Pipsa osallistui eilen Hausjärven Oitissa spanielien taipumuskokeeseen ja läpäisi kirkkaasti.
Isännällä ei näissä hommissa paljon tekemistä olekkaan, mitä nyt toimia autonkuljettajana.
Etukäteen jännittävin tehtävä oli ensimmäisenä ollut haku ja laukaus. Toivoin, ettei tavattaisi jänistä, jonka perään Pipsa saattaisi sännätä leikkimään ajokoiraa. Maasto oli kuitenkin tyhjä, ja koira irtosi aika mukavaan hakuun, joka kyllä painottui hiukan oikealle sivustalle. Ehkä siellä oli jotain, jota ei kuitenkaan saatu nostettua. Laukaus pysäytti Pipsan hetkeksi, ja sitten haku jatkui.
Jäljestys oli rauhallista ja varman näköistä. Koira kulki hitaasti ja määrätietoisesti nuuskuttaen hihna löysällä kulmaan asti. Huomattuaan mutkan, se nuuhki eri tarkasti molemmat suunnat ja kääntyi sitten aivan oikein oikealle. Fasaanille tultiin intensiivisesti nuuskien, ja jälkien päättyessä Pipsa ei heti huomannut olevansa jo perillä. Se seisoi häntä heiluen käytännössä takajalka fasaanin päällä ja veti täysillä ilmavainua ennen kuin välähti. Sitten fasaania tutkittiin innokkaasti.
Vesityöskentely on Pipsalle helppoa ja mieluisaa, eikä sikäli isommin jännittänyt. Pukin olisi voinut heittää pitemmällekin, mutta tuli vähän varmisteltua. Pipsa lähti komennosta noutamaan, käveli suoraan veteen ja nouti eleettömästi pukin minulle rantatöyrään päälle. Olemme opetelleet dummyn antamista ohjaajan käteen, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, vaan pukki pudotettiin jalkoihini. Taipparissa ei enempää kuulemma tarvitakaan ja koe oli siinä.
Syötyämme herkullista nakkisoppaa ja juotuamme kahvit päälle, oli aika kuulla tulokset. Kaikki osa-alueet oli läpäisty hyväksytysti. Tuomari Harry Vilkman piti Pipsan tottelevaisuuttakin hyvänä, ja yhteistyötämme miellyttävänä, joten enpä voinut olla kuin tyytyväinen.
Pipsalle taippari oli yllättävän raskas kokemus. Tulimme kotiin eilen puoli kuudelta ja vein sen pissalenkille. Tyttö vain istui vieressäni ja haaveili, vaikka leikkitovereita kirmaili puiston laidalla. Kotona se painui pieneen koriinsa apupöydän alle ja nukkui siellä oikeastaan aamuun asti. Ei iltalenkkiä, ei iltaruokaa, ei mitään. Aamulenkille oli pakko mennä, kun luonto kutsui, mutta sieltäkin oli kiire takaisin.
Vasta tänään lounasaikaan, juuri äsken, se heräsi taas entisellään. Änkesi lasteni leikkiin mukaan, toi minulle palloa jalkoihin ja halusi leikkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti