Koiraelämää viimeajoilta

Pipsan tunnelmia vuodelta 2013, muutama kuva tosin otettu tänään. Näitä kuvia ei ole tullut blogissa julkaistuksi.

Haamukoira

Mrs. Mustache

Pieni tonttu.

Iltalenkillä juostiin aika paljon. Pitihän siinä tohinassa vähän levehtääkkin.

Haukotuttaa...

Jätä jo rauhaan sen kameran kanssa...

Pallo on paras kaveri.

Huolellinen iltapesu.

Joulunaika on mennyt mukavasti. Pipsakin innostui joulutohinasta, ja söi puolet joulutortuista. Se taisi riittä hälle, muihin herkkuihin ei sen jälkeen koskettu. Muuten Pipsa ei tonttuillut. Saa nähdä mitä se keksii ensi vuonna maistaa.
Pukkiin neiti suhtautui hyvin. Innokkaasti tottakai, Pipsan tyylillä kun mennään. Pukin säkistä löytyi pieni lahjakin. Kai se on jo syöty, kun ei lahjaa ole näkynyt:)

Eilinen meni myös varsin hyvin. Alkuillasta käytiin vähän kattomassa että mikä siellä räiskyy, ja ei se paljoa pelännyt. Tänään aamulenkillä löytyi käytetty raketti. Pipsalle se kävi hyvin kepistä, nappasi suuhun ja kuljetti. Ei se sitä ihan samalla tavalla kuin keppiä kantanut, vähän varovaisemmin. Varmaan maun takia. Pipsa jaksoi kantaa rakettia pitkään. Vasta ulko-ovella jätti tyhjän rakettinsa.

Aika hyvät kepit

Kävimme sunnutai aamuna taas treenaamassa Ojangossa. Keli oli kaunis, ehkäpä se oli tämän kesän viimeinen oikea kesäpäiväpäivä. Ohjelmassa oli uuvuttava määrä kontaktitoistoja, persjättöjä ahtaassa paikassa kahden hypyn välillä ja keppiharjoituksia. Kepeissä tavoitellaan mahdollisimman itsenäistä suoritusta.

Persjättöharjoitus taas perustuu kisoissa olleeseen keljuun radankohtaan, jossa ohjaajan suorin reitti kulki viistoon kahden rivissä olevan esteen välistä. Oikanpuoleinen este mentiin ensin takaakierrolla ja vasen sitten suoraan. Ajoitus niin, että koira ohjataan kiertoon oikealla kädellä ja kun se on ilmassa, ohjaaja on jo esteiden välissä. Ohjaaja ottaa sitten laskeutuvan koiran selkänsä takaa vasempaan käteen ja ohjaa vasemman esteen yli.

Kaikki taitavimmat ohjasivat sen näin ja juoksivat itse jokseenkin suoraa reittiä. Me amatöörimmät jouduimme pyörähtämään valssin saadaksemme koiran toiselle esteelle.

Alkoi se sujua kun oikein yritti.

Runotyttö Pipsa haaveilee

Kirkkonummella kisaamassa

Tänä viikonloppuna olisi ollut tarjolla piirinmestaruuskisatkin, mutta päätin silti osalllistua mieluummin tavallisiin kisoihin Kirkkonummella. Olen aina pitänyt KKK:n hallista ja sen ympäristöstä. Maisema on kaunis ja halli istuu siihen hyvin. Tuloksiakin Kirkkonummelta on yleensä tullut.

Tällä kertaa saaliina oli kymppi ja vitonen, sekä yliaikaa päälle molemmissa. Nollaa ei taaskaan saatu, mutta tulosta kuitenkin pukkaa ihan mukavasti. Virheitä tuli kontaktin alastuloilta ja pituudelta, jolla Pipsa hyppäsi niin viistoon, että tuli esteen sivusta ulos.

Jatkuva yliaikaongelma taas johtuu pitkistä kaarroksista, joita ei oikein enää saisi tehdä tällä tasolla. Ihanneaika tulee vastaan, vaikka Pipsan vauhti on aivan samaa kuin ennenkin.

Kisoja kahdella ohjaalla

HSKH täytti 30 vuotta ja sitä juhlittiin oikein juhlaviikon merkeissä.
Pipsa osallistui viikolla agilitykilpailuihin sekä aikuisen, että lapsen ohjaamana.
Lasten kisoista tuloksena oli 3. sija 10v ohjaajan avustamana. Ratavirheitä nolla. Nuori ohjaaja hoiti rataantutustumisen aivan itsenäisesti ja teki radan loppupuolella mallikkaan valssauksenkin.

Itse osallistuin HSKH:n mestaruuskisoihin ja sain tulokseksi 10vp plus yliaikaa. Sijoitusta en vielä tiedä, oli niin kiire kotio maaliintulon jälkeen, etten ehtinyt jäädä tuloksia odottamaan.
Radalla oli hankala putki-puomi erottelu, jonka otin niin varmasti ja koiraa blokkaavasti, että Pipsa pysähtyi täysin. Ei meinannut millään lähteä puomia ylös. Jäpitti vaan ja ihmetteli, minne pitäisi mennä. Siitä sitten vitonen kiellosta. Toinen vitonen tuli lentokeinusta.

Edellisenä viikonloppuna olimme IHAH:in kisoissa Kivikossa ja siellä sijoituimme viidensiksi 5vp:llä ja yliajalla. Se onkin paras tuloksemme kolmosissa tähän asti. Törkeä puomin alastulo toi vitosen.

Sen sijaan City belgien kisat 3.8. menivät täysin penkin alle. Kaksi hylkäystä, molemmat aivan alkuradasta.

Kolmosissa on kolmosten meininki. Rataa on katsottava kokonaisuutena aivan eri tavalla kuin ennen. Jokaisen esteen kohdalla on huomioitava mistä koira tulee, minne sen pitää jatkaa, eikä vain mitä se tekee juuri nyt. Jos aikaisemmin radalla oli muutamia "ansoja", jotka piti bongata rataantutustumisessa, nyt koko rata on usein yhtä ansaa. Edessä on aina jotain kiinnostavaa, johon koira menee, ellei sitä ohjaa.

Ohjaus on jatkuvaa ja sen on oltava tarkkaa. Useissa kohdissa esteet ovat hyvin tiheässä ja koiralle on kerrottava todella selvästi mitä haluan. Takaa ohjaus omalla liikkeellä on välttämätön taito, sillä en pysty juoksemaan koirani rinnalla, vaan anna sen mennä edelle.

Oman liikkeen käyttöä ohjauksessa on treenattava lisää. Tarkoitan esim tilannetta jossa hyppysuoran päässä on putkensuu, johon ei mennä. Pipsa ei sellaisessa huutamalla pysähdy, mutta kääntyy kyllä perääni, jos minä käännyn ja liikun putkesta poispäin.
On tämä onnistunutkin, mutta yleensä ei. Jään vain paikoilleni kiljumaan ja ohjailemaan ja sitten se onkin jo hylky.

Tähän mennessä kolmosissa:
4 kisaa
10 starttia
3 tulosta

Maaningan pelottavat putket

Pipsa korkkasi kolmoset Maaningan kisoissa toissa sunnuntaina. Lomakelit olivat itä-Suomessa aika haastavat, mutta kisapäivänä ei lopulta satanut tippaakaan ja kylmyyskin alkoi jo hieman helpottaa. Vietimme koko päivän ulkoillen Haukkumajan maastossa, muun perheen lähdettyä autolla asioille Kuopioon. Kisaamista oli yhteensä alle 5 minuuttia, ja odottelua lähes 6 tuntia.

Kuvitus tällä kertaa odotteluvaiheesta, johon kuului marjastusta, uintia ja vaeltelua.

Kisoissa oli kolme rataa, joista yksi hyppäri. Ensimmäinen rata meni viihteen puolelle. Pipsa varasti ja oli siitä lähtien edellä ja minä jäljessä puoleenväliin rataa, jossa meidät hylättiin väärästä radasta. Rata oli täyttä kaahausta, kontaktit hypittiin suoraan puomilta ja keinukaan ei ehtinyt paljon laskeutua, kun Pipsa jo lensi kaaressa sen yläpäästä. Hyvä että pysyi otus ehjänä.

Toinen rata oli sitten ihan normaalia treenitasoa. Meille ei tullut muita virheitä, kuin kaksi kieltoa putkilla!

Tällaista ei olekaan tapahtunut koskaan aiemmin. Radalla oli yhteensä kolme putkea, yksi suora ja kaksi mutkaa, jotka oli sijoitettu radan perälle vierekkäin peräkkäisiksi esteiksi. Mukava, helppo kohta radassa siis, kunhan katsoo, että koira menee kumpaankin putkeen oikeasta päästä.

Pipsa kuitenkin löi yllättäen jarrut kiinni putken suulla ja jäi kyräilemään. Piti oikein komentaa se sisään reikään. Hetken päästä se sinkoi ulos putken toisesta päästä ja ohjasin sen seuraavaan putkeen. Ja taas sama. Jarrut kiinni ja arkaa pälyilyä pimeyteen.

Vaarallisten putkien jälkeen rata hoitui puhtaasti loppuun. Arastelu aiheutti törkeästi yliaikaa, mutta saimmepa tuloksen. 10vp + aikavirhe.

Kolmas rata oli hyppäri. Se olisi mennyt hienosti, paitsi, että unohdin yhden esteen välistä. En ymmärrä, miten niin saattoi tapahtua, luulin jo parantuneeni tästä taudista. Teimme hienoa nopeaa rataa ja lähestyimme loppusuoraa, kun tajusin, että tuomari ei liiku vaan seisoo radan sivussa ja huikkaa meille: "teillä jäi yksi väliin.."

Yhtä kaikki ekoista kisoista saatiin tulos. Radat olivat ihan "tästä maailmasta". Olin pelännyt, että kolmosissa eteen tulee jotain täysin mahdotonta. Eroa kakkosiin oli lähinnä keppien sisääntulokulmissa, jotka olivat aika keljuja, sekä käännösten tiukkuudessa.

Pipsa porhalsi kolmosiin!

Pipsa on kyllä hieno koira. Ensimmäinen ja ainoa koira, joka minulla on koskaan ollut, mutta uskallan silti väittää, että se on huippuluokkaa. Kivikon helteessä se sai molemmilta radoilta tulokset ja jälkimmäiseltä nollan ja SERTin.

Pipsa on oppinut paikkaamaan puutteitani ja ehkä minäkin olen oppinut ohjaamaan sitä niin, että se pääsee käyttämään vahvuuksiaan. Pipsa on springeriksi hyvin nopea ja se irtoaa helposti suorittamaan esteitä itsenäisesti. Minä taas olen hidas ja kankea keski-ikäinen mies. Yhdistelmä alkoi toimia, kun aloin keskittyä rataantutustumisiin.

Radalla on kaksi reittiä, koiran ja ihmisen. Oma reitti on aina minimoitava mahdollisimman lyhyeksi ja toisaalta sellaiseksi, että koira ikäänkuin kaartaa esteiden kautta ihmisen luo. Ihminen vaihtaa paikkaa ja taas koira tulee kohti. Kun Pipsan lähettää irtoamaan, se kääntyy esteen jälkeen takaisin ja oma sijainti pitää silloin olla kohdallaan, jotta sille voi antaa uuden irtoamissuunnan.

Minulla oli kerran ilo vaihtaa pari sanaa Pete Huotarin kanssa ja hän kehotti opettamaan koiralle kepit niin, että ne ovat täydellisen idioottivarmat mistä tahansa kulmasta. Sillä ohjaaja ostaa itselleen omaa aikaa. Koira pysyy kepeissä monta sekuntia ja ohjaajalla on aikaa päästä edelle ja sijoittumaan oikein seuraaville esteille. Hyvät kepit ovat kuin putkia, joissa koira pysyy hetken "turvassa" ohjaajan juostessa.

Kisoissa oli kolme rataa, joista viimeiselle emme enää päässeet luokkanousun takia.
A-radalla tuli muutama kielto kakkos-kolmos esteillä, joilla luotin jo liikaakin tuohon mainittuun irtoamiskykyyn. Oli kuuma ja Pipsan lähtö ei ollut tavanomaisen räjähtävä, vaan suorastaan rento. Olin laskenut sen varaan, että se ampuu ensimmäisten esteiden yli täysiä ja  sitten vain käännän vähän suuntaa ja hoitelemme kolmosen. No ei ampunutkaan, vaan vaati ihan ohjaamista.

Toisella radalla kaikki sitten meni putkeen. Koko radan ajan tuntui luontevalta, koira oli siellä missä olin sen kuvitellutkin olevan, vauhti oli mukava ja ohjausten seuraaminen  tarkkaa. Lopussa oli kolmen pitkittäisen esteen välistäveto/takaakierto osuus, jonka päätin hoitaa takaakiertopuolelta. Tässä enemmistön paine alkoi tuntua, nähdessäni niin monen muun suunnittelevan ohjauksen työntöpuolelta, mutta luotin omaan takaakiertosysteemiini, ja se toimi!

Maalissa huomasin kuitenkin rikkoneeni selkäni tuon loppuosuuden vartalonkierroissa. Minun oli vaikea edes kiittää Pipsaa tarpeeksi, kun sattui niin paljon. Ratatoimitsija tuli ystävällisesti tarjoamaan minulle Panadolia, jonka voimin jaksoin osallistua palkintojen jakoon ja pääsin kotiin.

Tiistaina on treeneissä kakkua tarjolla!

Sijoitukset 5/25 ja 5/25.