Kävimme tänään Riihimäellä asti harrastamassa agilityä. Viimekertaisen hyppärinollan jälkeen odotukset olivat korkealla ja tavoitteena agilityradan virheetön suoritus. Etukäteen pidin kontakteja pahimpana haasteena. Saisinko otuksen pysähtymään alastuloilla?
Riman hallin pihalla oli onneksi keinu ja A joilla pääsimme harjoittelemaan pysähtymistä. Viime viikkoina harjoittelu on jänyt todella vähäiseksi pienen kulkuvälinen ongelman takia. Minulla ei ole ollut kahteen viikkoon autoa käytössäni ja sepä haittaakin kummasti hajoitustoimintaa. Hyvinkään kisoihinkin matkustimme junalla.
Harjoittelu toi tulosta, Pipsa pysähtyi hienosti alakontakteille ja kepitkin menivät mainiosti. Siispä vuoroa odottamaan. Pidin koiran napakasti kontaktissa vieressäni, enkä katsellut muiden suorituksia, vaan keskityin rauhoittamaan koiraa.
Kun vuoromme lopulta 40:n koirakon jälkeen tuli, kaikki sujui mainiosti. Pipsa istui kuin tatti lähtöpaikalla ja antoi minun kävellä kakkos esteen viereen. Annoin lähtömerkin, ja koira tuli kuin ammuttuna, valssasin sen linjan editse ja käänsi Pipsan keinulle, pysäytys, hyvä, mene putki... jne. Olimme selvinneet ensimmäisestä mutkasta, koira kuunteli ohjausta, kaikki meni hyvin. Puomikin onnistui, jee sitä olin jännittänyt ja sen jälkeen loppu olikin helppoa.
Vasta juostessamme maaliin ihmettelin, miksi yleisö ei taputa, eikä aikaamme kuuluteta.
Olin jättänyt esteen väliin. Keskittyessäni täysillä puomiin, olin onnistunut jätttämään huomiotta sitä edeltävän esteen. Koska en keskittyessäni seurannut edeltävien ratoja, en huomannut virhettäni.
Tämä ei voi olla todellista. Ei saa
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
tiistai 11. lokakuuta 2011
Kontakti
Ulkoilutukseen on saatu uusia, tuoreita voimia.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Missä nyt mennään
Tein vähän tilastoja Pipsan kisaurasta.
kisoja: 6
startteja: 12
tuloksia: 3 (10vp kepit ja kontakti, 5vp kepit, 0vp)
hyllyjä: 9 (8x väärä este, 1x keppisekoilu)
Pisin "kuiva kausi" viisi peräkkäistä hylättyä starttia.
Ensimmäinen tulos tuli kolmannessa lähdössä.
Nollatulos tuli 11. radalta ja siihen meni aikaa noin vuosi
Tätä vauhtia pääsemme kakkosiin kahden vuoden ja 22 kilpailun jälkeen. Jesh
- Ensimmäiset viralliset kilpailumme olivat Tampereen sprinkkumestaruudet syyskuussa 2010. Tuloksena sieltä oli kaksi hylkäystä, joista toinen turha. Jätin radan kesken, koska luulin, että keppien mokaaminen on hylkäävä virhe.(?!?) Sen jälkeen menin polvileikkaukseen ja palasin kisaamaan vasta heinäkuussa 2011.
- Toisista kisoistamme tuloksena oli 10 vp ainoasta radasta.
- Kolmannet kisat olivat kahta viikkoa myöhemmin Maaningalla, kesäpaikkamme lähellä. Tulos ensimmäisestä radasta hylly mutta toisesta radasta 5vp ja 5/ 24. sija.
- Neljänsistä kisoista Hyvinkäällä sain kaksi hyllyä, masennuin ja jätin kolmannen radan väliin.
- Viidensistä kisoista Purinalla sain taas kaksi hyllyä, masennuin ja jätin kilpailukirjani ja autoni avaimet kisapaikalle.
- Kuudensista kisoista tuli sitten se kaivattu nolla. Lähtöjä oli kolme mutta muut kaksi hylättiin.
kisoja: 6
startteja: 12
tuloksia: 3 (10vp kepit ja kontakti, 5vp kepit, 0vp)
hyllyjä: 9 (8x väärä este, 1x keppisekoilu)
Pisin "kuiva kausi" viisi peräkkäistä hylättyä starttia.
Ensimmäinen tulos tuli kolmannessa lähdössä.
Nollatulos tuli 11. radalta ja siihen meni aikaa noin vuosi
Tätä vauhtia pääsemme kakkosiin kahden vuoden ja 22 kilpailun jälkeen. Jesh
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Nolla tuli!
Pipsa sai tänään ensimmäisen agilityn nollatuloksensa JANKK:n kisojen hyppyradalta Hyvinkäällä. Alustavan, oman tuloslaskentani mukaan olimme neljänsiä.
Osallistuimme kaikkiin kolmeen lähtöön ja keskimmäisellä siten kolahti kaikki kohdalleen. Radalla olisellainen outo flow-olo. Ohjaus tuntui helpolta, koira oli otteessa ja kaikki sujui. Keppien sisäänmenoa varmistelin tosin niin paljon, että siinä ote hetkeksi katosi.
Pipsa osaa kepit niin hyvin, että olen useissa kisoissa mokannut juuri kepeillä. Lähetän liian kaukaa, huitaisemalla, huonolla ohjauksella... Nyt en antanut keppi komentoa, vaan otin ensin vauhdin pois ja koitin saada koiran käteen. Siinä se flow sitten vähän hajosi, ja ennen kaikkea sekunteja kului ja putosin palkintopallilta. Ei kuitenkaan kieltoa, eikä väärää sisäänmenoa. Loppurata meni taas hienosti ja helpon tuntuisesti.
Video suorituksestamme
Kaksi muuta rataa sitten menivätkin hyllyiksi. Ensimmäisessä se oli aivan oma mokani. Pipsa meni putkeen hienosti sisään, (sehän nyt ei ole kovin vaikeaa), mutta koska liikkeeni putken ulkopuolella ei jatkunut, vaan jäin jotenkin himmailemaan, Pipsa palasi takaisin kurkistamaan, menikö joku väärinja paineli sitten uudestaan putkeen väärästä päästä. Se lukee vartalonliikettäni. Jos liikesuuntani on väärä, laiska tai huolimaton, kaikki hajoaa.
Kolmas rata alkoi suoralla, jossa oli hyppy, puomi, hyppy ja lopuksi putki, jonka väärä pää oli esillä. Koska en voi juosta kovaa, suunnitelmani perustui kontaktipysähdyksiin, jotka antaisivat minulle hieman etumatkaa. No eihän se sitten pysähtynyt, vaan teki virheettömät "juoksarit", ja minä jäin jälkeen ja se oli sitten siinä se kisa.
Suurkiitos Tiinan hienoille neuvoille koiran rauhoittamisesta. Ennen nollarataa napotimme varmaan kymmenen, yhdeksän edellisen koiran ajan valmistautumassa tiukassa perusasennossa toisiamme tuijottaen. Ei puhetta, ei liikettä, ei juttelua... zen.
Hyvin toimi. Pipsa ei karannut yhdessäkään lähdössä, vaan istui kuin tatti, kunnes annoin luvan tulla. Ja sitten se tuli. Ensimmäinen käännös on Pipsan kanssa kuin pingistä pelaisi. Se tulee kohti ja lujaa. Jos ensinmäisistä kurveista selviää läpi, on jo voiton puolella.
Olen kyllä tosi iloinen.
p.s. Toinen asia, jota Tiina painotti, on kontaktit. Ovat kuulemma menneet vähän plörinäksi harjoituksissa. Myönnän. Jätetään keppien jyystäminen vähemmälle ja otetaan kontaktipysäykset viikonloppuohjelmaan.
Osallistuimme kaikkiin kolmeen lähtöön ja keskimmäisellä siten kolahti kaikki kohdalleen. Radalla olisellainen outo flow-olo. Ohjaus tuntui helpolta, koira oli otteessa ja kaikki sujui. Keppien sisäänmenoa varmistelin tosin niin paljon, että siinä ote hetkeksi katosi.
Pipsa osaa kepit niin hyvin, että olen useissa kisoissa mokannut juuri kepeillä. Lähetän liian kaukaa, huitaisemalla, huonolla ohjauksella... Nyt en antanut keppi komentoa, vaan otin ensin vauhdin pois ja koitin saada koiran käteen. Siinä se flow sitten vähän hajosi, ja ennen kaikkea sekunteja kului ja putosin palkintopallilta. Ei kuitenkaan kieltoa, eikä väärää sisäänmenoa. Loppurata meni taas hienosti ja helpon tuntuisesti.
Video suorituksestamme
Kaksi muuta rataa sitten menivätkin hyllyiksi. Ensimmäisessä se oli aivan oma mokani. Pipsa meni putkeen hienosti sisään, (sehän nyt ei ole kovin vaikeaa), mutta koska liikkeeni putken ulkopuolella ei jatkunut, vaan jäin jotenkin himmailemaan, Pipsa palasi takaisin kurkistamaan, menikö joku väärinja paineli sitten uudestaan putkeen väärästä päästä. Se lukee vartalonliikettäni. Jos liikesuuntani on väärä, laiska tai huolimaton, kaikki hajoaa.
Kolmas rata alkoi suoralla, jossa oli hyppy, puomi, hyppy ja lopuksi putki, jonka väärä pää oli esillä. Koska en voi juosta kovaa, suunnitelmani perustui kontaktipysähdyksiin, jotka antaisivat minulle hieman etumatkaa. No eihän se sitten pysähtynyt, vaan teki virheettömät "juoksarit", ja minä jäin jälkeen ja se oli sitten siinä se kisa.
Suurkiitos Tiinan hienoille neuvoille koiran rauhoittamisesta. Ennen nollarataa napotimme varmaan kymmenen, yhdeksän edellisen koiran ajan valmistautumassa tiukassa perusasennossa toisiamme tuijottaen. Ei puhetta, ei liikettä, ei juttelua... zen.
Hyvin toimi. Pipsa ei karannut yhdessäkään lähdössä, vaan istui kuin tatti, kunnes annoin luvan tulla. Ja sitten se tuli. Ensimmäinen käännös on Pipsan kanssa kuin pingistä pelaisi. Se tulee kohti ja lujaa. Jos ensinmäisistä kurveista selviää läpi, on jo voiton puolella.
Olen kyllä tosi iloinen.
p.s. Toinen asia, jota Tiina painotti, on kontaktit. Ovat kuulemma menneet vähän plörinäksi harjoituksissa. Myönnän. Jätetään keppien jyystäminen vähemmälle ja otetaan kontaktipysäykset viikonloppuohjelmaan.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Pipsa läpäisi taipparin
Pipsa osallistui eilen Hausjärven Oitissa spanielien taipumuskokeeseen ja läpäisi kirkkaasti.
Isännällä ei näissä hommissa paljon tekemistä olekkaan, mitä nyt toimia autonkuljettajana.
Etukäteen jännittävin tehtävä oli ensimmäisenä ollut haku ja laukaus. Toivoin, ettei tavattaisi jänistä, jonka perään Pipsa saattaisi sännätä leikkimään ajokoiraa. Maasto oli kuitenkin tyhjä, ja koira irtosi aika mukavaan hakuun, joka kyllä painottui hiukan oikealle sivustalle. Ehkä siellä oli jotain, jota ei kuitenkaan saatu nostettua. Laukaus pysäytti Pipsan hetkeksi, ja sitten haku jatkui.
Jäljestys oli rauhallista ja varman näköistä. Koira kulki hitaasti ja määrätietoisesti nuuskuttaen hihna löysällä kulmaan asti. Huomattuaan mutkan, se nuuhki eri tarkasti molemmat suunnat ja kääntyi sitten aivan oikein oikealle. Fasaanille tultiin intensiivisesti nuuskien, ja jälkien päättyessä Pipsa ei heti huomannut olevansa jo perillä. Se seisoi häntä heiluen käytännössä takajalka fasaanin päällä ja veti täysillä ilmavainua ennen kuin välähti. Sitten fasaania tutkittiin innokkaasti.
Vesityöskentely on Pipsalle helppoa ja mieluisaa, eikä sikäli isommin jännittänyt. Pukin olisi voinut heittää pitemmällekin, mutta tuli vähän varmisteltua. Pipsa lähti komennosta noutamaan, käveli suoraan veteen ja nouti eleettömästi pukin minulle rantatöyrään päälle. Olemme opetelleet dummyn antamista ohjaajan käteen, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, vaan pukki pudotettiin jalkoihini. Taipparissa ei enempää kuulemma tarvitakaan ja koe oli siinä.
Syötyämme herkullista nakkisoppaa ja juotuamme kahvit päälle, oli aika kuulla tulokset. Kaikki osa-alueet oli läpäisty hyväksytysti. Tuomari Harry Vilkman piti Pipsan tottelevaisuuttakin hyvänä, ja yhteistyötämme miellyttävänä, joten enpä voinut olla kuin tyytyväinen.
Pipsalle taippari oli yllättävän raskas kokemus. Tulimme kotiin eilen puoli kuudelta ja vein sen pissalenkille. Tyttö vain istui vieressäni ja haaveili, vaikka leikkitovereita kirmaili puiston laidalla. Kotona se painui pieneen koriinsa apupöydän alle ja nukkui siellä oikeastaan aamuun asti. Ei iltalenkkiä, ei iltaruokaa, ei mitään. Aamulenkille oli pakko mennä, kun luonto kutsui, mutta sieltäkin oli kiire takaisin.
Vasta tänään lounasaikaan, juuri äsken, se heräsi taas entisellään. Änkesi lasteni leikkiin mukaan, toi minulle palloa jalkoihin ja halusi leikkiä.
Isännällä ei näissä hommissa paljon tekemistä olekkaan, mitä nyt toimia autonkuljettajana.
Etukäteen jännittävin tehtävä oli ensimmäisenä ollut haku ja laukaus. Toivoin, ettei tavattaisi jänistä, jonka perään Pipsa saattaisi sännätä leikkimään ajokoiraa. Maasto oli kuitenkin tyhjä, ja koira irtosi aika mukavaan hakuun, joka kyllä painottui hiukan oikealle sivustalle. Ehkä siellä oli jotain, jota ei kuitenkaan saatu nostettua. Laukaus pysäytti Pipsan hetkeksi, ja sitten haku jatkui.
Jäljestys oli rauhallista ja varman näköistä. Koira kulki hitaasti ja määrätietoisesti nuuskuttaen hihna löysällä kulmaan asti. Huomattuaan mutkan, se nuuhki eri tarkasti molemmat suunnat ja kääntyi sitten aivan oikein oikealle. Fasaanille tultiin intensiivisesti nuuskien, ja jälkien päättyessä Pipsa ei heti huomannut olevansa jo perillä. Se seisoi häntä heiluen käytännössä takajalka fasaanin päällä ja veti täysillä ilmavainua ennen kuin välähti. Sitten fasaania tutkittiin innokkaasti.
Vesityöskentely on Pipsalle helppoa ja mieluisaa, eikä sikäli isommin jännittänyt. Pukin olisi voinut heittää pitemmällekin, mutta tuli vähän varmisteltua. Pipsa lähti komennosta noutamaan, käveli suoraan veteen ja nouti eleettömästi pukin minulle rantatöyrään päälle. Olemme opetelleet dummyn antamista ohjaajan käteen, mutta tällä kertaa se ei onnistunut, vaan pukki pudotettiin jalkoihini. Taipparissa ei enempää kuulemma tarvitakaan ja koe oli siinä.
Syötyämme herkullista nakkisoppaa ja juotuamme kahvit päälle, oli aika kuulla tulokset. Kaikki osa-alueet oli läpäisty hyväksytysti. Tuomari Harry Vilkman piti Pipsan tottelevaisuuttakin hyvänä, ja yhteistyötämme miellyttävänä, joten enpä voinut olla kuin tyytyväinen.
Pipsalle taippari oli yllättävän raskas kokemus. Tulimme kotiin eilen puoli kuudelta ja vein sen pissalenkille. Tyttö vain istui vieressäni ja haaveili, vaikka leikkitovereita kirmaili puiston laidalla. Kotona se painui pieneen koriinsa apupöydän alle ja nukkui siellä oikeastaan aamuun asti. Ei iltalenkkiä, ei iltaruokaa, ei mitään. Aamulenkille oli pakko mennä, kun luonto kutsui, mutta sieltäkin oli kiire takaisin.
Vasta tänään lounasaikaan, juuri äsken, se heräsi taas entisellään. Änkesi lasteni leikkiin mukaan, toi minulle palloa jalkoihin ja halusi leikkiä.
torstai 11. elokuuta 2011
Haukkumajan lomakisat
Kunnon agilityurheilija ei anna lomakauden, kalastuksen, veneilyn tms. häiritä kisaamista
Ilmoittauduimme siis KPSH:n järjestämiin kisoihin Maaningan Haukkumajalle, kohtuullisen matkan päähän kesäpaikastamme
Haukkumaja on muuten mahtava paikka. Kenttä on pieni, mutta kauniilla paikalla, nurmikkoinen rinne katsomona, majarakennus, järvi uimapaikkoineen...
Lähtöjä oli peräti kolme, ja tuomareita kaksi, joten pätevälle koirakolle oli pedattu mahdollisuus hoidella vaikka kaikki LUVA:t kerralla. Me osallistuimme vain kahteen jälkimmäiseen kisaan.
B-kisasta tuli hylsy aika tarpeettomasti Pipsan rynnättyä epäonnistuneen keppien sisäänmenon jälkeen putkeen. Minulla pääsi kontakti koiraan herpaantumaan ja se oli sitten siinä.
C-kisaan ehdimme rauhoittumaan ja keskittymään kunnolla. Kävelimme metsässä ja peltotiellä sekä pidimme välillä sadetta kuusen alla.
Kisa alkoi hyvin. Alun hypyt ja putki menivät napakasti, mutta sitten juostiin taas kerran keppien sisäänmeno pitkäksi. (ja Pipsa siis osaa kepit Ojangossa) 5vp tuli, mutta jatkoimme täysillä.
Loppupuolella tuli mielenkiintoinen kohta, jossa oli putken jälkeen "sikin-sokin asettelussa" hyppy-pituus-hyppy-hyppy. En ole koskan mennyt rataa, jossa pituuteen sekä tullaan sivulta ilman kiihdytysmatkaa ja samoin heti pituuden jälkeen on käännös vasempaan seuraavalle hypylle.
Ensimmäinen hyppy ja Pipsan pitäisi kääntyä oikealle pituuteen, pahalta näytti, mutta kääntyi se.
Ohjaaja ravaa täysiä karkuun ja koira tulee perässä viimeisenkin yli.
Se oli vaikea kohta, neljä peräkkäistä hyppyä, joista jokaisen jälkeen koira meinasi lähteä tangentin suuntaan. Onnistuimme. Ohjaukset ovat outoja, kun niitä kuvista katsoo, mutta Pipsa taipui siksakin läpi.
Keppijuttu jäi ainoaksi virheeksemme joten tulos oli 5vp. Ennätyksemme, jee. Nollatuloksi oli neljä 24:stä koirakosta ja me niiden jälkeen tulimme viidensiksi.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Tulos tuli!
Pipsa sai ensimmäisen agilitykisatuloksensa tänään HAU:n kisoissa Purina-arenan pihalla. Kaksi virhettä meiltä pääsi lipsahtamaan ja niistä 10 vp. Aikaa meni 44,97 sekuntia ihanneajan ollessa 57s. Aikamme olisi riittänyt 4. sijaan nollatuloksella, mutta virheet pudottivat meidät 14:lle sijalle 40 koirakosta.
Olen kyllä todella tyytyväinen. Nämä olivat meidän toiset viralliset kisamme. Edellisen kerran kisasimme Tampereen springermestaruuksissa. Sitten oli pitkä sairasloma, talvi, juoksu... ja muita syitä olla osallistumatta.
Rata oli mielestäni helpohko, ainakin verrattuna niihin kieputuksiin, joita Tiina on meillä viime aikoina teettänyt. Treenatuille taidoille oli kyllä käyttöä, kun heti alussa kolmen suoran hypyn jälkeen piti vaihtaa suuntaa käytännössä lennosta. Näitä oli opeteltu ja se onnistui hienosti. Samalla kun ohjasin Pipsan vasemmalla kädellä hyppyyn käännyin vastapäivään selkä menosuuntaan ja Pipsan laskeutuessa se kääntyi ja tuli oikeaan käteeni. Hienosti meni se vaikea kohta.
Virheet sitten saatiin helpoista kohdista. Kepit, joka on meille nykyisellään aika varma juttu, meinasivat mennä pitkäksi. Kepeille tultiin putkesta hypyn yli kovalla vauhdilla lievästi pimeän kulman puolelta, siis vasemmalta. Tätäkin oli treenattu. Juoksulinjani piti ohjata Pipsa ensin keppikujan pään ohi oikealle, aloituspuolelle, josta kääntämällä rintamasuuntaani vasemmale vetäisin Pipsan ekasta välistä keppeihin.
Hyvin meni, paitsi että vauhtia oli niin pirusti, komento "kepit" vähän myöhässä ja ohjaus sinne oikealle puolelle turhankin selvä. Pipsa ehti sitten ohittaa oikealta toisen, jos ei kolmannenkin kepin, ennenkuin sain sen hidastamaan, palaamaan ja pujottelemaan.
Toinen virhe oli pateettisen lapsellinen puomin loppukontaktin yli hyppääminen. Puomi oli toiseksi viimeinen este ja sen jlkeen oli vain loppuhyppy ajanottolaitteineen. Pipsa laukkasi puomia lujaa, minä jäin jälkeen ja unohdin komentaa "toto" vaan karjaisin jo viimeisen esteen hyppykomennon ja sinne loikkasi spnielimme, suoraan maaliin.
Hieno rata.
Yritin etukäteen psyyksta itseäni olemaan yrittämättä mitään. "Teen vain sen, mitä teen treeneissä, niikuin teen treeneissä. Kyllä se riittää."
arkistokuva Pipsasta
Olen kyllä todella tyytyväinen. Nämä olivat meidän toiset viralliset kisamme. Edellisen kerran kisasimme Tampereen springermestaruuksissa. Sitten oli pitkä sairasloma, talvi, juoksu... ja muita syitä olla osallistumatta.
Rata oli mielestäni helpohko, ainakin verrattuna niihin kieputuksiin, joita Tiina on meillä viime aikoina teettänyt. Treenatuille taidoille oli kyllä käyttöä, kun heti alussa kolmen suoran hypyn jälkeen piti vaihtaa suuntaa käytännössä lennosta. Näitä oli opeteltu ja se onnistui hienosti. Samalla kun ohjasin Pipsan vasemmalla kädellä hyppyyn käännyin vastapäivään selkä menosuuntaan ja Pipsan laskeutuessa se kääntyi ja tuli oikeaan käteeni. Hienosti meni se vaikea kohta.
Virheet sitten saatiin helpoista kohdista. Kepit, joka on meille nykyisellään aika varma juttu, meinasivat mennä pitkäksi. Kepeille tultiin putkesta hypyn yli kovalla vauhdilla lievästi pimeän kulman puolelta, siis vasemmalta. Tätäkin oli treenattu. Juoksulinjani piti ohjata Pipsa ensin keppikujan pään ohi oikealle, aloituspuolelle, josta kääntämällä rintamasuuntaani vasemmale vetäisin Pipsan ekasta välistä keppeihin.
Hyvin meni, paitsi että vauhtia oli niin pirusti, komento "kepit" vähän myöhässä ja ohjaus sinne oikealle puolelle turhankin selvä. Pipsa ehti sitten ohittaa oikealta toisen, jos ei kolmannenkin kepin, ennenkuin sain sen hidastamaan, palaamaan ja pujottelemaan.
Toinen virhe oli pateettisen lapsellinen puomin loppukontaktin yli hyppääminen. Puomi oli toiseksi viimeinen este ja sen jlkeen oli vain loppuhyppy ajanottolaitteineen. Pipsa laukkasi puomia lujaa, minä jäin jälkeen ja unohdin komentaa "toto" vaan karjaisin jo viimeisen esteen hyppykomennon ja sinne loikkasi spnielimme, suoraan maaliin.
Hieno rata.
Yritin etukäteen psyyksta itseäni olemaan yrittämättä mitään. "Teen vain sen, mitä teen treeneissä, niikuin teen treeneissä. Kyllä se riittää."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)