Päätöksiä on aina helppo tehdä, mutta niiden toteuttaminen on aina astetta hankalampaa. Hankin siis vapaatreenikortin Vuokkoshallille ja viime yönä kävimme tekemässä puomia ja aata hallilla.
Oli jotenkin hämäävän helppoa. Tyhjässä hiljaisessa hallissa Pipsa ei edes tarvitse sanallista pysähtymiskäskyä, vaan lyö itsenäisesti jarrut kiinni alastulolla. Joka kerta.
Tehtiin sitten harjoituksia hiljaisuuden vallitessa. Kokeiltiin pelkkä puomia paikaltaan lähdöstä, puomia radan osana ja sellaista "paniikkipuomia", jossa minä juoksen tahallisen yli-innostuneena niin kovaa kuin pääsen koirasta poispäin, kun sen pitäisi pysähtyä. Onnistui sekin.
Eli Pipsa osaa asian, kun ohjaajan stressi ja kisatilanteen jännitys poistetaan yhtälöstä. Nyt vain tehdään toistoja, toistoja ja toistoja.
Lisäksi tehtiin pari kertaa Tiinan viimeksi opettamaa vastaisella kädellä tehtyä ohjausjuttua, jolle en tiedä nimeä, sekä saksalaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti