Minulla on ollut tapana lähteä kesäaamusin treenaamaan omin päin tyhjälle kentälle, kun muut vielä nukkuvat. Kenttä on tyhjä, nuoremmat harrastajat ovat vielä tiukasti unten mailla ja ko Ojanko on vain meidän.
Viime syksynä näimme aidan takana ketun. Teimme keppitreeniä, kun Pipsa jähmettyi tuijottamaan jotain. Aidan takana, seuran kisakoppien suunnalla seisoi punainen koiran näköinen otus ja tuijotti takaisin. Kumpikaan ei liikahtanut, tai äännähtänyt. Sitten kettu kääntyi ja katosi metsään.
Joinakin aamuina koko paikka kylpee sumussa. Lämmitelymetsän takana aukeavan niityn yli ei näe Hakunilan kerrostaloja, vaan tuntuu kuin olisi kaukana maaseudulla.
Varhaisena kevätaamuna puomin luona pusikossa lauloi satakieli. Yksi ensinmäisistä viime vuonna. Luontoradiossa oli juuri pohdittu missä ne viipyvät, kun kuulin sen.
Aamuharjoittelu on omanlaistaan. Pipsa voi juosta vapaana. Eri kentiltä löytyy valmiita ratapätkiä joka lähtöön. Voi ottaa toistoja omaan tahtiin ja nauttia koirastaan ja lajin hienoudesta.
On hienoa, että meillä on nyt halli ja siellä treenit joka toinen viikko, mutta kun lumet sulavat palaamme aamuvuoroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti