaisesti työtä kujan kaventamisessa sentti sentiltä. Tänään Pipsa läpäisi ensimmäisen kerran keppikujan, jossa kolme keskimmäistä keppiä olivat aivan suorassa. Kuvattaessa kujalla oli vielä hivenen leveyttä, mutta ihailen tyttösen itsenäistä työskentelyä, minä käskytin kameran takaa!

Pipsa täyttää vajaan kolmen viikon päästä 18kk ja saisi osallistua oikeisiin kisoihin. Sitä ennen kuitenkin kepit olisi.....

Pipsalla on, kuten treeniryhmämme jäsenet jo tietävätkin, omituinen viehtymys namikippoihin. Siis ei nameihin kipossa, vaan itse kippoon. Myös pesupallot ovat jotain aivan ihanaa. Tässä spanielimme palkitsee itseään onnistuneen keppisuorituksen jälkeen.

Ojangossa pidettiin tänään myös SM-kisojen karonkka leikkimielisen knock-out agilityn merkeissä. Ekassa lähdössä Pipsa uusi kiusallisen temppunsaja ohitti ensimmäisen esteen ja lähti hilluskelemaan. Sain sen kuitenkin miten-kuten takaisin, mutta ei siitä kunnon suoritusta loppu kiristä huolimatta enää saanut. Tokassa lähdössä alku onnistui ja pääsimme matkaan. Virheitä tuli, mutta vauhti oli kova, ja menimme jatkoon. Kolmannessa tuntui hyvältä, koira meni kovaa, kaikki oli hyvin ja me johdossa kun Pipsa ylitti toiseksi viimeistä estettä. Ja, kun hyvältä tuntuu, ei muista tehdä töitä. Löysäsin liian aikaisin, ja likka paineli viimeisen esteen ohi! Opinpa sen, että kisa on ohi, vasta kun koira on maalissa.

Hämmennykseni ja ilahtumiseni olikin suunnaton, kun Outi kuulutti Pipsan hakemaan kisan kolmatta palkintoa. Olipa mukava yllätys!

Riihimäen reissu

Perjantaina kävimme taas kokeilemassa kilpailemista. Tällä kertaa matka suuntautui Riihimäelle, RimA:n hallille. Tapahtuma oli jotenkin pienempi ja kotoisampi, kuin aikaisemmat kisamme ja jännityskin oli poissa. Aikaisemmin vaivannut sekoilu ja kirmailu oli nyt poissa. Pipsa tiesi, mitä oltiin tekemässä, seurasi ohjaustani ja teki parhaansa. Ohjauksessani sitten olikin pientä säätövaraa.

Ensimmäissä lähdössä Pipsa yllättäen ei päässyt pussista läpi, vaan jotenkin eksyi kankaan taitteisiin. Pussi on meillä yleensä ihan varma, helppo este ja mysteeriksi jäi, miksei se nyt onnistunut.

Toinen lähtö lähti räjähtävällä vauhdilla. Ekan hypyn yli täysiä puomille, jonka valo kyllä välkähti, mutta ei siinä paljon kontaktia tainnut olla. Puomi laukattiin yli, ja sitten sössin ohjaukseni puomin takana pitkittäin olleella esteellä ja Pipsa hyppäsi sen väärin päin. Otettiin uusiksi ja neiti hyppäsi sen uudestaan väärin päin. Pipsa oli niin tyytyväisen oloinen  suorituksiinsa, että päätin kiittää ja jatkaa rataa. 

Menimme niin kovaa, kuin koirasta lähtee, ja mielestäni Pipsa ylitti kaikki esteet. Aika oli jotain -6,5 sekunttia alle ihanteen joka oli 45s, vaikka pörräsimme kolmosella pari kertaa ympyrää ja ka haimme oikeaa hyppysuuntaa.

Virheitä tuli rutkasti ja hylkäys toki, mutta yleisvaikutelmaksi minulle jäi onnistuminen. Tämä oli jo agilityä, sitä samaa kuin harjoituksissa. Virheitä tulee, tai ei tule, mutta  koira on kontaktissa ja molemmat tietävät, mitä ollaan tekemässä.

Emmekä jääneet edes viimeisiksi, olimme neljänsiä kuudesta koirakosta.

Sunnuntaina kävimme ojangossa vielä harjoittelemassa keppejä. Kuumuus oli läkähdyttävä, mutta saimme taas pari senttiä pois keppikujan leveydestä. Kun kujaa katsoo sen päädystä kapeimpaan kohtaan jäi enää vain runsaan kahden sentin rako. Keinua ja rengastakin harjoiteltiin.  Huomenna taas treeneihin.

Mölli

Pipsa avasi kisauransa  torstaina Vantaalla mölli-makseissa. Tuloksena levotonta juoksentelua ympäri kenttää ja  hylkäys molemmista lähdöistämme.
Minua jännitti aika tavalla ja Pipsa tietenkin huomasi sen. Asiat, jotka ovat harjoituksissa ilmeisiä ja helppoja unohtuivat, tai eivät onnistuneetkaan kilpailutilanteessa. Pipsa ohitti heti ensimmäisen esteen, ja sotki pasmani täysin. Olin odottanut pulmia jossain pitemmällä, mutta en heti alussa, ja homma hajosi käsiin. Vaikutelmani oli, että Pipsa ei oikein tajunnut koko juttua, ei missä oltiin ja eikä mitä piti tehdä. Häntä vain heilui ja hauskaa oli.

Tästäpä sitten oikein innostuin ja päätin, että kokeilemme lauantaina uudelleen. Ajoimme Siuntioon, ja marssin nyt jo tottuneemmin askelin teltalle kymppi kourassa ja ilmoitin meidät taas kahteen lähtöön mölli-makseissa. Odottaessamme harjoittelimme lämmittelykentällä olevilla neljällä esteellä erilaisia sarjoja, ja hyvin sujui. Ensimmäinen lähtö kuitenkin noudatti samaa kaavaa, kuin Vantaallakin. Pipsa istuu nätisti ja minä kävelen ekan esteen ohi, kohotan vasemman käteni, ja annan komennon. Pipsa lähtee , kaksi askelta laukkaa, tiukka vasen ja ekan esteen ympäri, ja sitten täysiä ympäriinsä.

Toiseen lähtöön sain sitten jo orastavaa tolkkua. Alussa taas sähellettiin, mutta sain Pipsan takaisin ja tekemään hyppynsä, sitten kiersimme rataa kisanomaisella vauhdilla, muutamasta esteestä mentiin ohi, mutta suuri osa ylitettiin ja viimeiset kolme tultiin maaliin kovaa ja vauhdikkaasti. Pääsin kiittämään tyttöä maalialueella retuuttamalla sitä vetonarussa, ja palkitsemaan sitä onnistuneesta suoritukseta. Ihmisten mittapuulla sekin kierros oli toki hylätty, mutta Pipsalle se oli hieno.

Neljä starttia on siis takana. Mitä tästä opimme? On vaikea tehdä edes sitä, minkä osaa, jos on yleisöä.

Kävimme Ojangossa omissa harjoituksissa. Harjoittelimme ennen kaikkea keppejä, keinua ja rengasta. Keinu menee hienosti, kun sen
alastuloa on rajoittamassa pöytä, jolla namipala odottaa.  Keppejä koitettiin taas kaventaa hivenen ja sekin meni kivasti. Renkaassa ei (uskallanko sanoa) ollut pulmia. Pipsa jopa irtosi renkaalle pienen ratapätkän viimeisenä esteenä.

Eli tutulla kentällä, ilman hälyä, kaksistaan, me osaamme vaikka mitä. Te ette vain näe sitä;-)