Asia on varmasti tapahtunutvähitellen pitemmän ajan kuluessa, mutta eilen kiinnitin siihen ensikertaa kunnolla huomiota. Pipsa ei osaa enää noutaa, se ei tuo keppiä perille.
Olen viime aikoina keskittynyt noudon opettelussa alkuodotukseen ja liikkeelle lähtöön vasta käskystä. Nämä on saatukin sujumaan aika hyvin. Noutoon lähtö paikalta on myös tukenut agilityharjoittelua. Kontakteilla ja radan alussa tarvitaan kykykyä pysyä paikallaan, vaikka miten olisi kiihtyneessä mielentilassa. Pipsa oppii tarkkailemaan minua ja odottamaan lähtömerkkiä.
Mutta, nyt se ei sitten tuo keppiä minulle, vaan pudottaa sen parin kolmen metrin päähän ja jää hölmönä tuijottamaan. Minä koitan kehottaa, hihkua ja innostaa, mutta ei se tajua. Se ei tajua mitä haluan.
Nyt minulla on pulma. Koira on tehnyt suurimman osan suoritusta hienosti. Odottanut, painanut kepin paikan pöpelikössä mieleensä, syöksynyt kuin raketti noutoon, etsinyt nenä tuhisten, löytänyt ja tuonut sen ... kahden metrin päähän. Eihän sitä oikein kiittämättäkään voi olla, luulee pian, että kaikki meni pieleen. Mutta kun kiittää, se ei tajua, että jotain puuttuu.
Kokeilin kahta tapaa.
Agilitymäinen tapa oli, että en jää odottamaan, vaan kun Pipsa lähestyy keppi suussa, käännyn juoksuun poispäin vasen käsi alhaalla, kuin agiohjauksessa, ja otan koiran käteen. Toimii sikäli hyvin, että Pipsa tulee perille, mutta kepin se sylkäisee matkalle.
Toinen konsti oli vastaan meneminen. Kun Pipsa tulee, yritän kohdata sen, kun sillä on vielä keppi suussa. Ei sekään oikein pelannut. Otus pysähtyy vain aikaisemmin ja jää toljottamaan.
Asiaan pitää paneutua. Luulenpa, että nyt tarvitaan huomattavia määriä keitettyä kanaa, ja piiitkiä hermoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti