Kakkosia kokeilemassa

Osalistuimme eilen Ojangossa ensimmäisiin kisoihimme kakkosissa. Martti Salonen oli tehnyt radat, jotka aiheuttivat pulmaa muillekin, kuin vain meille.
Tuloksena molemmilta radoilta oli väärä rata ja sitä myöten hylkäys.

Agilityradan ei periaatteessa pitänyt olla mitenkään mahdoton. Olihan siinä toki kaksi keinua, mutta toisaalta ei lainkaan meille pahaa puomia. Ote oli kuitenkin jotenkin hukassa ja yhteys minun ja koiran välillä pätki.

Hyppäri sitten olikin pahempi juttu. Sen kaikki esteet olivat pitkittäin, pelkkää takaakiertoa, välistävetoa  ja työntöä koko rata. Sellainen rata, jolla joka ikinen este on ohjattava, turha toivoa, että koira voisi hakea mitään itse. Tuollaisees sik-sakissa ajoitus on kaikki kaikessa. Veto- ja työntöohjausten on tultava  juuri kohdalleen, ajoissa ja tarkasti koko radan päästä päähän. No ei se ihan onnistunut, mutta oli muillakin vaikeuksia. Tuloksia saatiin kymmenestä koirakosta vain yhdelle, ja sekin oli vitonen.

Agiradan jälkeen minulla oli mielikuva, että Pipsa oli käynyt kuumana ja sen takia sinkoillut ympäriinsä  seuraamatta ohjaustani. En tajunnut miksi se oli niin holtiton, vaikka verryttelyradalla sain sen kieppumaan vaikka minkälaisia kuvioita.
Sitten näin Videon.

Video paljastaa sen, että vaikka näennäisesti ohjaankin jotain estettä, vartaloni asento on mitä sattuu. Napa ei osoita seuraavaa estettä, vaan sivulle ja Pipsa seuraa vartaloani, ei kättä. Se siis periaatteessa meni minne ohjasin. Myöskään liikkeeni ei ole selkeää vaan varovaista ja arkailevaa, sellaista mä-nyt tääl-vähän-niinku-ohjaan-mut-en-oikeen-niinku kehtaa...

Yleinen virhe on myös taakse osoittava ohjaus. Sellainen, jonka voi tehdä toiselle ihmiselle, mutta jota koira ei tajua. Jos juostessa ihmiskaveri jää jälkeen, käännät vauhdissa kasvosi ja ylävartalon taaksepäin, katsot olkasi yli ja viittilöit häntä tulemaan. Ihminen tuon tajuaa ja juoksee luoksesi, vaan Pipsa katsoo vartaloani ja olettaa, että haluan sen kurvaavan sivulle.

Minun on ohjattava kisoissa rohkeammin. Luotettava päättämääni ohjauskuvioon ja valitsemaani reittiin ja annettava mennä. Olisikohan heittäytyminen oikea sana. Radalla iskee nimittäin usein outo, joka hyydyttää liikkeeni. Ikäänkuin ei kehtaisi vetää täysillä, meni syteen tai saveen.

Kun olisi edes ratapiirros

Kisoissa pitäisi aina käydä porukalla. Kun on yksin reissussa, jälkeenpäin jää harvinaisen vähän muistikuvia siitä, mitä radalla tapahtui. Kaveri voi sanoa, mikä meni peleen ja videolta näkisi mitä teki, missä koira oli, ja minne se meni.

Noista viime kisoistakaan en oikeasti muista oikeastaan muuta kuin sen vaikeassa kulmassa olleen muurin. Siitä eteenpäin sitten oli jotain esteitä ja lopuksi huudettiin "eteen". Tulostaululla vasta selvisi, oliko onnistuttu.

Voisi olla tosi hyvä juttu, jos ratapiirrokset julkaistaisiin verkossa, tai jos sellaisen saisi mukaansa vaikkapa kisakirjan välissä. Piirrosta katsoessa muisti kummasti palaa, ja silloin ehkä oppisikin jotain.

Kolmas nolla ja SERT Purinalta Siuntion koirakerhon kisoista

Pipsa pinkoi itsensä palkintokorokkeelle Siuntiolaisten kisoissa Purina areenalla.
Ihmeellinen ketsuppipulloilmiö tapahtui meidän tuloksissamme. Pitkän ravistuksen jälkeen tuloksia alkoi yhtäkkiä tulla . Kahdesta peräkkäisestä kisasta on nyt saatu nollat.

Ensimmäisenä oli Kari Jalosen rata, joka vaikutti päällisin puolin helpohkolta. Siinä oli jo alkupuolella varsin ilmeinen putki-ansa, jonka piti olla ihan hoidettavissa, ja muu rata irtoavalle koiralle ihan helpohkoa perusmenoa. No, Pipsa oli vähän kuumana ja käytännössä lensi A-esteen yli ja siitä suoraan mainituun putkeen ja siinä oli sitten se helppo rata.

Toinen rata oli Heidi Viitaniemen tekemä, ja se oli selvästi teknisempi. Alussa oli yksi hyppy, jolta jatkettiin suoraan kepeille. Pipsalle tämä oli onneksi helppoa. Koira meni keppeihin ja minä pääsin edelle sijoittumaan pahaan mutkaan, jossa käännyttiin hypyn jälkeen täysin pimeässä kulmassa vasemmalla olevalle muurille.
Ohjaajankin oli oltava koiran ja keppien vasemmalla puolella joten ohjaaja aiheutti koiralle "maskin". Lisäksi muurin asento oli sellainen, että koira näki siitä vain päädyn.

Pipsa kuitenkin hoiti vaikean paikan hienosti ja minä huokasin helpotuksesta. Ohimenevän onnenhetken aikana olin hukata koko koiran, kun ihmetellessäni onnistumistamme unohdin ohjata seuraavan olleen A:n. Sain itseni koottua ja jatkoimme rataa. Loppu tuntui helpolta. Koira meni kovaa ja kaukana, haki renkaat ja hypyt itsenäisesti ja sain pidettyä oman juoksureittini lyhyenä.
Vartalo-ohjaus on se juttu meillä. Vaikka Pipsa olisi kaukanakin edelläni, pystyn ohjaamaan sitä oman kulkusuuntani muutoksilla.

Maaliin tullessani tiesin, että tulos saatiin, mutta en tiennyt mitä tuomari oli mieltä muurin ja A:n välisestä hämärästä hetkestä. Oliko se kielto, vai pelkkä mutka koiran reitissä.

Odottelin sitten tuloksia kopin ulkopuolella ja arvelin itse saavani vitosen, mutta sijoittuvani silti varsin korkealle, koska rata oli vaikea ja nollia vähän ja hyllyjä paljon. Olin pudottaa silmät päästäni, kun näin tulokset. Kolmas sija, nolla ja SERT. Yhteensä nollia tuli neljä. Etenemä meillä oli jotain 3,7 m/s.

Kotikisoissa ollaan sitten kakkosissa.

Nolla ja vitonen Kirkkonummelta!

Pipsa nappasi tänään toisen nollatuloksensa Kirkkonummen kisoista Seppo Savikon B-radalta.

A-radalta lipsahti vitonen, kun jälleen kerran ohjasin keppien sisäämenon vähän epämääräisesti.

B rata lähti liikkeelle aika reippaalla varastuksella, mutta se ei aiheuttanut ohjauksellisia ongelmia. Pulmakohdaksi olin etukäteen arvioinut keppien sisäänmenon ja niiden jälkeisen mustan putken. Kepeille tultiin avokulmasta suoraan hypyltä ja loogisin ja suorin reitti olisi ollut jäädä keppien oikealle puolelle ja ohjata Pipsa vasemmalla keppeihin. Riski olisi siinä, menisikö se sisään oikeasta välistä, vai vasta seuraavasta kuten A radalla. Toinen pulma olisi keppien lopussa, josta se poistuisi keppien eri puolelle kuin minä ja voisi painella suoraan mustan putken väärään päähän.

Päätin valssata keppien alkuun ja varmistaa Pipsan sisäänmenon, vaikka siinä vähän kiire tulisikin. Temppu onnistui ja rata eteni sujuvasti toiselle putkelle, jossa pyöräytin jostain syystä aivan turhat valssiaskeleet. Pipsa onneksi lukee kumallisiakin ohjausliikkeitä ja meni punaiseen putkeen aivan oikeasta päästä. Koiran kolistessa putkessa, minulla oli hetki aikaa selvittää itseni taas kartalle.

Loppu meni sujuvasti. Toiseksi viimeisenä esteenä olleella puomilla yritin vain hidastaa Pipsaa. Tiesin, että meillä on nolla alla, jos se ei hyppää alakontaktia. Ajalla ei ollut enää mitään väliä. Ja sitten vain "eteen" ja se oli siinä. Pipsa juoksi suoraan katsomoon heiluttamaan häntäänsä ja minä perässä.

Kymppi ja vitonen Janakkalasta

Osallistuttiin viime sunnuntaina JANK:n kisoihin Janakkalassa. Tuomisina 10 ja 5 vp tulokset. Tietynlaisena ilonaiheena voi pitää sitä, että nämä olivat ensimmäiset kisamme ikinä, joissa saamme molemmista lähdöistä tuloksen.

Jankin kenttä sijaitsee entisellä soranottopaikalla, suojaisessa painanteessa, jossa ei juurikaan tuule. Päivä oli kuuma. Ukkosen uhka roikkui koko aamupäivän kentän yllä ja koirilla ja ihmisillä oli tukalaa. 

Veinkin Pipsan uimaan lähtöjen välisellä tauolla ja vielä kisojen jälkeen uudestaan.

Saimme kuitenkin vetää molemmat ratamme kuivina ennen väistämätöntä rankkasadetta.

Radat olivat mukavia. Ensimmäisestä tuomari Martti Salonen sanoikin, että näin helppoa rataa teille tuskin tulee enää ikinä. 26 koirakkoa 33:sta sai tuloksen ja nolliakin tuli 12. Me kuitenkin sössimme ja pudotimme riman ja lisäksi tapahtui jotain, joka aiheutti vitosen. Ehkä kontakti?

Toisella radalla oli nemmän kieputusta, ja muutama kelju ansakohta joiden selvittämisestä olin tosi ylpeä. Nollaa tehtiin, kunnes meni taas kerran radan perimmäinen hyppy kielloksi ja siitä vitonen.

Moni asia kuitenkin onnistui. Kontaktit, kepit, ansaksi asetetut putket, kaikki nämä pahat hoidettiin.

Uimapaikka Räikälänjoella oli todellinen vihreä keidas radan kuumuuden jälkeen. Pipsa pöläytti joella majailleet vesilinnut heti aluksi tiehensä ja alkoi sitten määrätietoisesti haravoida jokea. Istuin pienellä laiturilla ja nautiskelin loppukesän lämmöstä. Paikka on kaunis ja turvallinen uimataitoiselle koiralle- Ajotie ylittää joen varsin lähellä vanhaa kivisiltaa myöten, mutta rantojen tiheä kasvillisuus estää tehokkaasti koiraa karkaamasta harvojen autojen alle, tai ristan perään vastarannalle.