Perjantaina kävimme taas kokeilemassa kilpailemista. Tällä kertaa matka suuntautui Riihimäelle, RimA:n hallille. Tapahtuma oli jotenkin pienempi ja kotoisampi, kuin aikaisemmat kisamme ja jännityskin oli poissa. Aikaisemmin vaivannut sekoilu ja kirmailu oli nyt poissa. Pipsa tiesi, mitä oltiin tekemässä, seurasi ohjaustani ja teki parhaansa. Ohjauksessani sitten olikin pientä säätövaraa.
Ensimmäissä lähdössä Pipsa yllättäen ei päässyt pussista läpi, vaan jotenkin eksyi kankaan taitteisiin. Pussi on meillä yleensä ihan varma, helppo este ja mysteeriksi jäi, miksei se nyt onnistunut.
Toinen lähtö lähti räjähtävällä vauhdilla. Ekan hypyn yli täysiä puomille, jonka valo kyllä välkähti, mutta ei siinä paljon kontaktia tainnut olla. Puomi laukattiin yli, ja sitten sössin ohjaukseni puomin takana pitkittäin olleella esteellä ja Pipsa hyppäsi sen väärin päin. Otettiin uusiksi ja neiti hyppäsi sen uudestaan väärin päin. Pipsa oli niin tyytyväisen oloinen suorituksiinsa, että päätin kiittää ja jatkaa rataa.
Menimme niin kovaa, kuin koirasta lähtee, ja mielestäni Pipsa ylitti kaikki esteet. Aika oli jotain -6,5 sekunttia alle ihanteen joka oli 45s, vaikka pörräsimme kolmosella pari kertaa ympyrää ja ka haimme oikeaa hyppysuuntaa.
Virheitä tuli rutkasti ja hylkäys toki, mutta yleisvaikutelmaksi minulle jäi onnistuminen. Tämä oli jo agilityä, sitä samaa kuin harjoituksissa. Virheitä tulee, tai ei tule, mutta koira on kontaktissa ja molemmat tietävät, mitä ollaan tekemässä.
Emmekä jääneet edes viimeisiksi, olimme neljänsiä kuudesta koirakosta.
Sunnuntaina kävimme ojangossa vielä harjoittelemassa keppejä. Kuumuus oli läkähdyttävä, mutta saimme taas pari senttiä pois keppikujan leveydestä. Kun kujaa katsoo sen päädystä kapeimpaan kohtaan jäi enää vain runsaan kahden sentin rako. Keinua ja rengastakin harjoiteltiin. Huomenna taas treeneihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti