sunnuntai 5. elokuuta 2012

Nolla ja vitonen Kirkkonummelta!

Pipsa nappasi tänään toisen nollatuloksensa Kirkkonummen kisoista Seppo Savikon B-radalta.
A-radalta lipsahti vitonen, kun jälleen kerran ohjasin keppien sisäämenon vähän epämääräisesti.

B rata lähti liikkeelle aika reippaalla varastuksella, mutta se ei aiheuttanut ohjauksellisia ongelmia. Pulmakohdaksi olin etukäteen arvioinut keppien sisäänmenon ja niiden jälkeisen mustan putken. Kepeille tultiin avokulmasta suoraan hypyltä ja loogisin ja suorin reitti olisi ollut jäädä keppien oikealle puolelle ja ohjata Pipsa vasemmalla keppeihin. Riski olisi siinä, menisikö se sisään oikeasta välistä, vai vasta seuraavasta kuten A radalla. Toinen pulma olisi keppien lopussa, josta se poistuisi keppien eri puolelle kuin minä ja voisi painella suoraan mustan putken väärään päähän.

Päätin valssata keppien alkuun ja varmistaa Pipsan sisäänmenon, vaikka siinä vähän kiire tulisikin. Temppu onnistui ja rata eteni sujuvasti toiselle putkelle, jossa pyöräytin jostain syystä aivan turhat valssiaskeleet. Pipsa onneksi lukee kumallisiakin ohjausliikkeitä ja meni punaiseen putkeen aivan oikeasta päästä. Koiran kolistessa putkessa, minulla oli hetki aikaa selvittää itseni taas kartalle.

Loppu meni sujuvasti. Toiseksi viimeisenä esteenä olleella puomilla yritin vain hidastaa Pipsaa. Tiesin, että meillä on nolla alla, jos se ei hyppää alakontaktia. Ajalla ei ollut enää mitään väliä. Ja sitten vain "eteen" ja se oli siinä. Pipsa juoksi suoraan katsomoon heiluttamaan häntäänsä ja minä perässä.





3 kommenttia:

  1. Wau! Onnea luvasta, luokkavaihto on kohta tosiasia. Pipsa näyttää nopealta walspalta. Meilläkin on kisalähdöissä ja kontakteissa jotain samaa malttamattomuutta :)

    VastaaPoista