perjantai 18. joulukuuta 2009

Glögikisat

Viikko sitten perjantaina meillä oli vuoden viimeiset agityn halliharjoitukset. Pipsalla oli taas todella hauskaa, ja kyllä minullakin hymy palasi huulille, kun päästiin glögin ja piparien äärelle.
Viimeisen kerran kunniaksi harjoitukset vedettiin leikkimielisen "glögikisan" muodossa. Kymmenen esteen rata tehtäisiin kilpailunomaisesti kerralla läpi, sitten käytäisiin virheet ja pulmat läpi ja vedettäisiin rata uudelleen läpi.


Rata , jonka Tiina oli meille laatinut oli muodolataan kuin neliön kolme sivua. Ensin  pari hyppyä, sitten käänös putkessa, taas pari hyppyä suoralla ja uusi käännös putkessa, hyppy, muuri, pussi ja loppuun hyppy. Arvelin jo etukäteen, että ongelmia tulisi, kun Pipsa ohittaisi minut suoralla ja se joutuisi hakeutumaan toiseen putkeen itsenäisesti. Vauhtini ei riitä Pipsalle tasaisella.


Emme kuitenkaan päässeet edes toiselle putkelle asti. Esteellä ennen putkea Pipsa on hivenen edelläni. Sen pitäisi hypätä esteen yli ja jatkaa suoraan putken kauenpaan päähän, mutta minä teen kummallisen kyykistyvän liikeen ja käännän rintamasuuntani vasemmalle pois putkesta. Pipsa sekoaa, jättää hyppäämättä ja juoksee jalkoihini esteen vierestä (tämän näkee videolta).


No, ei se mitään, ettei onnistu, mutta kun Pipsa tämän jälkeen kirmailee taas viisi minuutttia ympäri hallia ja yrittää väliseinänä toimivan pressun raosta vielä naapurin puolelle, alkaa tuntua, että peruskoulutuksessa on ehkä jotain pientä puutetta. Kaksi käskyä koiran pitäisi osata. "Tänne" ja "Istu". Jos ei muuta niin nämä kaksi. Ja on niitä harjoiteltukin.


Riistaviettiin vetoamalla otus sitten saatiin taas tulemaan luokse ihan nätisti, jahka isäntä oli saanut itsensä taas kootuksi. Kiitos tästä Tiinalle. Sain taas lainaksi maata pitkin vedettävän lelun, jonka kimppuun Pipsa halukkaaasti iskee . Kiitos lelusta taas toiselle Tiinalle. Palkinnoksi se saa hauskan vetoleikin ja sen päätteeksi pikku makupalan, jolla taas saadaan lelu pois suusta. Tämä tekniikka toimi hienosti, ja toisella yrittämällä esteet saatiin tehtyä, eikä hillumista enää tapahtunut.


Nyt on aika katsoa tulevaan vuoteen ja asettaa itselleen tavoitteita.
-Karkailu ja hillunta loputtava. Vetolelua tarjotaan heti, ennen kuin Pipsa ehtii palkita itsensä sekoilulla.
-Turha "ohjaileminen" ja huitominen pois. Pipsa menee vähemmälläkin, tärkeä on oma rintamasuuntani.
-Oman kunnon kohotus. Joulu ei tätä edesauta lyhyellä tähtäimellä, mutta sitten...

Minusta Pipsalla on lahjoja, halukkuutta ja intoa tähän lajiin. Isäntä vaan vaatii kovasti harjoitusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti