Tuplanolla Kirkkonummelta

Paistaa se aurinko risukasaankin!

Kävimme tänään kisaamassa Kirkkonummella kaksi Johanna Nybergin agilityrataa.
Pipsa hoiti molemmat virheettä ja nappasi kaksi LUVA:a kerralla. On aika uskomaton olo.

Radat olivat aika, sanoisinko veikeitä. Tavallaan älyttömän helppoja, mutta mausteena muutama hyvin vaikea kohta.

Ensimmäisen radan ansa oli inhottavasti sijoitettu mutkaputki, joka mentiin kahdesti, ja aina siitä vaikeammasta päästä. Ensimmäisellä kerralla putkelle tultiin sivulta päin hypyltä, jolla piti ehtiä valssaamaan, jotta koiran sai menemään kauempaan putken päähän.
Toisella kerralla putkelle laskeuduttiin suoraan A-esteeltä. Putken väärä pää oli niin lähellä A:n alastuloa kuin voi, ja taas oli ehdittävä valssaamaan. Tämä meni meillä tosi niukalle.

Valssasin kyllä, mutta Pipsa paineli silti selkäpuoleltani ohi kohti hylkäystä. Sitten se tajusi, mitä pyörähdykseni tarkoittikaan ja teki täysjarrutuksen juuri ennen putken suuta ja palasi takaisin kiertäen minut kuten oli alunperin ohjattukin ja meni oikeaan aukkoon.

Toisen radan ansa oli A:n jälkeinen rengas, jota ei kuulunut ensimmäisellä kerralla hypätä vaikka se siinä houkuttelikin. Vasta toisella kerralla samalta A:lta tultaessa mentiin renkaaseen.

Radat tuntuivat yleisesti ottaen helposti ymmärrettäviltä. Ansat olivat niin ilmeisiä, että niihin tiesi varautua. Irtoavuutta pääsi hyödyntämään. Ratojen sik-sak luonteen takia Pipsan pystyi heittämään perimmäiselle esteelle samalla kun itse jo kääntyi paluumatkalle. Tämä on suuri etu huonojalkaiselle ohjaajalle.

Meidän kisarutiinimme on sellainen, että Pipsa määrää vauhdin ja minä suunnan. Se juoksee omaa, varsin ripeää vauhtiaan ja pääsee lähtökohtaisesti aina edelleni. Jos ohjausta ei tule, se suorittaa jonkin esteen joka edessä näkyy. Se kuitenkin seuraa ohjaustani hyvin tarkasti. Polvivammani jälkeen Pipsa on oppinut tekemään esteitä itsenäisesti ja kaukaa. Pystymme siis korjaamaan tilanteita, jotka ovat jo menossa pieleen, kunhan vain muistan antaa ohjeita.

Hienot kisat, tyhjä olo. Kaksi LUVA:a koossa.

"Loistavaa osaamista"

Koiraurheilussa kaikki on mahdollista, mutta silti minua ei lakkaa hämmästyttämästä, miten onnistuin saamaan hylätyn tuloksen alla olevalta radalta viime sunnuntaina Lempäälän kisoissa.

Pystyin jotenkin ohjaamaan Pipsan nelos esteenä olleen mutkaputken väärään päähän, temppu, joka äkkiseltään tuntuu melkein mahdottomalta.



Analysoin tätä ihmettä myöhemmin, nyt vain ihmettelen.

Ojangon yössä

Tuli päätettyä, että kontaktit pannaan kuntoon.

Päätöksiä on aina helppo tehdä, mutta niiden toteuttaminen on aina astetta hankalampaa. Hankin siis vapaatreenikortin Vuokkoshallille ja viime yönä kävimme tekemässä puomia ja aata hallilla.

Oli jotenkin hämäävän helppoa. Tyhjässä hiljaisessa hallissa Pipsa ei edes tarvitse sanallista pysähtymiskäskyä, vaan lyö itsenäisesti jarrut kiinni alastulolla. Joka kerta.

Tehtiin sitten harjoituksia hiljaisuuden vallitessa. Kokeiltiin pelkkä puomia paikaltaan lähdöstä, puomia radan osana ja sellaista "paniikkipuomia", jossa minä juoksen tahallisen yli-innostuneena niin kovaa kuin pääsen koirasta poispäin, kun sen pitäisi pysähtyä. Onnistui sekin.

Eli Pipsa osaa asian, kun ohjaajan stressi ja kisatilanteen jännitys poistetaan yhtälöstä. Nyt vain tehdään toistoja, toistoja ja toistoja.

Lisäksi tehtiin pari kertaa Tiinan viimeksi opettamaa vastaisella kädellä tehtyä ohjausjuttua, jolle en tiedä nimeä, sekä saksalaista.

Vitosen kontaktit ja nolla!

Tänään HSKH:n kotikisoissa oli Jangasilla aika hyvä päivä.
Nollia ropisi Pipsalle, sen siskoille Ellalle ja Essille ja enolle Tarmolle.
Eli onnittelut kaikille ja ennenkaikkea koko sakin valmentajalle ja kasvattajalle Tiina Jankalle.

Ensimmäisenä oli agilityrata,  joka vaikutti muuten helpolta, paitsi enimmäisten esteiden muodostama kaarto oikelle takaisin tulosuuntaan ja u-putken kauempaan päähän. Haaste oli siinä, että siihen ei saanut sopimaan mitään erityistä ohjauskuviota, pelkkä tiukka kaare vain koira ulkokaarella ja ohjaaja sisäkaarella. Ohjaus koko ajan samalla vasemmlla kädellä. Jännitys syntyi kaaren ulkopuolella houkuttelevista putkista ynnä muista kiinnostavuuksista.
Hyvin meni, Pipsa kääntyi ja päästiin radalle. Muu oli jotenkin hirveän helppoa. Puomin loppupäässä kummitteli putki, johon se EI mennyt ja kontaktikin oli hyvä.
Radan peräpäässä rata teki vähän siksakkia ja siellä käytännössä pysähdyin paikalleni ja vain osoittelin Pipsalle esteitä ja se hoiti ne hienosti. Kepit menivät mallikkaasti.

Kolmanneksi viimeinen este oli A. Ehdin ajoissa alastulolle ja mielestäni ohjasin kädellänikin varsin alas, mutta Pipsa hyppäsi. Ei törkeästi, vain senttejä liian aikaisin, mutta tuomarin käsi nousi. Tuloksena siis vitonen.

Pipsa veti radan uransa parhaalla etenemällä 4,25m/s ja virhe kyllä harmitti pikkaisen. Jossittelu houkuttaa kun tuloslistaa katsoo, mutta näillä mennään.

Toinen rata oli hyppäri, joka vaikutti etukäteen katsoen todella helpolta ja nopealta kiitolaukkaradalta.
Hienosti ja helposti se menikin, vaikka ehkä turhan varnistellen minulta. Ykkösistä on jäänyt tapa hakea varmaa nollaa ajan kustannuksella. Kakkosissa tämä ei enää toimi.
Kepit mentiin hieman rauhallisesti siihen nähden mihin Pipsa pystyy ja käännökset olivat sellaisia koiralle luontevia kaarroksia.

Radan kolmanneksi viimeinen este aiheutti tälläkin radalla pulmia. Nyt se oli U-putki joka oli selin maaliin nähden. Pipsa sujahti putkeen sisään ja minä etenin seuraavalla esteelle päin, enkä jäänyt kääntämään sitä oikeaan suuntaan putken ulostulosuulle.

Ilmeisesti Pipsa ei tosiaankaan tiennyt, missä isäntä oli, sillä se syöksyi putkesta ulos täyttä laukkaa aivan poispäin minusta, melkein kentän puoliväliin asti. Minä juoksin 180 astetta eri suuntaan kuin koirani ja olin itseasiassa jo maalissa, kun koira kääntyi ja hyppi kaksi viimeistä estettä odottavaan syliini.
Jossittelulle jää taas tilaa. Kauanko kierrokseen meni. Minä arvioin kaksi sekuntia, Tiina veikkasi enemmän kolme, tai jopa neljä sekuntia. Aikaa kuitenkin kului, sijoitus ropisi alaspäin, emmekä saaneet LUVA:a, vaikka ensimmäinen kakkosten nolla tulikin.
Etenemä oli silti 3,99 m/s, eli itseasiassa molemmilla radoilla mentiin lähes yhtä kovaa.

Ja juu, juu tiedän, että eräitten paimenilla pääsee yli viittä metriä sekunnissa, mutta se on eri juttu se.

Mitä tästä opimme. Jo kolmosiin aikoo päästä, on alettava panostaa nopeuteen. Olin itse asiassa unohtanut koko säännön, että vain parhaat nollat saavat kakkosissa LUVA:n

Hieno päivä yhtä kaikki. Kaksi tulosta meille, Hyvä puomi, Hyvät kepit, ja menestystä koko pesueelle.

Kympin kontaktit

Tässä oli pitempi kirjoitus, jonka onnistuin jotenkin tuhoamaan.
Uudelleen en osaa koko teosta enää kirjoittaa, mutta tässä on lyhennelmä.

Käytiin Batin kisoissa ja Pipsa suoritti hienoja hyppyjä puomien alastuloilla. Todella härskejä loikkia.
Ensimmäisen radan puomikaahaus aiheutti sen, että Pipsa paineli puomin päässä olleen putken väärään päähän, koska en ehtinyt valssaamaan Hylly tuli.

Toisella radalla tuli varaslähtö ja sen seurauksena kolmosesteellä kielto. Puomilla taas entistäkin hirveämpi hyppy. Muuten hyvä rata, hyvällä ajalla. Kymppi tuli ja siksi sijoitus oli vain 19.

Päätin tehdä asialle jotain, eli treenata.

Tämä kaikki oli siis alunperin kerrottu, ainakin mielestäni, lennokkaammin ja paremmin. En vieläkään tajua miten poistin sen tekstin.

Uutta kautta kohti

Viime vuoden lopulla ehdimme kisata Pipsan kanssa vielä kolmasti. Tuloksina yksi vitonen ja viisi hylkäystä. Videomateriaaliakin olisi, mutta annetaan sen olla.

2012 Oli hyvä agilityvuosi. Kausi oli ehjä. Polvi on kestänyt ja perheen harrastuskalenteri on jättänyt tiistai illat vapaiksi. Nousimme kakkosiin ja saimme sieltä jopa pari tulosta. Palkintopallillekin pääsime kerran. Pipsa sai palkinnoksi kolmannesta sijastaan valkosipulipuristimen.
Pipsa on ollut koko vuoden terve ja reipas. Elokuussa sillä oli juoksutauko, mutta muuten on voitu harrastaa ympäri vuoden.

Sunnuntaina aloitamme kauden 2013 BAT:in kisoissa Ojangossa. Treenien perusteella odotettavissa on hurjaa nopeutta ja kontaktivirheitä, myöhästyneitä ohjauksia ja tietysti varaslähtö. Viime vuoden viimeisissä kisoissa tosin kaikki kaatui ylimääräisiin putkiin, mikä olikin vaihteen vuoksi ihan kiva uusi temppu.

Vitonen on ihan kiva numero tietysti sekin

Ristiriitaiset tunnelmat jäivät tämänpäiväisestä HSKH:n kisasta. Tulos tuli, mutta tuntuu, että parempaankin olisi pystytty.

Anders Virtanen oli tehnyt oikein kivat radat, joissa oli juuri sitä toivomaani teknistä veivaamista. Ensimmäisen radan nolla karkasi puomin alakontaktilla, jossa nähtiin katsomokommentin mukaan "aivan törkeä hyppy". Itse en nähnyt mitään, keskittyminen oli jo seuraavassa esteessä.
Pipsa veti radan tyypilliseen tapaansa hyvin irroten, laajoilla kaarilla ja täydellä vauhdilla. Koin ehtineeni hyvin kaikkiin ohjauksiin, ja itseasiassa luulin saaneeni nollan tullessani maaliin.
Aivan radan alussa muistaakseni kolmos esteellä oli pientä skoilua, sillä huomasin vuoroa odottaessani, että kaikki muut vetävät esteen eritavalla kuin minä. Päädyin vaihtamaan ohjausta lennosta ja olin seota askeliini. (tai siis sekosin ja olin törmätä esteeseen)

video (c) Mari Saukko

Toinen rata oli pettymys. Lähdin siihen aika itsevarmana, yleensä toinen rata on meillä parempi, koska koira on rauhallisempi. Nyt Pipsa kuitenkin alkoi kuumeta ja yritti varastaa suoraan remmin irrotuksesta. Sain sen kuitenkin takaisin istumaan ennen lähtölinjan ohitusta ja yritin uudestaan. Nyt pääsin melkein aloituspaikkaani kun se lähti. Aloitin ohjaukseni ja pyörähdin ympäri. Kuulin vasta maalissa, että Pipsa jätti kokonaan väliin kakkosesteen, jolle sen vippasin. Koska itse pyörähdin ympäri en tätä huomannut, vaan jatkoin rataa. Kaikki vaikeat paikat hoidettiin hienosti, kunnes Pipsa paineli puomin alla olleeseen putkeen puomin sijasta. Kontakteille saatiin tällä kertaa hienot pysähdykset, mutta rata oli siis jo hylätty.

Hyvää oli molempien ratojen tuntuma, olo että osaamme tämän. Kepit olivat loistavia ja varmoja, pystyin hakeutumaan seuraavalle esteelle kun Pipsa vielä pujotteli. Osa kontakteista ok ja osa kamalia.
Tuntuu, että ohjaus alkaa olla riittävän ajoissa. Jätin ilmeiset esteet komentamatta ja käskytin kepit jo ennen edellistä hyppyä. Hyppy vain näytetään, mutta puhe on jo kepeissä.

Huonoa on hepulointi. Varastaminen ja kontaktivirheet ovat jotenkin saman tapaisia virheitä. Koira ei malta olla juoksematta, enkä ole osannut opettaa sitä malttamaan. Luottamus omaan ohjaussuunnitelmaan saisi olla parempi. Tokan radan lopussa uskalsin kokeilla omaa ohjausta esteille 19. ja 20. Hyvin meni, vaikka tein toisin kuin muut. Voin lähettää tietyille esteille varsin kaukaa ja tätä kannattaisi hyödyntää. Itseluottamuksesta tässä on kyse.

Mutta ei mahda mitään, nollaa minä yritin ja vitosen sain. Ihan hyvä, mutta ei se tunnu samalta.