Ensinnäkin perustin lasteni piirtämille koirasarjakuville oman sivun, välilehti on tuossa yläpuolella.
Tätä talvi on parhaimmillaan. Leikkimistä koiran kanssa raikkaassa ulkoilmassa, puhtaana hohtavilla hangilla.
Kaniinit ja muut pikkuriistat ovat jossain syvällä, poissa häiritsemästä meitä
Rajasaaren valtava koirapuisto levittäytyy talvisin saarta ympäröivälle jäälle, ja koirilla riittää tilaa juosta.
Talven toinen puoli on sitten tämä. Laadukkaasti ylläpidetty kävelytie, jolla lensin selälleni tullessani lenkiltä Pipsan kanssa. Kaaduin selälleni kuvassa näkyvän rautaveräjän päälle.
Jouduin Haartmanin päivystykseen, jossa todettiin ainakin yhden, mahdollisesti kahden kylkiluun murtuneen. Minun ja Pipsan treenaaminen alkaa käydä todella haastavaksi, jos en kohta saa liikuntakykyäni takaisin.
Nyt hajoaa paikkoja vähän turhan usein.