Vitonen on ihan kiva numero tietysti sekin

Ristiriitaiset tunnelmat jäivät tämänpäiväisestä HSKH:n kisasta. Tulos tuli, mutta tuntuu, että parempaankin olisi pystytty.

Anders Virtanen oli tehnyt oikein kivat radat, joissa oli juuri sitä toivomaani teknistä veivaamista. Ensimmäisen radan nolla karkasi puomin alakontaktilla, jossa nähtiin katsomokommentin mukaan "aivan törkeä hyppy". Itse en nähnyt mitään, keskittyminen oli jo seuraavassa esteessä.
Pipsa veti radan tyypilliseen tapaansa hyvin irroten, laajoilla kaarilla ja täydellä vauhdilla. Koin ehtineeni hyvin kaikkiin ohjauksiin, ja itseasiassa luulin saaneeni nollan tullessani maaliin.
Aivan radan alussa muistaakseni kolmos esteellä oli pientä skoilua, sillä huomasin vuoroa odottaessani, että kaikki muut vetävät esteen eritavalla kuin minä. Päädyin vaihtamaan ohjausta lennosta ja olin seota askeliini. (tai siis sekosin ja olin törmätä esteeseen)

video (c) Mari Saukko

Toinen rata oli pettymys. Lähdin siihen aika itsevarmana, yleensä toinen rata on meillä parempi, koska koira on rauhallisempi. Nyt Pipsa kuitenkin alkoi kuumeta ja yritti varastaa suoraan remmin irrotuksesta. Sain sen kuitenkin takaisin istumaan ennen lähtölinjan ohitusta ja yritin uudestaan. Nyt pääsin melkein aloituspaikkaani kun se lähti. Aloitin ohjaukseni ja pyörähdin ympäri. Kuulin vasta maalissa, että Pipsa jätti kokonaan väliin kakkosesteen, jolle sen vippasin. Koska itse pyörähdin ympäri en tätä huomannut, vaan jatkoin rataa. Kaikki vaikeat paikat hoidettiin hienosti, kunnes Pipsa paineli puomin alla olleeseen putkeen puomin sijasta. Kontakteille saatiin tällä kertaa hienot pysähdykset, mutta rata oli siis jo hylätty.

Hyvää oli molempien ratojen tuntuma, olo että osaamme tämän. Kepit olivat loistavia ja varmoja, pystyin hakeutumaan seuraavalle esteelle kun Pipsa vielä pujotteli. Osa kontakteista ok ja osa kamalia.
Tuntuu, että ohjaus alkaa olla riittävän ajoissa. Jätin ilmeiset esteet komentamatta ja käskytin kepit jo ennen edellistä hyppyä. Hyppy vain näytetään, mutta puhe on jo kepeissä.

Huonoa on hepulointi. Varastaminen ja kontaktivirheet ovat jotenkin saman tapaisia virheitä. Koira ei malta olla juoksematta, enkä ole osannut opettaa sitä malttamaan. Luottamus omaan ohjaussuunnitelmaan saisi olla parempi. Tokan radan lopussa uskalsin kokeilla omaa ohjausta esteille 19. ja 20. Hyvin meni, vaikka tein toisin kuin muut. Voin lähettää tietyille esteille varsin kaukaa ja tätä kannattaisi hyödyntää. Itseluottamuksesta tässä on kyse.

Mutta ei mahda mitään, nollaa minä yritin ja vitosen sain. Ihan hyvä, mutta ei se tunnu samalta.

Tilastoja

Vuosi sitten, lokakuussa 2011 tein pientä tilastoa Pipsan ja minun agilityurasta. Nyt on aika tehdä uusi katsaus.

Mesirannan Agi.fi tilastojen innostamana päätin tutkia asiaa vähän tarkemmin.

Kisasimme ykkösissä yhteensä 40 starttia,  joista saimme 11 tulosta. Tuloskunnossa näkyy pientä kehitystä.

Vuonna 2011  22,2 % lähdöistä toi tuloksen, ja vuonna 2012 jo melkein puolet lähdöistä onnistui.

	I lk	kisat	nolla	tulos	Nolla %	Tulos %
	2012	22	2	10	9,1	45,5
	2011	18	1	4	5,6	22,2
		40	3	14	7,5	35,0

Kakkosissa on kisattu neljästi ja saatu yksi tulos. Prosentti on siis 25%.

Tein myös tilaston eri tuomareista.
Olemme kilpailleet 16 tuomarin radoilla. Meille parhaiten ovat sopineet Seppo Savikon radat, joilta on saatu neljä tulosta kuudelta radalta. Yksi tuloksista vieläpä nolla. Myös suurimmat ihanneajan alitukset ovat tulleet Savikon radoilta, parhaana -15,5 sekuntin alitus.
Vaikeimmat radat ovat olleet Kari Jalosella. Viisi yritystä, joista kaikista tuli hylkäys.

	Tuomari	Ratoja	Tuloksia	Nollia	Tulos %	Nolla %
	Heidi Viitaniemi	1	1	1	100,0%	100,0%
	Jarmo Jämsä	1	1		100,0%	0,0%
	Seppo Savikko	6	4	1	66,7%	16,7%
	Anne Viitanen	2	1		50,0%	0,0%
	Henri Luomala	4	2	1	50,0%	25,0%
	Martti Salonen	4	2		50,0%	0,0%
	Anne Savioja	3	1		33,3%	0,0%
	Asko Jokinen	3	1		33,3%	0,0%
	Ritva Herrala	7	2		28,6%	0,0%
	Eeva-Liisa Pohjanen	1	0		0,0%	0,0%
	Esa Muotka	2	0		0,0%	0,0%
	Harri Huittinen	2	0		0,0%	0,0%
	Kari Jalonen	5	0		0,0%	0,0%
	Leena Rantamäki-Lehtinen	1	0		0,0%	0,0%
	Salme mujunen	1	0		0,0%	0,0%
	Zeljko Gora	1	0		0,0%	0,0%
		44	15	3

Heidi Viitaniemen rata oli mielestäni aivottoman vaikea, mutta saimme siitä yllättäen SERT:in.
Ritva Herralalla on ollutkakkos-kolmos esteen välillä joku niksi, johon kompastun.
Jalosen radat ovat tuntuneet helpoilta, mutta menevät täysin hepuloinniksi, Pipsa lähtee kiitämään omiaan.
Martti Salosella on ollut kaksi tosi helppoa ja kaksi todella vaikeaa rataa.

Tuosta voisi nyt yrittää optimoida itselleen sopivia kisoja;)

Alkaa taas sujua

Lauantaina kisattiin kaksi Asko Jokisen rataa Ojagossa ja saatiin ensimmäinen tuloksemme kakkosluokasta.

Kisoista ei ole mitään ihmeellisen dramaattista kerrottavaa. Radat olivat ihan mahdollisia ja tuntuivat rataantutustumisilla loogisilta ja helposti muistettavilta. Pipsa oli mukavasti hanskassa ja seurasi hyvin ohjausta. Minulla vain sattui pieniä ohjausvirheitä ja niistä A radalla hylly ja toisella radalla vitonen.

A radan hylkäys tuli muurilta, jonka Pipsa hyppäsi kahdesti. Ensin oikein ja sitten takaisinpäin.
Muuri oli ikäänkuin reitin sivussa, joten lähetin Pipsan esteelle yksin ja jäin itse sen toiselle puolelle ja suuntasin seuraavalle esteelle. Pipsa toimi ihan loogisesti. Hyppäsi esteen kuten ohjasin, ja palasi suorinta tietä luokseni, kun ei muutakaan ohjetta saanut.

Sikäli tuo muuri jäi harmittamaan, että minulla kävi rataantutustumisella mielessä, että kuinkahan se tuolta palaa takaisin, mutta oletin sen seuraavan pyörähdystäni ja kiertävän esteen paluumatkalla. Olisi kannattanut ohjata.

B radalla saatiin vitonen kiellosta viitosesteellä. Nelonen oli takaakierrettävä hyppy, jolle Pipsa tuli aika lujaa suoraan putkesta. Takaakierto onnistui hyvin (vaikka ohjaus kuulemma näytti epämääräiseltä), mutta minä jäin jotenkin jäpittämään paikalleni koiran hypätessä kohti, sen sijaan että olisin jo vilkkaasti liikkunut kohti vitosta. Pipsa tuli takaakierrosta ja hujahti ohitseni ja samoin tein vitosen ohi, ennen kuin pääsin rytmiin mukaan. Huusin sen takaisin ja rata jatkui virheettä, mutta tuomarin käsi oli jo ehtinyt nousta.

Ylimääräinen mutka aiheutti myös lähes kahden sekunnin aikavirheen, joka olikin uutta meille.
Kakkosissa ihanneajat ovat tiukempia. Ei ilmeisesti voi enää juosta ympäriinsä ja ehtiä silti ajoissa, kuten ykkösissä.

Joka tapauksessa, tuli todella hyvä mieli. Nyt tuntuu, että uusi luokka on oikeasti aloitettu, eikä se enää tunnu niin mahdottomalta, kuin ensimmäisten kakkoskisojen jälkeen.

Kakkosia kokeilemassa

Osalistuimme eilen Ojangossa ensimmäisiin kisoihimme kakkosissa. Martti Salonen oli tehnyt radat, jotka aiheuttivat pulmaa muillekin, kuin vain meille.
Tuloksena molemmilta radoilta oli väärä rata ja sitä myöten hylkäys.

Agilityradan ei periaatteessa pitänyt olla mitenkään mahdoton. Olihan siinä toki kaksi keinua, mutta toisaalta ei lainkaan meille pahaa puomia. Ote oli kuitenkin jotenkin hukassa ja yhteys minun ja koiran välillä pätki.

Hyppäri sitten olikin pahempi juttu. Sen kaikki esteet olivat pitkittäin, pelkkää takaakiertoa, välistävetoa  ja työntöä koko rata. Sellainen rata, jolla joka ikinen este on ohjattava, turha toivoa, että koira voisi hakea mitään itse. Tuollaisees sik-sakissa ajoitus on kaikki kaikessa. Veto- ja työntöohjausten on tultava  juuri kohdalleen, ajoissa ja tarkasti koko radan päästä päähän. No ei se ihan onnistunut, mutta oli muillakin vaikeuksia. Tuloksia saatiin kymmenestä koirakosta vain yhdelle, ja sekin oli vitonen.

Agiradan jälkeen minulla oli mielikuva, että Pipsa oli käynyt kuumana ja sen takia sinkoillut ympäriinsä  seuraamatta ohjaustani. En tajunnut miksi se oli niin holtiton, vaikka verryttelyradalla sain sen kieppumaan vaikka minkälaisia kuvioita.
Sitten näin Videon.

Video paljastaa sen, että vaikka näennäisesti ohjaankin jotain estettä, vartaloni asento on mitä sattuu. Napa ei osoita seuraavaa estettä, vaan sivulle ja Pipsa seuraa vartaloani, ei kättä. Se siis periaatteessa meni minne ohjasin. Myöskään liikkeeni ei ole selkeää vaan varovaista ja arkailevaa, sellaista mä-nyt tääl-vähän-niinku-ohjaan-mut-en-oikeen-niinku kehtaa...

Yleinen virhe on myös taakse osoittava ohjaus. Sellainen, jonka voi tehdä toiselle ihmiselle, mutta jota koira ei tajua. Jos juostessa ihmiskaveri jää jälkeen, käännät vauhdissa kasvosi ja ylävartalon taaksepäin, katsot olkasi yli ja viittilöit häntä tulemaan. Ihminen tuon tajuaa ja juoksee luoksesi, vaan Pipsa katsoo vartaloani ja olettaa, että haluan sen kurvaavan sivulle.

Minun on ohjattava kisoissa rohkeammin. Luotettava päättämääni ohjauskuvioon ja valitsemaani reittiin ja annettava mennä. Olisikohan heittäytyminen oikea sana. Radalla iskee nimittäin usein outo, joka hyydyttää liikkeeni. Ikäänkuin ei kehtaisi vetää täysillä, meni syteen tai saveen.

Kun olisi edes ratapiirros

Kisoissa pitäisi aina käydä porukalla. Kun on yksin reissussa, jälkeenpäin jää harvinaisen vähän muistikuvia siitä, mitä radalla tapahtui. Kaveri voi sanoa, mikä meni peleen ja videolta näkisi mitä teki, missä koira oli, ja minne se meni.

Noista viime kisoistakaan en oikeasti muista oikeastaan muuta kuin sen vaikeassa kulmassa olleen muurin. Siitä eteenpäin sitten oli jotain esteitä ja lopuksi huudettiin "eteen". Tulostaululla vasta selvisi, oliko onnistuttu.

Voisi olla tosi hyvä juttu, jos ratapiirrokset julkaistaisiin verkossa, tai jos sellaisen saisi mukaansa vaikkapa kisakirjan välissä. Piirrosta katsoessa muisti kummasti palaa, ja silloin ehkä oppisikin jotain.

Kolmas nolla ja SERT Purinalta Siuntion koirakerhon kisoista

Pipsa pinkoi itsensä palkintokorokkeelle Siuntiolaisten kisoissa Purina areenalla.
Ihmeellinen ketsuppipulloilmiö tapahtui meidän tuloksissamme. Pitkän ravistuksen jälkeen tuloksia alkoi yhtäkkiä tulla . Kahdesta peräkkäisestä kisasta on nyt saatu nollat.

Ensimmäisenä oli Kari Jalosen rata, joka vaikutti päällisin puolin helpohkolta. Siinä oli jo alkupuolella varsin ilmeinen putki-ansa, jonka piti olla ihan hoidettavissa, ja muu rata irtoavalle koiralle ihan helpohkoa perusmenoa. No, Pipsa oli vähän kuumana ja käytännössä lensi A-esteen yli ja siitä suoraan mainituun putkeen ja siinä oli sitten se helppo rata.

Toinen rata oli Heidi Viitaniemen tekemä, ja se oli selvästi teknisempi. Alussa oli yksi hyppy, jolta jatkettiin suoraan kepeille. Pipsalle tämä oli onneksi helppoa. Koira meni keppeihin ja minä pääsin edelle sijoittumaan pahaan mutkaan, jossa käännyttiin hypyn jälkeen täysin pimeässä kulmassa vasemmalla olevalle muurille.
Ohjaajankin oli oltava koiran ja keppien vasemmalla puolella joten ohjaaja aiheutti koiralle "maskin". Lisäksi muurin asento oli sellainen, että koira näki siitä vain päädyn.

Pipsa kuitenkin hoiti vaikean paikan hienosti ja minä huokasin helpotuksesta. Ohimenevän onnenhetken aikana olin hukata koko koiran, kun ihmetellessäni onnistumistamme unohdin ohjata seuraavan olleen A:n. Sain itseni koottua ja jatkoimme rataa. Loppu tuntui helpolta. Koira meni kovaa ja kaukana, haki renkaat ja hypyt itsenäisesti ja sain pidettyä oman juoksureittini lyhyenä.
Vartalo-ohjaus on se juttu meillä. Vaikka Pipsa olisi kaukanakin edelläni, pystyn ohjaamaan sitä oman kulkusuuntani muutoksilla.

Maaliin tullessani tiesin, että tulos saatiin, mutta en tiennyt mitä tuomari oli mieltä muurin ja A:n välisestä hämärästä hetkestä. Oliko se kielto, vai pelkkä mutka koiran reitissä.

Odottelin sitten tuloksia kopin ulkopuolella ja arvelin itse saavani vitosen, mutta sijoittuvani silti varsin korkealle, koska rata oli vaikea ja nollia vähän ja hyllyjä paljon. Olin pudottaa silmät päästäni, kun näin tulokset. Kolmas sija, nolla ja SERT. Yhteensä nollia tuli neljä. Etenemä meillä oli jotain 3,7 m/s.

Kotikisoissa ollaan sitten kakkosissa.

Nolla ja vitonen Kirkkonummelta!

Pipsa nappasi tänään toisen nollatuloksensa Kirkkonummen kisoista Seppo Savikon B-radalta.

A-radalta lipsahti vitonen, kun jälleen kerran ohjasin keppien sisäämenon vähän epämääräisesti.

B rata lähti liikkeelle aika reippaalla varastuksella, mutta se ei aiheuttanut ohjauksellisia ongelmia. Pulmakohdaksi olin etukäteen arvioinut keppien sisäänmenon ja niiden jälkeisen mustan putken. Kepeille tultiin avokulmasta suoraan hypyltä ja loogisin ja suorin reitti olisi ollut jäädä keppien oikealle puolelle ja ohjata Pipsa vasemmalla keppeihin. Riski olisi siinä, menisikö se sisään oikeasta välistä, vai vasta seuraavasta kuten A radalla. Toinen pulma olisi keppien lopussa, josta se poistuisi keppien eri puolelle kuin minä ja voisi painella suoraan mustan putken väärään päähän.

Päätin valssata keppien alkuun ja varmistaa Pipsan sisäänmenon, vaikka siinä vähän kiire tulisikin. Temppu onnistui ja rata eteni sujuvasti toiselle putkelle, jossa pyöräytin jostain syystä aivan turhat valssiaskeleet. Pipsa onneksi lukee kumallisiakin ohjausliikkeitä ja meni punaiseen putkeen aivan oikeasta päästä. Koiran kolistessa putkessa, minulla oli hetki aikaa selvittää itseni taas kartalle.

Loppu meni sujuvasti. Toiseksi viimeisenä esteenä olleella puomilla yritin vain hidastaa Pipsaa. Tiesin, että meillä on nolla alla, jos se ei hyppää alakontaktia. Ajalla ei ollut enää mitään väliä. Ja sitten vain "eteen" ja se oli siinä. Pipsa juoksi suoraan katsomoon heiluttamaan häntäänsä ja minä perässä.