Tänään HSKH:n kotikisoissa oli Jangasilla aika hyvä päivä.
Nollia ropisi Pipsalle, sen siskoille Ellalle ja Essille ja enolle Tarmolle.
Eli onnittelut kaikille ja ennenkaikkea koko sakin valmentajalle ja kasvattajalle Tiina Jankalle.
Ensimmäisenä oli agilityrata, joka vaikutti muuten helpolta, paitsi enimmäisten esteiden muodostama kaarto oikelle takaisin tulosuuntaan ja u-putken kauempaan päähän. Haaste oli siinä, että siihen ei saanut sopimaan mitään erityistä ohjauskuviota, pelkkä tiukka kaare vain koira ulkokaarella ja ohjaaja sisäkaarella. Ohjaus koko ajan samalla vasemmlla kädellä. Jännitys syntyi kaaren ulkopuolella houkuttelevista putkista ynnä muista kiinnostavuuksista.
Hyvin meni, Pipsa kääntyi ja päästiin radalle. Muu oli jotenkin hirveän helppoa. Puomin loppupäässä kummitteli putki, johon se EI mennyt ja kontaktikin oli hyvä.
Radan peräpäässä rata teki vähän siksakkia ja siellä käytännössä pysähdyin paikalleni ja vain osoittelin Pipsalle esteitä ja se hoiti ne hienosti. Kepit menivät mallikkaasti.
Kolmanneksi viimeinen este oli A. Ehdin ajoissa alastulolle ja mielestäni ohjasin kädellänikin varsin alas, mutta Pipsa hyppäsi. Ei törkeästi, vain senttejä liian aikaisin, mutta tuomarin käsi nousi. Tuloksena siis vitonen.
Pipsa veti radan uransa parhaalla etenemällä 4,25m/s ja virhe kyllä harmitti pikkaisen. Jossittelu houkuttaa kun tuloslistaa katsoo, mutta näillä mennään.
Toinen rata oli hyppäri, joka vaikutti etukäteen katsoen todella helpolta ja nopealta kiitolaukkaradalta.
Hienosti ja helposti se menikin, vaikka ehkä turhan varnistellen minulta. Ykkösistä on jäänyt tapa hakea varmaa nollaa ajan kustannuksella. Kakkosissa tämä ei enää toimi.
Kepit mentiin hieman rauhallisesti siihen nähden mihin Pipsa pystyy ja käännökset olivat sellaisia koiralle luontevia kaarroksia.
Radan kolmanneksi viimeinen este aiheutti tälläkin radalla pulmia. Nyt se oli U-putki joka oli selin maaliin nähden. Pipsa sujahti putkeen sisään ja minä etenin seuraavalla esteelle päin, enkä jäänyt kääntämään sitä oikeaan suuntaan putken ulostulosuulle.
Ilmeisesti Pipsa ei tosiaankaan tiennyt, missä isäntä oli, sillä se syöksyi putkesta ulos täyttä laukkaa aivan poispäin minusta, melkein kentän puoliväliin asti. Minä juoksin 180 astetta eri suuntaan kuin koirani ja olin itseasiassa jo maalissa, kun koira kääntyi ja hyppi kaksi viimeistä estettä odottavaan syliini.
Jossittelulle jää taas tilaa. Kauanko kierrokseen meni. Minä arvioin kaksi sekuntia, Tiina veikkasi enemmän kolme, tai jopa neljä sekuntia. Aikaa kuitenkin kului, sijoitus ropisi alaspäin, emmekä saaneet LUVA:a, vaikka ensimmäinen kakkosten nolla tulikin.
Etenemä oli silti 3,99 m/s, eli itseasiassa molemmilla radoilla mentiin lähes yhtä kovaa.
Ja juu, juu tiedän, että eräitten paimenilla pääsee yli viittä metriä sekunnissa, mutta se on eri juttu se.
Mitä tästä opimme. Jo kolmosiin aikoo päästä, on alettava panostaa nopeuteen. Olin itse asiassa unohtanut koko säännön, että vain parhaat nollat saavat kakkosissa LUVA:n
Hieno päivä yhtä kaikki. Kaksi tulosta meille, Hyvä puomi, Hyvät kepit, ja menestystä koko pesueelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti