arkistokuva Pipsasta
Olen kyllä todella tyytyväinen. Nämä olivat meidän toiset viralliset kisamme. Edellisen kerran kisasimme Tampereen springermestaruuksissa. Sitten oli pitkä sairasloma, talvi, juoksu... ja muita syitä olla osallistumatta.
Rata oli mielestäni helpohko, ainakin verrattuna niihin kieputuksiin, joita Tiina on meillä viime aikoina teettänyt. Treenatuille taidoille oli kyllä käyttöä, kun heti alussa kolmen suoran hypyn jälkeen piti vaihtaa suuntaa käytännössä lennosta. Näitä oli opeteltu ja se onnistui hienosti. Samalla kun ohjasin Pipsan vasemmalla kädellä hyppyyn käännyin vastapäivään selkä menosuuntaan ja Pipsan laskeutuessa se kääntyi ja tuli oikeaan käteeni. Hienosti meni se vaikea kohta.
Virheet sitten saatiin helpoista kohdista. Kepit, joka on meille nykyisellään aika varma juttu, meinasivat mennä pitkäksi. Kepeille tultiin putkesta hypyn yli kovalla vauhdilla lievästi pimeän kulman puolelta, siis vasemmalta. Tätäkin oli treenattu. Juoksulinjani piti ohjata Pipsa ensin keppikujan pään ohi oikealle, aloituspuolelle, josta kääntämällä rintamasuuntaani vasemmale vetäisin Pipsan ekasta välistä keppeihin.
Hyvin meni, paitsi että vauhtia oli niin pirusti, komento "kepit" vähän myöhässä ja ohjaus sinne oikealle puolelle turhankin selvä. Pipsa ehti sitten ohittaa oikealta toisen, jos ei kolmannenkin kepin, ennenkuin sain sen hidastamaan, palaamaan ja pujottelemaan.
Toinen virhe oli pateettisen lapsellinen puomin loppukontaktin yli hyppääminen. Puomi oli toiseksi viimeinen este ja sen jlkeen oli vain loppuhyppy ajanottolaitteineen. Pipsa laukkasi puomia lujaa, minä jäin jälkeen ja unohdin komentaa "toto" vaan karjaisin jo viimeisen esteen hyppykomennon ja sinne loikkasi spnielimme, suoraan maaliin.
Hieno rata.
Yritin etukäteen psyyksta itseäni olemaan yrittämättä mitään. "Teen vain sen, mitä teen treeneissä, niikuin teen treeneissä. Kyllä se riittää."
Hauska kuva =)
VastaaPoista