Tapaninkävelyllä

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua kaikille,
toivottaa Pipsa perheineen.

Talvikoira

Tämän kuvan saamiseen tarvittiin noin 30 otosta. Vain tässä yhdessä Pipsa on paikallaan. Lumi on ihanaa, ja se saa pienen spanielin riehaantumaan. Lenkillä se kulkee pää hangessa (oikeasti!), ja tulee vain välillä "pintaan" nappaamaan happea, jatkaakseen taas matkaansa uppeluksissa... 

K

Kaupungin valot

Metsästyskoira ihmettelee pääkaupungin sykettä.

Glögikisat

Viikko sitten perjantaina meillä oli vuoden viimeiset agityn halliharjoitukset. Pipsalla oli taas todella hauskaa, ja kyllä minullakin hymy palasi huulille, kun päästiin glögin ja piparien äärelle.

Viimeisen kerran kunniaksi harjoitukset vedettiin leikkimielisen "glögikisan" muodossa. Kymmenen esteen rata tehtäisiin kilpailunomaisesti kerralla läpi, sitten käytäisiin virheet ja pulmat läpi ja vedettäisiin rata uudelleen läpi.

Rata , jonka Tiina oli meille laatinut oli muodolataan kuin neliön kolme sivua. Ensin  pari hyppyä, sitten käänös putkessa, taas pari hyppyä suoralla ja uusi käännös putkessa, hyppy, muuri, pussi ja loppuun hyppy. Arvelin jo etukäteen, että ongelmia tulisi, kun Pipsa ohittaisi minut suoralla ja se joutuisi hakeutumaan toiseen putkeen itsenäisesti. Vauhtini ei riitä Pipsalle tasaisella.


Emme kuitenkaan päässeet edes toiselle putkelle asti. Esteellä ennen putkea Pipsa on hivenen edelläni. Sen pitäisi hypätä esteen yli ja jatkaa suoraan putken kauenpaan päähän, mutta minä teen kummallisen kyykistyvän liikeen ja käännän rintamasuuntani vasemmalle pois putkesta. Pipsa sekoaa, jättää hyppäämättä ja juoksee jalkoihini esteen vierestä (tämän näkee videolta).


No, ei se mitään, ettei onnistu, mutta kun Pipsa tämän jälkeen kirmailee taas viisi minuutttia ympäri hallia ja yrittää väliseinänä toimivan pressun raosta vielä naapurin puolelle, alkaa tuntua, että peruskoulutuksessa on ehkä jotain pientä puutetta. Kaksi käskyä koiran pitäisi osata. "Tänne" ja "Istu". Jos ei muuta niin nämä kaksi. Ja on niitä harjoiteltukin.


Riistaviettiin vetoamalla otus sitten saatiin taas tulemaan luokse ihan nätisti, jahka isäntä oli saanut itsensä taas kootuksi. Kiitos tästä Tiinalle. Sain taas lainaksi maata pitkin vedettävän lelun, jonka kimppuun Pipsa halukkaaasti iskee . Kiitos lelusta taas toiselle Tiinalle. Palkinnoksi se saa hauskan vetoleikin ja sen päätteeksi pikku makupalan, jolla taas saadaan lelu pois suusta. Tämä tekniikka toimi hienosti, ja toisella yrittämällä esteet saatiin tehtyä, eikä hillumista enää tapahtunut.


Nyt on aika katsoa tulevaan vuoteen ja asettaa itselleen tavoitteita.
-Karkailu ja hillunta loputtava. Vetolelua tarjotaan heti, ennen kuin Pipsa ehtii palkita itsensä sekoilulla.
-Turha "ohjaileminen" ja huitominen pois. Pipsa menee vähemmälläkin, tärkeä on oma rintamasuuntani.
-Oman kunnon kohotus. Joulu ei tätä edesauta lyhyellä tähtäimellä, mutta sitten...

Minusta Pipsalla on lahjoja, halukkuutta ja intoa tähän lajiin. Isäntä vaan vaatii kovasti harjoitusta.

Keppikauppa

Olin taas Pipsan kanssa koirapuistossa. Äitikin oli kyllä mukana. Pipsa sai melkein heti koirakaverin, jonka kanssa sitten juostiin ympäri puistoa. Toinen koira oli rodultaan varmaan beagle. Se tykkäsi varastella Pipsalta
keppejä. Annoin Pipsalle aina uuden kepin, kun vanha lähti toisen mukaan. Hetken päästä olin päättänyt tehdä keppikaupan, jossa sitten möisin keppejä (eivät ne kepit kyllä mitään maksaneet). Beagle oli innokas asiakas, ja
hakikin keppejä kaupastani koko ajan. Pipsakin tykkäsi vierailla tutkimassa valikoimia.Yhden kepin
se ottikin ja sitä sitten heiteltiin Pipsalle. Beagle lähti, mutta ei Pipsa kauaa joutunut yksin olemaan.
Toisen koiran kanssa leikki ei kyllä ollut yhtä kivaa kun beaglen. Tuli aika sitten meidänkin lähteä.


Palatessamme Pipsa löysi luultavasti myyrän. Emme me sitä nähneet, mutta Pipsa nuuski niin riemuissaan,
että jotakin siellä varmaan oli. Naapurimme parvekkeella oli Pipsan vanha tuttu collie. Pipsa huomasi sen
ja rupesi heiluttamaan häntäänsä. Kun menimme collien rapun ohi, Pipsa yritti päästä kylään.
A-K

Agilitya ohjatusti

Tiistaina osallistuimme Pipsan kanssa taas ohjattuihin harjoituksiin. Ohjelmassa oli kujakepit, taas hivenen  kavennettuina, irtorengas hyppy-yhdistelmä, vaikeaan tulokulmaan laitettu putki sekä keinu ja lopuksi pöytä. Odottaessamme harjoittelimme itsenäisesti puomin ylös ja alastuloja. Pitkällä pysähdyksellä toki.

Puomi meni loistavasti. (luultavasti, koska ei ollut yleisöä). Pipsa jopa pysyi irti paikallaan joka kerta, kun kävin laittamassa makupalat puomin molemmille kontakteille, vaikka sisarukset tekivät omia harjoituksiaan.
Myös kujakepit sujuivat. Pöydässäkään ei mielestäni ole ongelmia. Rengas meni odotetusi, eli jos se nostetaan irti maasta, Pipsa ei tajua, että sen läpi kuuluisi mennä. Yrittämällä sekin onnistui.

Pulmia tuli keinulla ja putkella. Hieman yllättäen.  Putken pitäisi olla "varma", mutta nyt onnistuin jotenkin sössimään lähetykset. Putki oli kyllä pahassa asennossa, poispäin osoittavana U-kirjaimena jota lähestyttiin siis pimeältä puolelta. Ja kuten aina, jos ei onnistu, alan hermostua, sitten ei onnistu.
Keinulla mokasin ja päästin pikku Pipsan luiskahtamaan alas. Onneksi ei pahasti traumatisoitunut, mutta kyllä se vähän pelästyi.

Juoksentelu ja hepulointi alkoi vasta harjoitusten lopulla,mikä on toki edistystä sekin, mutta...
Ohjaajamme Tiina lainasi sellaista turkispuuhka lelua Pipsan houkutteluun, ja se kyllä toimi oikein hyvin. Suorituksen jälkeen palkintona tarjotaankin repimisleikkiä makupalan sijaan. Toimi hyvin.

Pipsa sisaruksineen

Pipsa sisaruksineen lapseni piirtämänä

Kaapelin pentunäyttely ja uimareissu

Näyttelyreissu

Pipsa kävi näyttäytymässä kehässä Helsingin Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä. Tuloksena VSP ja KP. Tämä olikin viimeinen mahdollinen pentunäyttely, sillä jo ensi tiistaina Pipsa sisaruksineen täyttää 9 kk.

ROP-pennuksi valittiin Castiog Dee-Bob, "Onni". Paljon onnea Onnille!

Näyttelyssä oleminen oli paljon helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla Lahdessa. Nyt jo tiesi mitä tapahtuu, ja miten tulee toimia. Mentiin kehään ja pyörittiin ja pysähdeltiin ohjeiden mukaan. Merkittävästi helpompaa, kuin helpoinkaan ohjausharjoitus agilityhallissa.

Pipsalle näyttely oli ilmeisesti varsin raskas kokemus. Ainakin uni on maittanut. Kävelylle se lähti kyllä reippaasti ja ruokakin maistui hyvin, väsyttää vain niin kovasti.


Uimareissu

Perjantai iltana Pipsa kävi uimassa meressä. Kävelimme joulukuisessa jäätävässsä tihkusateessa merenrantaa seurailevaa kävelytietä. Oli pimeää ja kylmää.  Täyspäiselle ihmiselle ei olisi ikinä tullut mielen mennä edes kahlailemaan, saati uimaan. Pipsa kuitenkin veti päättäväisesti kohti rantaa. Ehkä sitä kiehtoivat kauempana kelluvat tummat vesilintujen hahmot.


Etsin paikan, jossa pengerryksen suurten kivien välissä oli kaistale hiekkaa. Nakkasin maassa maanneen karahkan mereen ja Pipsa säntäsi perään. Karahka vain oli niin vettynyt, että se uskomatonta kyllä upposi ja jätti Pipsan syvän turhauman ja pettymyksen valtaan. Uuden kepin hakuun meni tovi. Kyseisellä rantatiellä ei juuri ole puita, joten ei siellä ole oksiakaan.

Kun klapi sitten löytyi Pipsa säntäsi täpinöissään rantaviivalle odottamaan.Käskin paikan,heitin ja annoin luvan noutaa. Ei kyllä paljon järki päätä pakottanut kun neiti lähti uimaan. Matkaa oli tietysti vain muutama metri, ettei kävisi keljusti. Klapi oli hetkessä noudettu ja Pipsa sai pyynnöstä vielä toisenkin heiton. Sitten isäntä päätti julmasti lopettaa hauskasti alkaneen leikin ja toimittaa pennun lämpimään suihkuun.

Kotikoira

Lauantaiaamuna käytiin siis treenaamassa agilitya vetisessä Ojangossa. Lisäksi harrastettiin dummyn heittelyä kentän ja puomin välisessä pöpelikköisessä metsässä. Minä koin Pipsan viihtyneen ja rasittaneen itseään riemulla.
Loppu viikonloppu meni sitten lapsiperheen riennoissa, ja Pipsa rupesi vaikeaksi. Ensin loppui syöminen, sunnuntaina ei syöty oikeastaan mitään. Seuraavaksi unohtui sisäsiisteys. Jos oiken yritti, niinkuin maanantainakin heti herättyä syöksyä ulos ennen pissaa, sepä tujautti sen matolle ulkoilun jälkeen. Eikä syönyt.

Luin Ella-siskon blogia ja päättelin, että tämä se nyt on se ensimmäinen juoksu (vaan ei ollut).
Maanantai-iltana keitin sitten neitokaiselle vanhaa kunnon yrjölänpuuroa oikein kunnon satsin. Se jo hiukan maistui.

Käytiin sitten töitten jälkeen tiistaina ja keskiviikkona juoksemassa irrallaan pimeässä umpimetsässä. Pari tuntia täyttä laukkaa kuutamon valaisemassa metsässä saa jopa 9-kuisen walesinpennun kevyesti läähättämään. Ja sitten ruoka eteen reissun jälkeen. Ja jopa maistuu.

Pissaakaan ei ole tullut matoille enää sitten tiistain. Nyt koputan puuta tuon sanottuani.

Minusta tuntuu, että Pipsasta on luonnollisempaa ensin juosta (saalistaa) ja sitten syödä, kuin saada vain apetta kippoon. Tarvitaan jokin saalistusviettiin liittyvä stimulus, jotta ruoka maistuu.
Olen aikaisemmin pikkupennusta asti ensin syöttänyt Pipsan ja ulkoiluttanut vasta sitten. Tämä tapa olikin pikkupennulla oikein fiksu, nehän kakkaavat ja pissaavat heti syötyään. Mutta nyt on selvästi aika muuttaa järjestystä.

Vesitreenit

Käytiin lauantaina harjoittelemassa ohjausliikkeitä, paikallaanoloa ja luoksetuloa.
Kelit alkavat mennä mielenkiintoisiksi.

Nappasin kännykällä kuvan Pipsasta, joka valmistautuu suorittamaan estettä, eli haahuilee lätäköissä.

Koirapuistossa

Pipsa tuijotti minua ja äitiä kummissaan, kun kaksi isoa koiraa juoksi paikalle. Ne nuuhkivat Pipsaa hetken.

Pipsa vähän pelkäsi niitä. Koirapuisto on Pipsan lempipaikka, ( koti on titenkin kivempi.)

 Tänäänkin päätimme lähteä sinne.No, isommat koirat jatkoivat leikkiä.

 Pipsa yritti pysyä niitten perässä,vaikka aina kun koirat katsoivat sitä, se alkoi ujostella. Kun isot koirat menivät, pääsimme heittelemään Pipsalle palloa. Neiti hakikin hyvin, vaikka välillä innostui vierittelemään palloa pientä mäkeä alas.

Katselimme sen touhuja äidin kanssa, kunnes lähdimme kotiin. Iloinen Pipsa tepsutteli kotiin. " Olipa kiva lenkki", se varmaan ajatteli käpertyessään olohuoneen matolle:)

a-k

Agility hepulointia ja koasiaalikaapelia

Pipsalla oli hauskaa. Päivällä oli syöty uusi, vasta tiistaina asennettu TV-antennikaapeli poikki. Huolestunut isäntäväki vielä palkitsi suorituksen ylimääräisellä ruoka-annoksella, etteivät kuparisäikeet satuttaisi vatsaa. Nyt se juoksenteli vapautuneesti ympäri agilityhallia, täydellisen tietoisena omasta nopeudestaan ja siitä, että en ikimaailmassa saisi sitä kiinni, ellei se itse haluaisi.

Koko homman juoni on tietysti juuri tuossa "itse haluamisessa". Sitä tarkoittaa motivointi. Saada joku, vaikka nyt pieni spanieli, itse haluamaan toivotun asian onnistunutta tekemistä. Melkein mikä vain isännän reaktio on mielenkiintoisuudessaan palkinto koiralle, joka rakastaa huomion keskipisteenä olemista.

Agility on erittäin vaikea , haastava ja mielenkiintoinen laji. Olen alkanut vähitellen tajuta, miten paljon se vaatii ohjaajalta. Koiralle yksittäiset esteet ovat sinänsä helppoja. Pipsalla on myös luontaisesti loistava kyky seurata ohjaustani. Se menee minne käteni osoittaa ja hakee esteitä kaukaakin. Käteni vain osoittaa joskus minne sattuu tai komento tulee myöhässä. Kesken suorituksen se ei juuri hepuloi, vaan tekee tarkasti ja täydellä vauhdilla, mitä kokee minun haluavan. Mutta, jos minulla valssaus unohtuu, niin...
m

Kuratreenit

Oli epäilyttävän hiljaista, kun kävelimme Pipsan kanssa kuraista soratietä kohti harjoituskenttiä. Olin jättänyt auton puomille sillä ajatuksella, että pieni kävely rauhoittaisi neitiä ennen iloista jälleennäkemistä sisarusten kanssa.  Flunssa kuitenkin oli kaatanut niin ihmisiä kuin koiria pehkuihin, ja harjoitukset oli peruttu. Minä en taaskaan ollut tarkistanut asiaa etukäteen netistä.

Vedettiin sitten harjoitukset itse keskenämme.

Ensin puomin alastuloja todella pitkällä, rauhallisella seisonnalla alakontaktilla. Pipsa pysyi hienosti paikallaan.

Sitten tehtiin hyppy-putki-hyppy ydistelmää takaakierrolla ja sylkkärillä. (kierrä-hyppy-putki-hyppy-hyvä).
Tämän jälkeen hypättiin pari kertaa pöydälle.


Viimeisenä tehtiin minulle uskomattoman vaikeaa kahden vierekkäisen esteen takaakierto-hyppy-valssi-hyppy yhdistelmää.  Pipsa kulkee siinä S-muotoista reitiä esteiden yli ja minä pyörähdän ympäri ja juoksen sen jälkeen  "sujuvasti" esteiden välistä eteenpäin.
Tämä oli minulle tosi paha viime hallitreeneissä, mutta mielestäni nyt se sujui lopulta aika kivasti.


Kivaahan meillä oli eikä sade enää haitannut pätkääkään.
Lopuksi Pipsa pääsi vielä hillumaan heinikkoon (plutakkoon) Väinön kanssa. Kotiin palasi väsynyt, onnellinen, mutta likainen pentu.

Kun Pipsa tuli taloon

Kun Pipsa tuli meille keväällä, vapun jälkeen, sitä oli odotettu kauan ja hartaasti. Tuttavamme oli maininnut Walesinspringerspanielin kivana koirarotuna, jota hän voisi harkita itselleenkin.Vaikka olin koirakirjoja ikäni lukenut, ei tuo rotu ollut pistänyt silmääni. Spanieleista tiesin cockerit ja cavalierit, niitähän useimmiten puistoissa tapaa.

Kirjaston ja internetin avulla asiat alkoivat selvitä ja vakuutuin että tämä olisi juuri meidän rotumme. Reipas, ihmisrakas, omapäinen, mutta kiltti. Vahva, kaunis koira, jonka kanssa haluaa ja jaksaa ulkoilla pahallakin kelillä. Leikkasin paperista 1:1 mittakaavaisen siluettikuvan walesista ja teippasin keittiön seinään, niin että tassut koskivat lattiaan. Siinä se olisi, meidän koiramme.

Kennelin valinnasta ajattelin, että olisi hyvä, jos kasvattaja

kirjottaisi verkkosivuillaan jostain muustakin kuin koirien ulkonäöstä, cacibeista ja muista kirjainyhdistelmistä. Kyseessä on kuitenkin metsästyskoirarotu, jolla pitäisi kai olla jotain käyttöominaisuuksiakin tallella.

Kennel Jangasilta sitten löytyi tulossa oleva pentue joka vaikutti tosi mainiolta.

Emä Jangas Duck Soup "Raisa" oli menestynyt agiliyssä ja tokossa ja Ruotsalainen isä, Gravelfarm's Famouse Grouse "Pooh" taas oli oikein pohjoismaiden jälkivalio (S&N&Fin Jva). Fiksuja koiria siis. Tässä Pipsan sukupuu koiranetissä.

Pipsa on kyllä ylittänyt kaikki odotukset. Se on valtavan rohkea, peloton ja halukas oppimaan. Makupaloilla sen saa motivoitumaan vaikka mihin, toisaalta esim noutaminen ja uiminen ovat itsessään niin palkitsevia, että niissä ei makupalaa yleensä tarvita. Lelujen repiminenkin tuntuisi motioivan neitiä mainiosti, mutta kun perheessä on pieniä lapsia, olemme ajatelleet jättää vetoleikit väliin. Parempi uskoa kerralla, että jos ihminen - pienikin - jonkin tavaran sen suusta ottaa, se ei ole leikkiä vaan tavara annetaan.

Agilityä Pipsa on harrastanut pikkupennusta asti HSKH:n agility vauvaryhmässä Tiina Jangan johdolla. Pikkuneiti on ollut hyvin innostunut lajiin, esteiden yli ja ali juoksemiseen ja yleiseen pomppimiseen. Vauhti on kova. Ohjaajalta vaaditaan selkeät oja nopeat ohjeet minne mennä, kun Pipsa painaa kentällä täysiä, korvat propelleina.

Näyttelyuransa Pipsa aloitti Lahden pentunäyttelyssä lokakuussa. Tuliaisina kotiin tuotiin VSP-pentu pokaali ja KP. Että hyvinhän se sitten meni.

Tässä tuomari Eeva Reskon arvostelu: "Erittäin hyväntyyppinen narttu kaunis pää & ilme. Hyvin kulmautunut edestä, hieman litteärunkoinen hyvä luusto. hyvä takaosa. Liikkuu & esiintyy hyvin”