Heikoilla jäillä

Puolisoni palasi tänään iltalenkiltä märän koiran kanssa.
He olivat olleet lenkillä läheisellä rannalla, jossa Pipsa saa juosta vapaana pitkin ruovikkoa etsien turhaan sorsia, jotka eivät vielä ole palanneet.
Yhtäkkiä hän huomasi, että Pipsa on jäänyt jälkeen. Sitä ei näkynyt missään.

Hän palasi samaa reittiä taaksepäin ja löysi koiraparan räpiköimässä jäälauttojen välisessä railossa jonkin matkaa rannasta.
Pipsa on hyvä uimari ja ui mielellään hyisessäkin vedessä. Tänäkin talvena se on käynyt kahlailemassa riitteisissä lammikoissa ja vielä joulukuussa uimassa sulapaikassa. Nyt se ei kuitenkaan päässyt ylös.

Koira ei ollut hätääntynyt. Se ei haukkunut tai ulissut vaan yritti saada vartaloaan jään päälle. Etutassut se sai nousemaan, mutta kun pitoa ei löytynyt se putosi aina takaisin veteen.
Emäntä lähti varovasti jalansijaa etsien etenemään Pipsaa kohti ja samalla koira tuntui onnistuvan yrityksessään. Se nousi ylemmäs ja oli jo melkein pelastunut, kun jää petti ja se putosi takaisin uppeluksiin. Pintaan noustessan se joutui entistä ahtaampaan railoon, josta vain pää ja kaula mahtuivat esiin. Etujalat jäivät jään alle.

Puolisoni totesi, että tässä ei voi olla ihmiselle kovin syvää, enintään vyötäisiin. Koira oli nyt todella pulassa. Oli selvää että se jäisi veteen, jos hän ei hakisi sitä. Hän hivuttautui koiran luokse, ei itse uponnut ja sai otteen Pipsan pannasta ja veti sen railosta. Pipsa pudisteli itsensä ja juoksi rannalle kierimään lumessa. Sitten se heilutteli häntäänsä ja ryntäsi takaisin jäälle oppimatta mitään kokemuksestaan.

Pipsan pettymykseksi emäntä, joka toisin kuin koira oli tajunnut miten lähellä lähtö oli ollut, komensi sen takaisin ja kytki hihnaan.

Onneksi oli valoisaa. Pimeässä koira ei olisi välttämättä löytynyt. Se ei huutanut apua. Se vain ui ja yritti hiljaa itsekseen. Se ei kuulemma myöskään vaikutttanut mitenkään hätääntyneeltä. Ei koira osaa ajatella, että tässä voi käydä huonosti. Se vain toimii.

Hienoa, että Pipsa on yhä täällä.

Uusi sarjakuva

Perheen nuoret taiteilijat ovat julkaisseet uuden sarjakuvan. Katso sarjakuvasivu.

Vitonen tuli taas

Käytiin BAT:in kisoissa Ojangossa hakemassa viisi virhepistettä ja niillä viides sija. Ihan hyvä suoritus sinänsä. Kepit ja kontaktit virheettömästi, ei varaslähtöä, hyvä kontakti toiraan ja muutenkin ihan kiva veto. Mutta sössin hypyn. Miten voi mokata hypyllä, ohjata koiran ohi ihan tavallisen hypyn?

Kepit menivät aika uskomattomasti. Pipsa vähän kaarteli ennen sisäänmenoa, mutta sitten alkoi sellainen pujottelu, että oksat pois. Jätin sen työskentelemään ja juoksin täysillä eteenpäin kohti maalia. Takaa kuului keppien ryskettä, ja sitten vain "eteen!" Pipsa singahti ohitseni ja lensi maalilinjan yli.

Radalla oli vaikea alku. Aluksi oli hyppy-rengas-hyppy suora, jonka päässä ammotti putken suu, johon ei vielä kuulunut mennä. Sensijaan piti kääntyä vasemmalle takaviistoon A:lle.
Tutkin näkymää lähtöpaikalla koiran kannlta, ja laitoin Pipsan startissa istumaan sen aivan hivenen sivuun, että putken suu jäi 3. esteen siiven taakse. Se ei siis voisi lukittua siihen, ennenkuin näkisi putken 1. hypyn jälkeen.

Itse asetuin 3.n oikean siiven eteen ja koiran lähestyessä käänsin vartaloani vasemmalle ja astuin taaksepäin askelen. Pipsa ylitti esteen ja myöhästyin hivenen ojentaessani vastaista kättäni siivekkeen taakse, joten kaarre oikealle meni vähän pitkäksi, mutta se oli selvä kaarros. Siitä sitten koira käteen ja esteen editse vasemmalle A:lle.
Ei aikonut mennä putkeen, vaan yritti seurata ohjaustani. Olin todella tyytyväinen.

Tehtiin myös takaaleikkaus keinulle, ja sekin meni hienosti. Keinun jälkeen oli seuraavana hyppy, joka oli aivan keinun suuntaisena sen edessä. Sen pääty oli siis koiraa kohti. Lähetin Pipsan matkaan, ja kaarroin vasemmalle. Pipsa irtosi hienosti, kuten yleensä ja kiersi koko esteen. Meni siis eri puolelta kuin minä.
Mietin unohdinko sanoa "hyppy", luultavasti. Ohjasin vain tiettyyn paikkaan, mutten kertonut mitä siellä tehdään. Ohjaa Älä Oleta.

No, joka tapauksesta. Tulos kahdesta peräkkäisestä kisasta on edistystä.
Etenkin kun muistaa, että treenaamme vain tunnin joka toinen viikko.

Miten walesinspringerspanieli tuli maailmaan

 Kerran, kauan sitten maassa ei ollut yhtään walesinspringersspanielia. Oli muita rotuja muttei sitä. Eräässä talossa asui muori ja valkoinen koira. Muori ei erityisimmin pitänyt koirista sillä hänen sisko oli allerginen, joten hääti valkoisen koiran matkoihinsa.Sitten muori osti kanan.
 Mutta koira kulki iloisesti pitkin katua. Se näki ison kalkkunan kyljyksen ja lähti sen luo. Koira juoksi työmaan läpi, mutta työmaan miehiltä tippui liimatölkki koiran niskaan! Koska koira oli siisti, se meni ennen kalkkuna-ateriaa lätäkköön peseytymään. Lätäkkö oli kuitenkin kuralätäkkö ja liimaan tarttui kuraa. Nyt liimaturkkiin oli tarttunut kuraläikkiä.Koira ei saanut kuraläikkiä pois,
ja ne kovettuivat koiran turkkiin. Koska kura oli ruskeaa, koira alkoi näyttää valko-ruskealta. Koira sai pentuja, ja niistä tuli samanlaisia! Joku ihminen vei koirat Walesin kuninkaan eteen, ja kysyi koirille sopivaa nimeä.
- Koiristanne tulee walesinspringersspanielejä! kuningas vastasi. Tästä eteen päin oli walesinspringerspanielejä. Kaikista tuli ruskea- valkoisia!
LOPPU!!!

J. 8v    

Kyllä se viidennellä kertaa onnistuu

Sisarukset Pipsa, Ella ja Dante treenitauolla

Oli oikein hyvät treenit eilen. Pitkästä aikaa teimme oikein rataa ohjausharjoitusten sijaan.

Radassa, jonka piirros löytyy Tarmon blogista, oli muutamia keljuja kohtia joista selvittiin muutaman yrityksen jälkeen kunnialla. Virheettömiä läpivetoja tuli muutamia.

Mutta. Jos tämä olisi ollut kisa, tulos olisi ollut hylly.
Kyse on radanlukutaidosta. Koska emme treenaa tarpeeksi, en osaa suoralta kädeltä sanoa, missä minun kussakin radan kohdassa tulisi olla suhteessa koiraan. Nytkin kakkoseste, joka oli sijoitettu niin, että koira näki startissa sen takaa, ei meinannut aluksi onnistua.

Pipsa seuraa ohjaustani mielstäni täysin johdonmukaisesti. Nostan kättä ja koira kaartaa liikaa, nostan vähemmän, koira menee ohi. Käännän vartaloani, taas koira kääntyy liikaa...

Noin viidennellä yrityksellä pystyn vetämään nopean ja hyvän nolla-radan, niin että heilahtaa. Tajusin vaihtaa koiran paikan lähdössä niin, että kakkonen ei näy, ja ohjata sen ensin yli ykkösen ja uutena asiana kakkoselle. Testaamalla oikea ohjaus kyllä löytyy. Kisoissa on vain se yksi yritys. Sen olisi onnistuttava kerralla. Oikea paikka ja oikea ohjaus on osattava kuvitella päässään ja siihen ei taida auttaa muu, kuin kokemus.

Kevättä odotellessa

Taas lauantai aamuna huomasin kaipaavani kesäiseen Ojankoon.
Minulla on ollut tapana lähteä kesäaamusin treenaamaan omin päin tyhjälle kentälle, kun muut vielä nukkuvat. Kenttä on tyhjä, nuoremmat harrastajat ovat vielä tiukasti unten mailla ja ko Ojanko on vain meidän.

Viime syksynä näimme aidan takana ketun. Teimme keppitreeniä, kun Pipsa jähmettyi tuijottamaan jotain. Aidan takana, seuran kisakoppien suunnalla seisoi punainen koiran näköinen otus ja tuijotti takaisin. Kumpikaan ei liikahtanut, tai äännähtänyt. Sitten kettu kääntyi ja katosi metsään.
Joinakin aamuina koko paikka kylpee sumussa. Lämmitelymetsän takana aukeavan niityn yli ei näe Hakunilan kerrostaloja, vaan tuntuu kuin olisi kaukana maaseudulla.
Varhaisena kevätaamuna puomin luona pusikossa lauloi satakieli. Yksi ensinmäisistä viime vuonna. Luontoradiossa oli juuri pohdittu missä ne viipyvät, kun kuulin sen.

Aamuharjoittelu on omanlaistaan. Pipsa voi juosta vapaana. Eri kentiltä löytyy valmiita ratapätkiä joka lähtöön. Voi ottaa toistoja omaan tahtiin ja nauttia koirastaan ja lajin hienoudesta.

On hienoa, että meillä on nyt halli ja siellä treenit joka toinen viikko, mutta kun lumet sulavat palaamme aamuvuoroon.

Pipsa 3v

 Kakkua päivänsankarille!

Paljon onnea vaan, paljon onnea...

Hyvä viitonen

Saatiin viides sija, viidellä virhepisteellä HiHa:n kisoista Lohjalta. Yhtään nollaa ei luokassa tullut!

Nolla, ja sitä myöten voitto oli jo niin lähellä, mutta ei. Kepeillä tuli taas virhe ja siitä vitonen. Pipsa meni hienosti sisään keppeihin, mutta lopetti ne kesken ja lähti katsomaan minne minä olen matkalla.

Keppien jälkeen oli muuri niiden vasemmalla puolella ja sen jälkeen mutkaputki, jonne piti ehtiä ajoissa kertomaan kummasta päästä mennään sisään. Olin suunnitellut jättäväni Pipsan työskentelemään kepeille ja oikaisevani suoraan muurin taakse. Ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä, mutta toisella meni hienosti.
Putken jälkeen oli taas pieni hetki, kun en tiennyt minne mennä. Koira tuli putkesta ja otin sen oikeaan käteeni jolla hyppäytin sen vasemmalla olevan esteen yli. jokuu takaaleikkaus siitä sitten tuli. Näyttää yllättävän järkevältä.

Sain juuri nähdäkseni videon suorituksestame ja siinä näkee asioita jotka olin unohtanut. Hylsy oli todella lähellä, kun Pipsa melkein tunki kuononsa väärään putkeen radan alkupuolella,

Toinen rata oli jotenkin kelju. Siinä oli ensin kolme hyppyä, jota kaartoivat loivassa kulmassa vasemmalle ja sitten käännyttiin tiukemmin samaan suuntaan putkelle. Oli useita tapoja ohjata tämä.

Treeneissä esteet ovat usein 90 tai 180 asteen kulmassa. koira on käännetävä tiukasti ja siihen käytetään jotain näppärää ohjausliikettä. Ykkösten kisoissa on usein loivahkoa kaartelua, johon ei ole mitään tiettyä ohjusliikettä. Parjhaiten nämä sujuvat, jos koira ja mies juoksevat samaa tahtia hyvässä kontaktissa.

Selvisimme alun mutkasta ja putkesta. Seuraavana oli keinu, joka meni 10+. Pipsa istui keinun päässä kuin tatti. Vau. Vaikea alku oli hoidettu, vähänkö mä oon hyvä, kävi mielessäni.

Ja sitten tuli tyhjyys. Pipsa istuu pylly keinulla ja minä tiedän, että takanani on hyppy, putki ja muuri, mutta missä asennossa? En saa siinä sekunnissa muistikuvaa takanani jatkuvasta radasta. Käännän päätäni ja yritän nopeasti hahmottaa tilanteen, mutta kun reitti on minulle selvä, koira on jo poissa kontaktista ja liikkeellä. Videolta näkee, että se menee itseasiassa täysin oikeaan suuntaan, kohti putken vasenta aukkoa.
Silloin minä täysin tapeettomasti sanon jotain, luultavasti "putki" ja kohotan oikeaa kättäni. Pipsa tulkitsee tämän ohjaukseksi ja kurvaa tiukasti oikeaan ja menee väärään aukkoon. Jonne sen jostain ihme syystä ohjasin.

Sitten tulee hienot kepit, ei voi muuta sanoa. Käyttöä niillä vain ei enää ollut

Yhteenveto:

• Kontaktiesteiltä ei tullut virhettä. Puomi juosten, mutta keinulla hienot stopit.
• Pipsa seuraa minua, eikä enää ryntäile omatoimi agilityyn. Tässä ehkä auttaa lähestyvä 3v ikä, ja se että itseluottamukseni parantuessa olen koiralle kiinnostavampi johtaja radalla. 
• Kepeissä on kummallisia pulmia, mutta kun Pipsan saa niihin kunnolla sisään, voin mennä vaikka kalaan.
• Radat unohtuvat turhan usein. Tähän auttaisi se, että päätäisinn rataantutustumisessa Yhden Yksiselitteisen Tavan tehdä rata. Minulla on ollut tapana miettiä joihinkin pahoihin kohtiin myös B-vaihtoehto. Esim. Puomin jälkeen voin suunnitella valssauksen jollekin esteelle, mutta koska voi olla, että koira ei pysähdy, mietin myös toisen tavan. Tämä lienee tyhmää. Aivot eivät riitä muistamaan rataa sekä takaa- että edestäohjausversioina.