Kepit, Kontaktit ja Kontakti

Osallistuimme sunnuntaina HSKH:n "kotikisoihin" Purina-areenalla. Tuloksena ihan kelpo 10vp ja 8/30 sija. Vielä kesällä olin iloinen kuin ilmapallo saatuani 10 vp tuloksen, mutta nyt on kyllä myönnettävä, että aito onnellisuuskokemus edellyttää nykyään nollaa. Ja vieläpä agility nollaa, hyppy-LUVA meillä jo on.

Ratoja oli kaksi, ensin agility- ja toisena hyppyrata. Molemmissa lähdöissä Pipsa pysyi hienosti paikoillaan, ei varastanut vaan odotti lähtömerkkiä. Tässä on tapahtunut huomattavaa edistystä. Ainakin kuusi viimeistä kisastarttia ovat onnistuneet hienosti. 

Nopealla koiralla hyvästä lähdöstä on valtavasti hyötyä. Lähetin Pipsan hyppärille kolmos esteen viereltä, ja se tuli hienosti vinojen hyppyjen yli vaikeaan käännökseen, jossa odotin. Lähdöt siis sujuivat, mutta sitten tullaan pulmiin, jotka luettelin jo otsikossa. 

Kepit ovat meille periaatteessa varma, helppo este, jos paikalla ei ole muita ihmisiä. Olemme treenanneet irtoamista kepeille kymmenen metrin päästä, toisen esteen takaa, erilaisista kulmista 0-60 astetta, palkkiona pallo, joka lentää kun viimeinen väli onnistuu. Hienosti menee, paitsi kisoissa, joissa alan jännittää. Varmistelen, ja Pipsa missaa ekan välin. Niin kävi nytkin. Kahdesti. Siitä kymppi

Kontaktiesteissä ongelma on ihan yksiselitteinen harjoituksen puute. Se on oppinut hyppäämään ylhäältä, ja kokee sen palkitsevana. Kontaktitreeni on tylsää jyystämistä, mutta siihen on paneuduttava. Lisäksi pitää harkita, onko nami Pipsalle se oikea palkka. Sehän ei niin ruoasta välitä. Jos alkaisin palkata sitä pallolla, kuten kepeilläkin. Jahti se on, mikä kiinnostaa.

Ja kolmas Koo on kontakti minun ja Pipsan välillä.
Pipsa pitää agilitystä, hyppii esteitä mielellään, odottaa radalle pääsyä ja on valtavan innokas. Sillä tuntuu olevan käsitys, että se osaa tämän jutun ilman minuakin. Se saa palkinnon itse suorituksesta enemmän kuin halusta miellyttää ohjaajaa.
Tämä näkyy karkaamisina. Se ei karkaa nuuhkimaan, tai haahuilemaan, vaan esteille, väärille esteille. Ja häntä heiluu.

Yritän ilmaista Pipsalle, että agility, joka on itsepalkitsevaa puuhaa, on minun takanani. Minä annan agilityn, ja voin ottaa sen myös pois. Minua on seurattava, silloin agility ja sen palkitsevuus jatkuu.

Agilityradalla pipsa lähti A:n jälkeen kiitoon ja revitteli omiaan. Minä lopetin siihen, komensin perusasentoon ja kävelytin sivulla pois. Kiitos, loppu.
Hyppärillä koiran asenne oli toinen. Se seurasi minua hienosti (kepeillä jopa virheeseen asti) ja säästi loistavan irtoamiskykynsä loppuun, jossa komennosta "eteen" syöksyi pussista kahdelle viimeiselle esteelle ja ajanottoon pitkällä edelläni.

Hieno koira. Tuo irtoamiskyky on loistava taito, kun saan sen hallintaan. Välillä irti ja sitten taas ohjaajan luo. Kyllä se tästä.

Kahden viikon päästä on BAT:n kisat ja jaossa taas kaksi agi nollaa!

Ei voi olla todellista

Kävimme tänään Riihimäellä asti harrastamassa agilityä. Viimekertaisen hyppärinollan jälkeen odotukset olivat korkealla ja tavoitteena agilityradan virheetön suoritus. Etukäteen pidin kontakteja pahimpana haasteena. Saisinko otuksen pysähtymään alastuloilla?

Riman hallin pihalla oli onneksi keinu ja A joilla pääsimme harjoittelemaan pysähtymistä. Viime viikkoina    harjoittelu on jänyt todella vähäiseksi pienen kulkuvälinen ongelman takia. Minulla ei ole ollut kahteen viikkoon autoa käytössäni ja sepä haittaakin kummasti hajoitustoimintaa. Hyvinkään kisoihinkin matkustimme junalla.

Harjoittelu toi tulosta, Pipsa pysähtyi hienosti alakontakteille ja kepitkin menivät mainiosti. Siispä vuoroa odottamaan. Pidin koiran napakasti kontaktissa  vieressäni, enkä katsellut muiden suorituksia, vaan keskityin rauhoittamaan koiraa.

Kun vuoromme lopulta  40:n koirakon jälkeen tuli, kaikki sujui mainiosti. Pipsa istui kuin tatti lähtöpaikalla ja antoi minun kävellä kakkos esteen viereen. Annoin lähtömerkin, ja koira tuli kuin ammuttuna, valssasin sen linjan editse ja käänsi Pipsan keinulle, pysäytys, hyvä, mene putki... jne. Olimme selvinneet ensimmäisestä mutkasta, koira kuunteli ohjausta, kaikki meni hyvin. Puomikin onnistui, jee sitä olin jännittänyt ja sen jälkeen loppu olikin helppoa.

Vasta juostessamme maaliin ihmettelin, miksi yleisö ei taputa, eikä aikaamme kuuluteta.

Olin jättänyt esteen väliin. Keskittyessäni täysillä puomiin, olin onnistunut jätttämään huomiotta sitä edeltävän esteen. Koska en keskittyessäni  seurannut edeltävien ratoja, en huomannut virhettäni.

Tämä ei voi olla todellista. Ei saa

Kontakti

Pipsa on hyvin tottelevainen pieni spanieli, kunhan kouluttaja muistaa motivoinnin esim. nakilla.
Ulkoilutukseen on saatu uusia, tuoreita voimia.

Missä nyt mennään

Tein vähän tilastoja Pipsan kisaurasta.

• Ensimmäiset viralliset kilpailumme olivat Tampereen sprinkkumestaruudet syyskuussa 2010. Tuloksena sieltä oli kaksi hylkäystä, joista toinen turha. Jätin radan kesken, koska luulin, että keppien mokaaminen on hylkäävä virhe.(?!?)  Sen jälkeen menin polvileikkaukseen ja palasin kisaamaan vasta heinäkuussa 2011. 
• Toisista kisoistamme tuloksena oli 10 vp ainoasta radasta.
• Kolmannet kisat olivat kahta viikkoa myöhemmin Maaningalla, kesäpaikkamme lähellä. Tulos ensimmäisestä radasta hylly mutta toisesta radasta 5vp ja 5/ 24. sija.
• Neljänsistä kisoista Hyvinkäällä sain kaksi hyllyä, masennuin ja jätin kolmannen radan väliin.
• Viidensistä kisoista Purinalla sain taas kaksi hyllyä, masennuin ja jätin kilpailukirjani ja autoni avaimet kisapaikalle.
• Kuudensista kisoista tuli sitten se kaivattu nolla. Lähtöjä oli kolme mutta muut  kaksi hylättiin. 

Yhtensä:
kisoja:     6
startteja: 12
tuloksia:   3 (10vp kepit ja kontakti, 5vp kepit, 0vp)
hyllyjä:    9 (8x väärä este, 1x keppisekoilu)

Pisin "kuiva kausi" viisi peräkkäistä hylättyä starttia.
Ensimmäinen tulos tuli kolmannessa lähdössä.
Nollatulos tuli 11. radalta ja siihen meni aikaa noin vuosi

Tätä vauhtia pääsemme kakkosiin kahden vuoden ja 22 kilpailun jälkeen. Jesh

Nolla tuli!

Pipsa sai tänään ensimmäisen agilityn nollatuloksensa JANKK:n kisojen hyppyradalta Hyvinkäällä.  Alustavan, oman tuloslaskentani mukaan olimme neljänsiä.
Osallistuimme kaikkiin kolmeen lähtöön ja keskimmäisellä siten kolahti kaikki kohdalleen. Radalla olisellainen outo flow-olo. Ohjaus tuntui helpolta, koira oli otteessa ja kaikki sujui. Keppien sisäänmenoa varmistelin tosin niin paljon, että siinä ote hetkeksi katosi.

Pipsa osaa kepit niin hyvin, että olen useissa kisoissa mokannut juuri kepeillä. Lähetän liian kaukaa, huitaisemalla, huonolla ohjauksella... Nyt en antanut keppi komentoa, vaan otin ensin vauhdin pois ja koitin saada koiran käteen. Siinä se flow sitten vähän hajosi, ja ennen kaikkea sekunteja kului ja putosin palkintopallilta. Ei kuitenkaan kieltoa, eikä väärää sisäänmenoa. Loppurata meni taas hienosti ja helpon tuntuisesti.

Video suorituksestamme

Kaksi muuta rataa sitten menivätkin hyllyiksi. Ensimmäisessä se oli aivan oma mokani. Pipsa meni putkeen hienosti  sisään, (sehän nyt ei ole kovin vaikeaa), mutta koska liikkeeni putken ulkopuolella ei jatkunut, vaan jäin jotenkin himmailemaan, Pipsa palasi takaisin kurkistamaan, menikö joku väärinja paineli sitten uudestaan putkeen väärästä päästä. Se lukee vartalonliikettäni. Jos liikesuuntani on väärä, laiska tai huolimaton, kaikki hajoaa.

Kolmas rata alkoi suoralla, jossa oli hyppy, puomi, hyppy ja lopuksi putki, jonka väärä pää oli esillä. Koska en voi juosta kovaa, suunnitelmani perustui kontaktipysähdyksiin, jotka antaisivat minulle hieman etumatkaa. No eihän se sitten pysähtynyt, vaan teki virheettömät "juoksarit", ja minä jäin jälkeen ja se oli sitten siinä se kisa.

Suurkiitos Tiinan hienoille neuvoille koiran rauhoittamisesta. Ennen nollarataa napotimme  varmaan kymmenen, yhdeksän edellisen koiran ajan valmistautumassa tiukassa perusasennossa toisiamme tuijottaen. Ei puhetta, ei liikettä, ei juttelua... zen.
Hyvin toimi. Pipsa ei karannut yhdessäkään lähdössä, vaan istui kuin tatti, kunnes annoin luvan tulla. Ja sitten se tuli. Ensimmäinen käännös on Pipsan kanssa kuin pingistä pelaisi. Se tulee kohti ja lujaa. Jos ensinmäisistä kurveista selviää läpi, on jo voiton puolella.

Olen kyllä tosi iloinen.

p.s. Toinen asia,  jota Tiina painotti, on kontaktit. Ovat kuulemma menneet vähän plörinäksi harjoituksissa. Myönnän. Jätetään keppien jyystäminen vähemmälle ja otetaan kontaktipysäykset viikonloppuohjelmaan.

Pipsa läpäisi taipparin

Pipsa osallistui eilen Hausjärven Oitissa spanielien taipumuskokeeseen ja läpäisi kirkkaasti.
Isännällä ei näissä hommissa paljon tekemistä olekkaan, mitä nyt toimia autonkuljettajana.

Etukäteen jännittävin tehtävä oli ensimmäisenä ollut haku ja laukaus. Toivoin, ettei tavattaisi jänistä, jonka perään Pipsa saattaisi sännätä leikkimään ajokoiraa. Maasto oli kuitenkin tyhjä, ja koira irtosi aika mukavaan hakuun, joka kyllä painottui hiukan oikealle sivustalle. Ehkä siellä oli jotain, jota ei kuitenkaan saatu nostettua. Laukaus pysäytti Pipsan hetkeksi, ja sitten haku jatkui.

Jäljestys oli rauhallista ja varman näköistä. Koira kulki hitaasti ja määrätietoisesti nuuskuttaen hihna löysällä kulmaan asti. Huomattuaan mutkan, se nuuhki eri tarkasti molemmat suunnat ja kääntyi sitten aivan oikein oikealle. Fasaanille tultiin intensiivisesti nuuskien, ja jälkien päättyessä Pipsa ei heti huomannut olevansa jo perillä. Se seisoi häntä heiluen käytännössä takajalka fasaanin päällä ja veti täysillä ilmavainua ennen kuin välähti. Sitten fasaania tutkittiin innokkaasti.

Vesityöskentely on Pipsalle helppoa ja mieluisaa, eikä sikäli isommin jännittänyt. Pukin olisi voinut heittää pitemmällekin, mutta tuli vähän varmisteltua. Pipsa lähti komennosta noutamaan, käveli suoraan veteen ja nouti eleettömästi pukin minulle rantatöyrään päälle. Olemme opetelleet dummyn antamista ohjaajan käteen, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, vaan pukki pudotettiin jalkoihini. Taipparissa ei enempää kuulemma tarvitakaan ja koe oli siinä.

Syötyämme herkullista nakkisoppaa ja juotuamme kahvit päälle, oli aika kuulla tulokset. Kaikki osa-alueet oli läpäisty hyväksytysti. Tuomari Harry Vilkman piti Pipsan tottelevaisuuttakin hyvänä, ja yhteistyötämme miellyttävänä, joten enpä voinut olla kuin tyytyväinen.

Pipsalle taippari oli yllättävän raskas kokemus. Tulimme kotiin eilen puoli kuudelta ja vein sen pissalenkille. Tyttö vain istui vieressäni ja haaveili, vaikka leikkitovereita kirmaili puiston laidalla. Kotona se painui pieneen koriinsa apupöydän alle ja nukkui siellä oikeastaan aamuun asti. Ei iltalenkkiä, ei iltaruokaa, ei mitään. Aamulenkille oli pakko mennä, kun luonto kutsui, mutta sieltäkin oli kiire takaisin.

Vasta tänään lounasaikaan, juuri äsken, se heräsi taas entisellään. Änkesi lasteni leikkiin mukaan, toi minulle palloa jalkoihin ja halusi leikkiä.

Haukkumajan lomakisat

Kunnon agilityurheilija ei anna lomakauden, kalastuksen, veneilyn tms. häiritä kisaamista

Ilmoittauduimme siis KPSH:n järjestämiin kisoihin Maaningan Haukkumajalle, kohtuullisen matkan päähän kesäpaikastamme

Haukkumaja on muuten mahtava paikka. Kenttä on pieni, mutta kauniilla paikalla, nurmikkoinen rinne katsomona, majarakennus, järvi uimapaikkoineen...

Lähtöjä oli peräti kolme, ja tuomareita kaksi, joten pätevälle koirakolle oli pedattu mahdollisuus hoidella vaikka kaikki LUVA:t kerralla. Me osallistuimme vain kahteen jälkimmäiseen kisaan.

B-kisasta tuli hylsy aika tarpeettomasti Pipsan rynnättyä epäonnistuneen keppien sisäänmenon jälkeen putkeen. Minulla pääsi kontakti koiraan herpaantumaan ja se oli sitten siinä.

C-kisaan ehdimme rauhoittumaan ja keskittymään kunnolla. Kävelimme metsässä ja peltotiellä sekä pidimme välillä sadetta kuusen alla.

Kisa alkoi hyvin. Alun hypyt ja putki menivät napakasti, mutta sitten juostiin taas kerran keppien sisäänmeno pitkäksi. (ja Pipsa siis osaa kepit Ojangossa) 5vp tuli, mutta jatkoimme täysillä.

Loppupuolella tuli mielenkiintoinen kohta, jossa oli putken jälkeen "sikin-sokin asettelussa" hyppy-pituus-hyppy-hyppy. En ole koskan mennyt rataa, jossa pituuteen sekä tullaan sivulta ilman kiihdytysmatkaa ja samoin heti pituuden jälkeen on käännös vasempaan seuraavalle hypylle.

Ensimmäinen hyppy ja Pipsan pitäisi kääntyä oikealle pituuteen, pahalta näytti, mutta kääntyi se.

 Pituuden jälkeen käännyttiin tiukasti vasemmalle toiseen hyppyyn. Kahdella kädellä oikein osoitan minne olisi mentävä.

 Ja sitten jarrut kiinni, täyskäännös tule tänne..

Ohjaaja ravaa täysiä karkuun ja koira tulee perässä viimeisenkin yli.

Se oli vaikea kohta, neljä peräkkäistä hyppyä, joista jokaisen jälkeen koira meinasi lähteä tangentin suuntaan. Onnistuimme. Ohjaukset ovat outoja, kun niitä kuvista katsoo, mutta Pipsa taipui siksakin läpi.

Keppijuttu jäi ainoaksi virheeksemme joten tulos oli 5vp. Ennätyksemme, jee. Nollatuloksi oli neljä 24:stä koirakosta ja me niiden jälkeen tulimme viidensiksi. 

Tulos tuli!

Pipsa sai ensimmäisen agilitykisatuloksensa tänään HAU:n kisoissa Purina-arenan pihalla. Kaksi virhettä meiltä pääsi lipsahtamaan ja niistä 10 vp. Aikaa meni 44,97 sekuntia ihanneajan ollessa  57s. Aikamme olisi riittänyt 4. sijaan nollatuloksella, mutta virheet pudottivat meidät 14:lle sijalle 40 koirakosta.

                                            arkistokuva Pipsasta

Olen kyllä todella tyytyväinen. Nämä olivat meidän toiset viralliset kisamme. Edellisen kerran kisasimme Tampereen springermestaruuksissa. Sitten oli pitkä sairasloma, talvi, juoksu... ja muita syitä olla osallistumatta.

Rata oli mielestäni helpohko, ainakin verrattuna niihin kieputuksiin, joita Tiina on meillä viime aikoina teettänyt. Treenatuille taidoille oli kyllä käyttöä, kun heti alussa kolmen suoran hypyn jälkeen piti vaihtaa suuntaa käytännössä lennosta. Näitä oli opeteltu ja se onnistui hienosti. Samalla kun ohjasin Pipsan vasemmalla kädellä hyppyyn käännyin vastapäivään selkä menosuuntaan ja Pipsan laskeutuessa se kääntyi ja tuli oikeaan käteeni. Hienosti meni se vaikea kohta.

Virheet sitten saatiin helpoista kohdista. Kepit, joka on meille nykyisellään aika varma juttu, meinasivat mennä pitkäksi. Kepeille tultiin putkesta hypyn yli kovalla vauhdilla lievästi pimeän kulman puolelta, siis vasemmalta. Tätäkin oli treenattu. Juoksulinjani piti ohjata Pipsa ensin keppikujan pään ohi oikealle, aloituspuolelle, josta kääntämällä rintamasuuntaani vasemmale vetäisin Pipsan ekasta välistä keppeihin.

Hyvin meni, paitsi että vauhtia oli niin pirusti, komento "kepit" vähän myöhässä ja ohjaus sinne oikealle puolelle turhankin selvä. Pipsa ehti sitten ohittaa oikealta toisen, jos ei kolmannenkin kepin, ennenkuin sain sen hidastamaan, palaamaan ja pujottelemaan.

Toinen virhe oli pateettisen lapsellinen puomin loppukontaktin yli hyppääminen. Puomi oli toiseksi viimeinen este ja sen jlkeen oli vain loppuhyppy ajanottolaitteineen. Pipsa laukkasi puomia lujaa, minä jäin jälkeen ja unohdin komentaa "toto" vaan karjaisin jo viimeisen esteen hyppykomennon ja sinne loikkasi spnielimme, suoraan maaliin.

Hieno rata.

Yritin etukäteen psyyksta itseäni olemaan yrittämättä mitään. "Teen vain sen, mitä teen treeneissä, niikuin teen treeneissä. Kyllä se riittää."

Terve sielu terveessä ruumiissa.

Pipsaa on viimeisen kuukauden sisään arvioitu niin henkisenä, kuin fyysisenäkin olentona
21.5 kävimme MH luonnekuvauksessa Oittaalla, ja 5.6. Karkussa springereiden päänäyttelyssä.

MH

MH, eli mentalbeskrivning hund, koostuu kymmenestä erilaisesta koiran käyttäytymistä testaavasta tehtävärastista. Ensin katsotaan kontaktin ottoa testaajaan ja yleisöön, sitten ohjaaja testaaja yllyttävät koiraa lekkiin. Kolmantena tehtävänä jahdataan narun päässä vedettävää viehettä ja sen jälkeen on aktiviteettitasotesti, jossa ohjaaja vain seisoa jäpittää paikallaan ja katsotaan mitä koira tekee, vai tekeekö mitään.

Viidentenä tulee etäleikki, jossa oudossa kaavussa heiluva avusta ja houkuttelee koiraa leikkiin, ja paljastaa siten kasvonsa, kuudennella rastilla mukavan kävelyn katkaisee yhtäkkiä eteen ponnahtava sininen haalari ja seitsemännellä taas yhtäkkiä koiran vierestä kuuluu raivokasta räminää.
Kahdeksannella rastilla pellon poikki tuulen alta lähestyy kaksi aaveeksi pukeutunutta avustajaa.
Yhdeksäs on taas leikki, jonka keskeyttää laukaus.

Arvostelussa tarkkaillaan koiran reaktion voimakkuuta asteikolla 1-5. Eri roduilla on omat tyypilliset tapansa reagoida ärsykkeisiin, eikä mikään tulos siten ole oikea tai väärä.

Pipsa oli kohtuullisen (3) kontaktihaluinen ja leikkisä, takaa-ajossa innokas (3-4) ,mutta ei välittänyt tarttua saaliseen (2). Aktiviteettitaso oli myös 2."Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua seistä tai maata".  Siinä Pipsa istui vieressäni ja katseli kanssani lintuja.

Etäleikkijä kinnosti Pipsaa kohtuullisesti (3), mutta ei sitä huvittanut leikkijän luokse mennä (1).
Haalari pelästytti (4), mutta eipä sen jälkeen mitään. Pelkoa ei jäänyt (1) vaan haalarin ohi käveltiin aivan huoleti.
Ääni ei pahemmin pelästyttänyt (3) "väistää, kääntämättä pois katsettaan", Sitten Pipsan uteliaisuus heräsi (5) ja se meni tutkimaan rämisijän aivan pelotta.

Aavet olivat ehkä se pahin juttu.  Ensin Pipsa tarkkaili ja teki vähän puolustautumiseleitä, sitten iski pelko (5).
Uteliaisuus kuitenkin voitti (2) ja se otti kasvonsa paljastaneeseen aaveeseen reippaasti kontaktia. (4)

Loppuleikki meni taas tasaisesti (3) ja laukauksen se havaitsi mutta jatkoi hommiaan (2)

Eli lopputulemana tasapainoinen perhekoira, ei taistelu- tai puruhalua, pelästyy, mutta rauhoittuu ja palaa tasapainoon nopeasti, rauhallinen. Jotain tällaista tuomari minulle suullisesti sanoi.

Karkun näyttely

Karkussa 5.6. taas arvioitiin Pipsan ulkonäköä.
Tuomari Brian Foster antoi EH:n ja lausui seuraavaa:

"Nicely shaped head,
could have slightly darker eye,
lacks in fore chest and stands wide in front,
moderate angulation front and back,
quite sound mover and happy."

Tämä oli Pipsan ensimmäinen aikuisnäyttely. Arvostelussa oli samoja asioita, kuin kahdessa pentunäyttelyssäkin kuten "kaunis pää", ja "kiva luonne" ja "hyvä liikkumaan".
Pipsahan on hyvin hoikka koira. Se on 47 cm korkea ja painaa vain 16,5 kg. Se on urheilukoira, agilitykiituri ja uimahirmu kovassa kunnossa. Pieni wannabe irlanninsetteri.
Hieno koira!

Karkussa uimassa

Ajattelin, että Pipsan olisi hyvä  välillä päästä uimaan oikein järvessä, tuon meressä plutraamisen sijasta. Uimapaikaksi valikoitui Karkun Rautaveden rannalla kohoavan Ellivuoren ranta.

Lähdimme matkaan aamu kahdeksalta ja kulutimme luppoaikaamme Tampereen länsipuolella leviävän maaseudun ihailuun. Tampereelta lähtee nimittäin todella kätevästi tie nro 12 Raumalle ja Karkkuun ja tie E12 Vaasaan.
Luonnollisesti tälle tielle 12 ajetaan tien E12 kautta. Useimmat tajuavat kääntyä Rajasalmen sillan ylitettyään, mutta me ajaa posotimme Ikaalisiin. Sielläkin on Kylpylähotelli.
Hämeenkyrössä alkoi epäilyttää,että olisinko  sittenkin väärällä tiellä, mutta paikallinen kioskimyyjä vakuutti kaiken olevan kunnossa. "Jatkat vaan eteenpäin tota isoo tietä länteen..."

Ikaalisissa käänsin kärryn ympäri ja aloitin paluumatkan Tampereelle. Kello alkoi olla jo 12, myöhästyisimme varmasti. Viimeisenä keinona päätin oikaista kääntymällä ensimmäiselle etelään menevälle tielle. Jos tuuria olisi, putkahtaisin tielle 12 jossain Karkun lähistöllä.

Luonnollisestikaan en käytä tällaisilla retkillä karttaa, enkä navigaattoria. Ajelin tuurin ohjaamana etelään, jollain tuntemattomalla tiellä jossain Hämeenkyrön ja Karkun välillä, kun zadaa, siinä se oli. "Ellivuori 7km"-kytti.
Osuimme kuin osuimmekin oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan.

Ennenkuin Pipsa pääsi uimaan , sen oli käytävä näyttäytymässä kehässä Brian Foster -nimiselle ulkonäkötuomarille, joka oli tullut englannista asti katsomaan, osaanko pitää Pipsan hännästä ja kuonosta yht'aikaa tyylikkäästi kiinni, ja osaako Pipsa juosta. Osasihan se. Sininen nauha kiitos, ja sitten uimaan.

Ojangon aamu

Pitkästä aikaa nousimme Pipsan kanssa lauantai aamuna kukonlaulun aikaan aamuharjoituksiin. Muun perheen nukkuessa hipsimme ulos ja suuntasimme Ojankoon. Auton jätimme puomille ja kiersimme metsäreittiä kentille.

Rata oli tyhjä, aurinko paistoi ja Pipsalla motivaatio päällä.

Harjoiteltiin poseeraamista huomista Karkkua varten, ja agilitya ihan vaan omaksi huviksi.

Tämä poseerauskuva on napattu Ojangon puomin luona olevalla pikku parkkipaikalla. 

Pipsa tuijottaa juuri rajauksen ulkopuolelle  jäävän autoni avoimessa peräkontissa olevaa makupalaa ja onnistuu näyttämään aika pätevältä.

Radalla harjoiteltiin takaakiertoa vierekkäisillä, linjassa olevilla esteillä "kierrä, hyppy, kierrä, hyppy.. etc."
Harjoittelin itselleni hankalia valssikieputuksia yrittäen minimoida oman juoksemiseni. Ajatus olisi liikkua mahdollisimman tehokasta reittiä ja saada Pipsa irtoamaan esteille ja hyppäämään niitä suoraan tai kiertämään takaa ohjeitteni mukaan.
Polveni on toipunut melko hyväksi, mutta asettaa silti rajoituksia.

Kepit neiti osaa tehdä kiitettävän itsenäisesti. Myös "kalamainen" liike alkaa löytyä. Ylemmässä kuvassa sekä koiran etu, että takapää näkyvät hienosti samalla puolella keppikujaa.

Eiköhän tämä tästä. We are Back!

Uusia sarjakuvia

Perheen nuorten taiteilijoiden tuoreimat "Vili" ja "Rico" sarjikset ilmestyneet! Katso sarjakuvasivu tuosta ylhäältä.

Joskus on vaan mentävä

Pipsa on noutava lintukoira. Sellaiset pikkuseikat kuin kylmyys, märkyys tai jää eivät haittaa, kun työ kutsuu.

Hyppy...

...ja laskeutuminen. Eikä vesi edes värähtänyt.

paluumatkalla kyllä kastuu,

...ja taas mennään

Kävimme siis pääsiäislomalla mökillä juoksuttamassa koiraa. Juoksukin alkoi parahiksi juuri ennen lähtöä. Eipä tuo tuntunut neitiä juuri masentavan. Kierron pituudeksi tuli lopulta vuosi ja yksi viikko. Ihan kätevä systeemi.

Tuli sitten treeneihin taukoa. MH-luonnekuvaukseen meidän pitäisi nippa nappa päästä.

Juoksutta on hyvä olla, ei huolet paina..

Täytin eilen springerien terveyskyselylomakketta jossa kysyttiin muun muassa koiran juoksukierron pituutta. Jouduin tarkistamaan asian blogista. Edellisestä juoksusta on ensi viikolla kulunut täysi vuosi. Ylipäänsä Pipsalla on ollut juoksu vain kerran kahden elinvuotensa aikana. Tai sitten ei.

Pipsalla oli ensimäisenä syksynä, muistaakseni 7kk iässä jonkinlainen juoksuntapainen tila. Olin näkevinäni yhden tipan verta takapäässä, haju tuntui nenään ja käytös oli vähän erikoista. Siihen se silloin jäi. Kasvattajamme arveli kyseessä olleen ns. "split heat", jossa estrus ikäänkuin keskeytyy ja jatkuu taas jonkinajan kuluttua. Paitsi ettei jatkunut.

Viime syksynä oli taas vastaavia oireita. Veren haju tuntui nenään, mutta tippaakaan ei löydetty. Tänä keväänä,  maaliskuun lopulla oli taas jotain pientä oireilua. Pientä innostuksen puutetta, veti lenkillä kotiinpäin ja halusi hautoa Nipsu-pehmoleluaan.  Siihen oireet kuitenkin taas jäivät.

Tilannehan on periaatteessa oikein mukava. Hiukan kyllä tietysti mietityttää...

Talvi on ylimainostettu ilmiö

Ensinnäkin perustin lasteni piirtämille koirasarjakuville oman sivun, välilehti on tuossa yläpuolella.

Sitten otsikon mukaiseen aiheeseen.
Tätä talvi on parhaimmillaan. Leikkimistä koiran kanssa raikkaassa ulkoilmassa, puhtaana hohtavilla hangilla.
Kaniinit ja muut pikkuriistat ovat jossain syvällä, poissa häiritsemästä meitä

Rajasaaren valtava koirapuisto  levittäytyy talvisin saarta ympäröivälle jäälle, ja koirilla riittää tilaa juosta.

Talven toinen puoli on sitten tämä. Laadukkaasti ylläpidetty kävelytie, jolla lensin selälleni tullessani lenkiltä Pipsan kanssa. Kaaduin selälleni kuvassa näkyvän rautaveräjän päälle.
Jouduin Haartmanin päivystykseen, jossa todettiin ainakin yhden, mahdollisesti kahden kylkiluun murtuneen. Minun ja Pipsan treenaaminen alkaa käydä todella haastavaksi, jos en kohta saa liikuntakykyäni takaisin.
Nyt hajoaa paikkoja vähän turhan usein.

Rannalla

Perheen nuori taiteilija on taas tehnyt uuden sarjakuvan.

Noutaja jäällä

Pipsan synttärit

Onnea myös kaikille Pipsan kahdeksalle sisarukselle!

Lihaisa kakku

• 300g Oscar liha- ja riistaherkkua
• lauantaimakkaraa
• kalkkunanakki
• ripaus korppujauhoja

Päivänsankari puhaltaa (ja syö) kynttilät.

Pipsa täyttää jo kaksi!

Pipsan synttärit

 J 

Hyvin koulutettu

A-K