maanantai 29. heinäkuuta 2013

Maaningan pelottavat putket

Pipsa korkkasi kolmoset Maaningan kisoissa toissa sunnuntaina. Lomakelit olivat itä-Suomessa aika haastavat, mutta kisapäivänä ei lopulta satanut tippaakaan ja kylmyyskin alkoi jo hieman helpottaa. Vietimme koko päivän ulkoillen Haukkumajan maastossa, muun perheen lähdettyä autolla asioille Kuopioon. Kisaamista oli yhteensä alle 5 minuuttia, ja odottelua lähes 6 tuntia.
Kuvitus tällä kertaa odotteluvaiheesta, johon kuului marjastusta, uintia ja vaeltelua.
Kisoissa oli kolme rataa, joista yksi hyppäri. Ensimmäinen rata meni viihteen puolelle. Pipsa varasti ja oli siitä lähtien edellä ja minä jäljessä puoleenväliin rataa, jossa meidät hylättiin väärästä radasta. Rata oli täyttä kaahausta, kontaktit hypittiin suoraan puomilta ja keinukaan ei ehtinyt paljon laskeutua, kun Pipsa jo lensi kaaressa sen yläpäästä. Hyvä että pysyi otus ehjänä.
Toinen rata oli sitten ihan normaalia treenitasoa. Meille ei tullut muita virheitä, kuin kaksi kieltoa putkilla!
Tällaista ei olekaan tapahtunut koskaan aiemmin. Radalla oli yhteensä kolme putkea, yksi suora ja kaksi mutkaa, jotka oli sijoitettu radan perälle vierekkäin peräkkäisiksi esteiksi. Mukava, helppo kohta radassa siis, kunhan katsoo, että koira menee kumpaankin putkeen oikeasta päästä.

Pipsa kuitenkin löi yllättäen jarrut kiinni putken suulla ja jäi kyräilemään. Piti oikein komentaa se sisään reikään. Hetken päästä se sinkoi ulos putken toisesta päästä ja ohjasin sen seuraavaan putkeen. Ja taas sama. Jarrut kiinni ja arkaa pälyilyä pimeyteen.

Vaarallisten putkien jälkeen rata hoitui puhtaasti loppuun. Arastelu aiheutti törkeästi yliaikaa, mutta saimmepa tuloksen. 10vp + aikavirhe.
Kolmas rata oli hyppäri. Se olisi mennyt hienosti, paitsi, että unohdin yhden esteen välistä. En ymmärrä, miten niin saattoi tapahtua, luulin jo parantuneeni tästä taudista. Teimme hienoa nopeaa rataa ja lähestyimme loppusuoraa, kun tajusin, että tuomari ei liiku vaan seisoo radan sivussa ja huikkaa meille: "teillä jäi yksi väliin.."

Yhtä kaikki ekoista kisoista saatiin tulos. Radat olivat ihan "tästä maailmasta". Olin pelännyt, että kolmosissa eteen tulee jotain täysin mahdotonta. Eroa kakkosiin oli lähinnä keppien sisääntulokulmissa, jotka olivat aika keljuja, sekä käännösten tiukkuudessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti