Osallistuimme viime viikon lauantaina kisoihin Hyvinkäällä. Tuloksena taas kaksi hylkyä.
Heti kisan jälkeen olin kyllä varsin pettynyt, mutta viikon harkinnan jälkeen voin sanoa, että toisessa lähdössä oli paljon hyvää ja moni asia kohdallaan.
Suuri edistysaskel oli tapahtunut kontakteilla. Pipsa pysähtyi sekä Puomilla, että A-lla täysin mallikelpoisesti. Tätä ei ole ikinä ennen tapahtunut kisoissa. Kun se seisoi puomin alastulolla rauhallisena ja odottaen käskyjäni, tunsin nollan olevan tulossa. Laskin sekunteja ja siirryin parempaan asemaan seuraavaa rataosuutta ajatellen, ja Pipsa vain seisoo. Ja sitten käskystä taas täyteen vauhtiin hyppy, muuri hyppy, kepit.... ja taas. Väärä sisäänmeno. Olin lämmittelyssä lähettänyt sitä itsenäisesti kepeille niin, että minun ja koiran välissä on A-este, ja silti onnistui, mutta kisoissa ei.
Vitonen oli siis tulossa, kun jatkoimme kepeiltä pieneen hyppykieputukseen, jossa pääsi käyttämään viime hajoitustemme taitoja. Olisiko nyt ollut tämä "pakkovalssi", jota käytin. Koira oli edelläni kun komensin "A". Pipsa kiipesi hienosti ylös ja pysähtyi taas kuin seinään alakontaktilla. Hieno otus.
Nyt oli edessä radan pahin kohta. Keinu oli jotenkin hajonnut ennen luokkamme lähtöä ja jouduttu pikaisesti korvaamaan kahden rinnakkaisen hypyn muodostamalla sarjaesteellä. A.n jälkeen neljä hyppyä muodosti ikäänkuin hyvin epäsymmetrisen T-kirjaimen, jossa ensin hypättiin T:n hatun kaksi vierekkäistä estettä ja sitten T:n varren kaksikko, joka muodosti sarjan. Ensin suora hyppy, jonka jälkeen vedin koiran vastaisella kädellä toisen esteen yli takaisin luokseni (osaisimpa nimet näille kaikille liikkeille), ja sitten suunnan vaihto ja vastaava kuvio T:n varren esteille. Se ei ihan onnistunut, ja jouduin ottamaan toisen hypyn uusiksi.
Sitten olikin varsin suoraa paahtoa maaliin. Eteen -komennon Pipsa osaa hyvin ja hoitelee renkaat ja hypyt itsenäisesti niin pitkälle kuin suoraa riittää.
Maalissa huomasin pettymyksekseni, että meidät oli hylätty. Olin luullut meidän selvinneen kympillä, joten tämä oli ikävä yllätys. Kuulemma tuomarin kädet olivat menneet sarjalla ristiin, mutta minulle jäi vähän auki, mikä tarkkaan ottaen meni pieleen.
Joka tapauksessa meidän välisemme kontakti oli loistava, mikä ilmeni kontaktiesteiden pysähdyksinä. Pipsa teki juuri mitä pyysin. Sarjalla ilmeisesti ohjasin sen tekemään jotain väärää. Keppien sisäänmeno kisatilanteessa on yhä mysteeri, mutta kolmesta ongelma-K:sta (kontakti, kontaktit ja kepit), kaksi onnistui jo hienosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti