Pipsalla oli hauskaa. Päivällä oli syöty uusi, vasta tiistaina asennettu TV-antennikaapeli poikki. Huolestunut isäntäväki vielä palkitsi suorituksen ylimääräisellä ruoka-annoksella, etteivät kuparisäikeet satuttaisi vatsaa. Nyt se juoksenteli vapautuneesti ympäri agilityhallia, täydellisen tietoisena omasta nopeudestaan ja siitä, että en ikimaailmassa saisi sitä kiinni, ellei se itse haluaisi.
Koko homman juoni on tietysti juuri tuossa "itse haluamisessa". Sitä tarkoittaa motivointi. Saada joku, vaikka nyt pieni spanieli, itse haluamaan toivotun asian onnistunutta tekemistä. Melkein mikä vain isännän reaktio on mielenkiintoisuudessaan palkinto koiralle, joka rakastaa huomion keskipisteenä olemista.
Agility on erittäin vaikea , haastava ja mielenkiintoinen laji. Olen alkanut vähitellen tajuta, miten paljon se vaatii ohjaajalta. Koiralle yksittäiset esteet ovat sinänsä helppoja. Pipsalla on myös luontaisesti loistava kyky seurata ohjaustani. Se menee minne käteni osoittaa ja hakee esteitä kaukaakin. Käteni vain osoittaa joskus minne sattuu tai komento tulee myöhässä. Kesken suorituksen se ei juuri hepuloi, vaan tekee tarkasti ja täydellä vauhdilla, mitä kokee minun haluavan. Mutta, jos minulla valssaus unohtuu, niin...
m
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti