Osallistuimme sunnuntaina HSKH:n "kotikisoihin" Purina-areenalla. Tuloksena ihan kelpo 10vp ja 8/30 sija. Vielä kesällä olin iloinen kuin ilmapallo saatuani 10 vp tuloksen, mutta nyt on kyllä myönnettävä, että aito onnellisuuskokemus edellyttää nykyään nollaa. Ja vieläpä agility nollaa, hyppy-LUVA meillä jo on.
Ratoja oli kaksi, ensin agility- ja toisena hyppyrata. Molemmissa lähdöissä Pipsa pysyi hienosti paikoillaan, ei varastanut vaan odotti lähtömerkkiä. Tässä on tapahtunut huomattavaa edistystä. Ainakin kuusi viimeistä kisastarttia ovat onnistuneet hienosti.
Nopealla koiralla hyvästä lähdöstä on valtavasti hyötyä. Lähetin Pipsan hyppärille kolmos esteen viereltä, ja se tuli hienosti vinojen hyppyjen yli vaikeaan käännökseen, jossa odotin. Lähdöt siis sujuivat, mutta sitten tullaan pulmiin, jotka luettelin jo otsikossa.
Kepit ovat meille periaatteessa varma, helppo este, jos paikalla ei ole muita ihmisiä. Olemme treenanneet irtoamista kepeille kymmenen metrin päästä, toisen esteen takaa, erilaisista kulmista 0-60 astetta, palkkiona pallo, joka lentää kun viimeinen väli onnistuu. Hienosti menee, paitsi kisoissa, joissa alan jännittää. Varmistelen, ja Pipsa missaa ekan välin. Niin kävi nytkin. Kahdesti. Siitä kymppi
Kontaktiesteissä ongelma on ihan yksiselitteinen harjoituksen puute. Se on oppinut hyppäämään ylhäältä, ja kokee sen palkitsevana. Kontaktitreeni on tylsää jyystämistä, mutta siihen on paneuduttava. Lisäksi pitää harkita, onko nami Pipsalle se oikea palkka. Sehän ei niin ruoasta välitä. Jos alkaisin palkata sitä pallolla, kuten kepeilläkin. Jahti se on, mikä kiinnostaa.
Ja kolmas Koo on kontakti minun ja Pipsan välillä.
Pipsa pitää agilitystä, hyppii esteitä mielellään, odottaa radalle pääsyä ja on valtavan innokas. Sillä tuntuu olevan käsitys, että se osaa tämän jutun ilman minuakin. Se saa palkinnon itse suorituksesta enemmän kuin halusta miellyttää ohjaajaa.
Tämä näkyy karkaamisina. Se ei karkaa nuuhkimaan, tai haahuilemaan, vaan esteille, väärille esteille. Ja häntä heiluu.
Agilityradalla pipsa lähti A:n jälkeen kiitoon ja revitteli omiaan. Minä lopetin siihen, komensin perusasentoon ja kävelytin sivulla pois. Kiitos, loppu.
Hyppärillä koiran asenne oli toinen. Se seurasi minua hienosti (kepeillä jopa virheeseen asti) ja säästi loistavan irtoamiskykynsä loppuun, jossa komennosta "eteen" syöksyi pussista kahdelle viimeiselle esteelle ja ajanottoon pitkällä edelläni.
Hieno koira. Tuo irtoamiskyky on loistava taito, kun saan sen hallintaan. Välillä irti ja sitten taas ohjaajan luo. Kyllä se tästä.
Kahden viikon päästä on BAT:n kisat ja jaossa taas kaksi agi nollaa!
Pipsa pitää agilitystä, hyppii esteitä mielellään, odottaa radalle pääsyä ja on valtavan innokas. Sillä tuntuu olevan käsitys, että se osaa tämän jutun ilman minuakin. Se saa palkinnon itse suorituksesta enemmän kuin halusta miellyttää ohjaajaa.
Tämä näkyy karkaamisina. Se ei karkaa nuuhkimaan, tai haahuilemaan, vaan esteille, väärille esteille. Ja häntä heiluu.
Yritän ilmaista Pipsalle, että agility, joka on itsepalkitsevaa puuhaa, on minun takanani. Minä annan agilityn, ja voin ottaa sen myös pois. Minua on seurattava, silloin agility ja sen palkitsevuus jatkuu.
Agilityradalla pipsa lähti A:n jälkeen kiitoon ja revitteli omiaan. Minä lopetin siihen, komensin perusasentoon ja kävelytin sivulla pois. Kiitos, loppu.
Hyppärillä koiran asenne oli toinen. Se seurasi minua hienosti (kepeillä jopa virheeseen asti) ja säästi loistavan irtoamiskykynsä loppuun, jossa komennosta "eteen" syöksyi pussista kahdelle viimeiselle esteelle ja ajanottoon pitkällä edelläni.
Hieno koira. Tuo irtoamiskyky on loistava taito, kun saan sen hallintaan. Välillä irti ja sitten taas ohjaajan luo. Kyllä se tästä.
Kahden viikon päästä on BAT:n kisat ja jaossa taas kaksi agi nollaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti