Tänä talvena Tiina on pitänyt meille tekniikkaharjoituksia uudessa Vuokkos-hallissamme.
Tunneilla on ollut aiheena yksi tai kaksi ohjausliikettä, joiden ympärille on rakennettu muutama selkeä harjoitus. Emme ole vetäneet pitkää rataa, vaan muutaman esteen yhdistelmiä kulloisenkin teeman mukaisella ohjaustavalla.
Olemme käyneet läpi twistauksen, pakkovalssin, jaakotuksen, saksalaisen, takaaleikkauksen...
Tietenkin ohjausliikkeet sinänsä ovat tärkeitä ja hyödyllisiä. Minusta suurin harjoite on kuitenkin on oikean ajoituksen löytäminen. Se hetki kun koira lähtee tulemaan täyttä vauhtia kohti on jännittävä, silmänräpäyksessä on tehtävä jotain, käännyttävä liikuttava, huidottava...
Minulle tuli eräällä tunnilla yht'äkkiä mieleen sitaatti, joka on laitettu lännensankari Wyat Earpin suuhun:
"Fast is fine but accuracy is final. You must learn to be slow in hurry", Nopeus on hienoa, mutta tarkkuus on kaikki kaikessa. Sinun on opittava olemaan hidas kiireen keskellä.
Kaiken vauhdin keskellä ohjausliikkeet on tehtävä hitaasti, vaihe vaiheelta. Ne eivät ole huitomista.
Ohjaava käsi, johon koiran katse on kiinnittynyt , pysyy asennossaan, mutta ohjaajan vartalo kääntyy, jalat astuvat muutaman askeleentaaksepäin, koira syöksyy kohti, toinen käsi nousee näyttämään estettä, koira lentää esteen yli, ohjaajan vartalo kääntyy yhä...
Ystäväni, joka pelasi kilpatasolla pöytätennistä, selitti minulle vakavissaan, että olenko huomannut, että jokaisessa pöytätennislyönnissä on kolme selkeästi erotettavaa vaihetta, vastaanotto, jolla pallo otettaan mailaan, itse lyönti, joka lähettää pallon uuteen suuntaan ja jättö, joka antaa pallolle halutun kierteen.
Koira on toki hitaampi kuin pingispallo, mutta jostain tuollaisesta on kyse, hitaudesta vauhdin keskellä. Toisaaltapingispallo ei elä, ja on siten arvattavampi kuin Pipsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti