Viime vuoden lopulla ehdimme kisata Pipsan kanssa vielä kolmasti. Tuloksina yksi vitonen ja viisi hylkäystä. Videomateriaaliakin olisi, mutta annetaan sen olla.
2012 Oli hyvä agilityvuosi. Kausi oli ehjä. Polvi on kestänyt ja perheen harrastuskalenteri on jättänyt tiistai illat vapaiksi. Nousimme kakkosiin ja saimme sieltä jopa pari tulosta. Palkintopallillekin pääsime kerran. Pipsa sai palkinnoksi kolmannesta sijastaan valkosipulipuristimen.
Pipsa on ollut koko vuoden terve ja reipas. Elokuussa sillä oli juoksutauko, mutta muuten on voitu harrastaa ympäri vuoden.
Sunnuntaina aloitamme kauden 2013 BAT:in kisoissa Ojangossa. Treenien perusteella odotettavissa on hurjaa nopeutta ja kontaktivirheitä, myöhästyneitä ohjauksia ja tietysti varaslähtö. Viime vuoden viimeisissä kisoissa tosin kaikki kaatui ylimääräisiin putkiin, mikä olikin vaihteen vuoksi ihan kiva uusi temppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti