Jos olisi rento

Viime viikon tiistain ohjelmassa oli seuramme episten Ojanko Cupin talkoovuoro.
Ajatuksena oli sekä talkoilla, että ehtiä myös hieman kilpailla. Olin ottanut jälkikasvuani mukaan pitämään Pipsalle seuraa, jos joudun vaikka radalle seisomaan ja vahtimaan, että putki pysyy paikallaan.
Työtehtäväksemme tuli kuitenkin aitojen rakentaminen ja sehän sujui meiltä mainiosti. Pipsakin osallistui innokkaasti ruuvaamiseen.
Kisaamaan en lopulta ehtinyt. Piti ehtiä kotiin ennen lasten nukkumaanmenoaikaa. Ehdimme kuitenkin kokeilla möllimaksien kisarataa heidän kilpailunsa jo päätyttyä.

Rata meni uskomattoman helposti. Kontaktipysähdykset olivat napakoita, ei varastamista lähössä, ei sekoilua radalla (mitä nyt itse ohjasin yhden putken väärinpäin).

Päätelmä on, että meidän kisaongelmamme ovat ohjaajan päässä. Pipsa ei voinut tietää, että se on kisan ulkopuolella. Oli yleisöä, oli paljon väkeä, kuulutuksia... mutta suoritus oli hyvä ja rauhallinen.
Kisoissa se varastelee,  hyppii kontakteilta ja säntäilee.
Miten saisin itseni rauhoittumaan kisoissa. Pitämään kisojakin vain yksinävain treeneinä, niin että koira ei huomaisi mitään erikoista olevan tekeillä?

Eilen oli sitten ryhmämme rataharjoitukset. Niissäkin kontaktit olivat moitteettomia. Radalla oli aika haastava putki, johon oli mentävä siitä epäloogisemmasta päästä sisään. Oikeaa ohjausta haettiin aika pitkään ennenkuin se löytyy. Pipsalla on loistava motivaatio ja työmoraali. Samaa harjoitetta voi toistaa melko loputtomasti hakien eri vartalon asentoa ja omaa paikkaa esteeseen nähden ja koira ottaa onnessaan uusinnan uusinnan jälkeen. Sen ohjautuminen on loogista. Ohjaajan napa osoittaa kolme astetta oikealle, se ohittaa esteen oikealta. Ohjaajan vasen käsi heiluu, se ohittaa esteen vasemmalta.

On tuosta yli-tarkkuudesta hyötyäkin. Viimeisellä kerralla, kun piti vetää koko treenirata läpi kerrlla ajauduin sen loppupuolella täysin väärään paikkaan ja jouduin ohjaamaan muutaman esteen takaa ohjauksella. Sekin toimii, kunhan ei hätäänny vaan kääntyilee koiran takana oikeisiin suuntiin.

Lauantaina on sitten taas kisat. Koitetaan ottaa rennosti. Mennään vaan sinne, ei tavotteita.

Oksat pois

Järvenpään kisoista oli tuomisina taas yksi vitonen ja Pipsalla hieman kolhiintunut masu.
Osallistuimme kahteen agilityrataan ja yhteen hyppäriin. Agista ei tulosta saatu, mutta hyppäri meni hienosti ja kovalla vauhdilla, kunnes vastaan tuli okseri.

Okseri oli sijoitettu radan loppupuolelle mutkaputken jälkeen, eli aikaa sen hahmottamiseen ei Pipsalle paljon jäänyt. Itse kuulin vain kolinaa takaani ja sitten Pipsa jo syöksyikin ohitseni seuraavaan putkeen. Yleisöstä kuitenkin kerrottiin sen ponnistaneen todella kaukaa ja matalalle, kuin se ei olisi lainkaan huomioinut taaempaa rimaa. Se putosi rimojen, tai ainakin sen matalamman päälle ja pudotti molemmat.

Koska Pipsa jatkoi, minäkin jatkoin ja se hoiti hienosti oksan jälkeiset kaksi putkea ja kolme hyppyä joissa oli sellainen ilkeä vekkauspaikkakin. Hieno suoritus kokonaisuudessaan tuo rata. Okseri vain oli aika vieras este ja Pipsa kuitenkin hyvin pieni koira maksiksi.

Pipsa ei vaikuttanut ontuvan, tai aristavan mitään, joten selvittiin säikähdyksellä. Eikä tainnut jäädä traumojakaan, koska jatkoi rataa puhtaasti.Kotona äsken kun otin sen syliin punnitusta varten, huomasin, että se ei pitänyt vartalon alta nostamisesta. Ilmeisesti pikkusen mahapuolta kuitenkin aristaa. Ei se kyllä kärsi, tuolla se jyrsii luuta keittiössä aivan tyytyvväisenä.

Ilman okseri vitosta aikamme olisi riittänyt kolmanteen sijaan. Ilman pudotuksen tuomaa viivettä olisi voitu olla vaikka kakkosina. Ero oli muistaakseni  alle sekunnin. Voittajaan eroa olikin sitten jo yli kaksi sekuntia. Etenemä oli jotain vähän yli 4m/s.

Kaksi agilityrataa menivät sitten enemmän poskelleen.
Ensimmäisellä radalla  oli puomi toisena esteenä hypyn jälkeen, ja olin varsin itsevarma, koska niitä on juuri treenattu ja ne ovat menneet hyvin. Valitsin siis ohjaustavan, joka perustui oletukseen, että Pipsa pysähtyy alakontaktille ja ehdin sen edelle näyttämään mihin putkenpäähän jatketaan. Näin ei siten käynytkään, vaan otus varasti, ohitti minut laukalla puomin päällä ja jatkoi pysähtymättä väärään putkensuuhun. Että se oli sitten siinä se kisa. Vedettiin kyllä loppuun ihan kivasti.

Myös toinen lähtö hajosi varastukseen. Olin suunnitellut taas ohjauskuvion, joka edellytti sijoittumistani lähdössä tietyyn paikkaan kakkosesteen taakse. Koira varasti ja jouduin juoksemaan aivan muualla kun olin aikonut. Neljä ensimmäistä estettä ja vitosena ollut putki sujuivat näennäisen hyvin, mutta minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä ajoissa kutosena olleille kepeille ohjaamaan. Huusin kepit, kun Pipsa singahti rööristä ulos, mutta eihän se niitä tehnyt vaan paineli kiitolaukkaa koko keppirivistön päästä päähän pujottelematta ainoatakaan tikkua.

Olin niin pihalla etten edes yrittänyt ottaa keppejä uusiksi. Tein saman virheen kuin ensimmäisissä kisoissani. Koin radan tulleen hylätyksi ja pomputtelin koiran parin esteen ja A:n yli maaliin.
Kaikki meni eri tavalla ja eri ohjauksilla kuin oli ollut tarkoitus, koira ei ollut hallussa ja koin radan tulleen hylätyksi jo ennenkuin Herrala lopulta laittoi kätensä ristiin.

Että ykkösissä jatketaan.

Mitä tästä opimme? Varaslähdöt ovat huono juttu. Niitä ei ole tapahtunut aikoihin, mutta nyt tuli kaksi liikaa.

Perusasioiden äärellä

Tiistaina pääsime ensimmäistä kertaa ohjattuihin ulkotreeneihin. Ohjelmassa oli kontakteja ja puolivalsseja, mikä oli juuri sitä mitä tarvitsimmekin. Treenasimme kontakteja oikein pitkällä loppupysähdyksellä. Tarkoitus oli jättää koira seisomaan takajalat puomilla ohjaajan edetessä seuraavalle esteelle. Tämä onnistui yllättävän, jopa uskomattoman hyvin. Pipsa pysähtyi hienosti, vaikka en ollut vieressä ohjaamassa vaan jatkoin etenemistäni. Loppua kohden tuli pientä omaehtoista irtoilua.
Hoitona tähän Tiina neuvoi minua palkitsemaan nopeammin ja heti kun kontakti onnistuu, ei vasta radan lopuksi. Otetaan opiksi.
Puolivalssiharjoitus oli sellaista tiukkaa kääntyilyä, joss vuoroon vedettiin vastaisella ja lähetettiin koiranpuoleisella. Tuntui, että edistyin, vaikka kertaakaan ei kyllä mennyt rata puhtaasti läpi.

Torstai iltapäivällä hurautin Ojankoon puoleksi tunniksi treenaamaan kontakteja. Ilmassa oli sateen tuntua ja  ohjattujen ryhmien porukkaa alkoi valua kentälle. Ehdimme kuitenkin tehdä melkoisen monta puomi, keinu ja A harjoitusta, ennen kuutta.

Pipsa oli jotenkin erikoisella tuulella. Ensinnäkin se jumitti puomien nousukontakteille. No niinhän minä olin viime lauantaina opettanut, mutta että se otti sen niin kirjaimellisesti. Se vaati kolmea komentoa tehdäkseen puomin: pinta-ylös-toto. Kun en tajunnut sanoa ylös en tajunnut sanoa ylös, se ei mennyt mihinkään vaan odotti namia. Outo tottelevaisuus kohtaus.
Toinen outo asia oli A esteen täydellinen unohtaminen. Se ei tajunnut "Aa" komentoa vaan lähti tekemään vaikkapa niiden vieressä olevia keppejä. Määrätietoisesti ja selvästi luullen, että tätä se isäntä varmaan tarkoitti. Piti harjoitella A:ta noin kahden metrin päästä, että tämäkin ihme palasi mieleen.
Keppejä tehtiin kerran, pari ja ne menivät täydellisesti kummaltakin puolelta.

Huomen aamulla ajattelin mennä vielä kertaamaan kontakteja lihapullapaketin kanssa. Kepit ovat hallussa niihin ei tarvitse kajota, mutta takaakiertoa ja "eteen" käskyä, jolla Pipsan on tarkoitus hypätä kaikki edessä olevat esteet täydellä vauhdilla ja rynnätä maaliin ennen minua ajattelin myös vähän vahvistaa.

Sunnuntaina sitten suuntaamme Järvenpäähän, jossa odottaa kolme Herralan rataa. Ja nollaahan me tietysti sieltä haemme.

Ojanko kukassa

Seurallamme on myös Vuokkosmetsä, areenan lisäksi.

Kesäkauden avaus

Kävimme lauantai aamuna Ojangossa vetämässä kevään ensimmäiset omat treenit.
Jätin auton puomille ja lähdimme metsälenkille verryttelemään. Maisema oli muutunut aika tavalla sitten viime syksyn. Metsästä on kaadettu melkoinen määrä isoja kuusia ja maaperä on metsäkoneiden jäljiltä aika karussa kunnossa. Siellä täällä törrötti tuulen kaatamien puiden kantoja. Ilmeisesti Tapaninpäivän myrsy on iskenyt Ojangon metsiköön melkoisella voimalla.
Pipsaahan metsätyöt eivät haitanneet, mutta isäntä  mietti jo edessä olevaa kylvetystä. Kauniin valkoisenkirjava koirani muuttui hitaasti ruskeaksi tonkiessaan metsäkoneiden jälkiä. Vapaan juoksentelun jälkeen vuorossa oli noutoharjoittelua jyrkässä  mäessä. Se on tehokkain keksimäni tapa saada Pipsa läähättämään ja todella lämpenemään. On ihmeellistä, miten se voi löytää oikean kepin risukosta, vain yhden kosketuksen jälkeen. Se nouti onnessaan aikansa, ja sitten lähdimme kentälle.

Harjoittelimme tylsiä perusasioita. Aloitimme kontaktit alkeistasolta. makupala lähtöön ja toinen loppuun. Nejäa komentoa, ja suoritus neljässä vaiheessa. "pinta"-"ylös"-"toto"-"mennään". Onnistui heti.  Sitten siirrytiin makupala-alustoihin ja kädestä palkitsemiseen. Ei yhtään läpijuoksua, eli ihan hyvä. Kisoissa neiti on kyllä niin kuumana, että komennoista jää tuo ylös pois. Alkupäässä se ei pysähdy , mutta eipä kyllä hyppääkkään.

Tehtiin myös keppejä, etenkin sitä meille vaikeampaa versiota, jossa minä olen keppien oikealla puolella ja koira siis vasemmassa kädessä. Onnistuu, mutta ei kovin jyrkästä kulmasta. Ensimmäisen välin löytäminen on vaikeata. Pimeältä puolelta onnistuu paremmin. Sehän on sikäli helpompaa koiralle, että ei tarvitse laskea, vaan riittää kunhan kiertää reunimmaisen kepin ja kääntyy heti vasempaan. Ymmärtääkseni kyllä aika monilla koirakoilla tuo avokulman puoli on se vaikeampi.
Tästä on meille se etu, että kisoissa (ykkösissä) kepit on yleensä sijoitettu niin, että ohjaus kannattaa tehdä vasemmalta puolelta, jos lyhyttä reittiä haluaa juosta.

Ohjauksista koitettiin vain puolivalssia ja takaakiertoa muutama kerta.

Seuraavat kisat meillä 20.5. Järvenpäässä. Kotikisoihin emme valitettavasti pääse. Hiukan jännittää tuo Pipsan juoksu. Se saattaa hyvinkin olla tuloillaan, edellisestä kun on jo aikaa jo yli puoli vuotta. Joskin Pipsan kierrot kyllä ovat olleet yli vuodenkin mittaisia välillä.