lauantai 7. syyskuuta 2013

Kirkkonummella kisaamassa

Tänä viikonloppuna olisi ollut tarjolla piirinmestaruuskisatkin, mutta päätin silti osalllistua mieluummin tavallisiin kisoihin Kirkkonummella. Olen aina pitänyt KKK:n hallista ja sen ympäristöstä. Maisema on kaunis ja halli istuu siihen hyvin. Tuloksiakin Kirkkonummelta on yleensä tullut.

Tällä kertaa saaliina oli kymppi ja vitonen, sekä yliaikaa päälle molemmissa. Nollaa ei taaskaan saatu, mutta tulosta kuitenkin pukkaa ihan mukavasti. Virheitä tuli kontaktin alastuloilta ja pituudelta, jolla Pipsa hyppäsi niin viistoon, että tuli esteen sivusta ulos.

Jatkuva yliaikaongelma taas johtuu pitkistä kaarroksista, joita ei oikein enää saisi tehdä tällä tasolla. Ihanneaika tulee vastaan, vaikka Pipsan vauhti on aivan samaa kuin ennenkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti