Renkaasta läpi

Koiraharrastajan elämään kuuluu ilmeisesti tietty synnintunto riittämättömästä harjoittelusta ja muun elämän häiritsevästä vaikutuksesta agilityharjoittelulle. Koska elämää kuitenkin on myös Ojangon ulkopuolella, joutui Pipsa viime viikolla taas jättämään yhdet harjoitukset väliin isäntäväen kesärientojen takia. Eilen olimme kuitenkin taas radalla.
Harjoittelu kohdistuu nyt erityisesti renkaaseen ja keppeihin. Keppikujalla on vieläkin leveyttä keskiosastaan kymmenkunta senttiä, ja päissä  varman päälle pari- kolmekymmentä senttiä. Tämä leveys onnistuu varmasti, mutta keskustan kaventaminen tuo tietyssä vaiheessa virheen jota on vaikea hioa pois. Eli tarkoitus olisi säätää kepit mahdollisimman vaikeiksi, niin, että Pipsa nippa-nappa onnistuu. mutta ei niin kireälle että tulee virhe. Helpompi sanoa, kuin tehdä.

Rengas tuntui jotenkin avautuneen Pipsalle.  Se on aikaisemmin ollut ehdottomasti vaikein este. Viime kerralla en saanut koiraa renkaasta läpi ilman Tiinan apua.
Nyt se onnistui, ja lopuksi selvitimme renkaan vieläpä radan ensimmäisenä esteenä.
Palkintona oli Pipsan rakas repimisnaru, jolla ensin villitsin koiran houkuttelemalla ja vetoleikkimällä. Sitten koira istumaan renkaan taakse ja heiluttelin narua renkaan aukossa, katse menosuuntaan.
Komento "Rrrrengas" ja ohjaaja liikkeelle. Pipsa iskee kuin peto renkaan läpi köyteen.
Toisto toistolta lähdin aina vähän kauempaa ja kauempaa renkaasta, mutta aina niin, että Pipsa näki "saaliin" renkaan läpi kuullessaan komennon.
Lopuksi teimme pienellä radalla ohjausharjoitusta, jossa oli haasteellisesti houkuttelevan putkensuun viereen pitkittäin laitettu hyppy.
Pipsa seuraa ohjausta tosi tarkasti. Se menee juuri sinne mihin kokee minun sitä ohjaavan. Ja usein se on eri suunta, kuin mihin minä luulin ohjaavani.
Ruumiin asento, katseen suunta oikea-aikainen komento ovat kaikki välttämättömiä. Jos oikeat ohjausliikkeet löytyvät, voin tehdä useita onnistuneita toistoja, mutta ensimmäisillä yrittämillä neiti lähtee yleensä "tangentin suuntaan" mutkista. Kun sitten käännän toisella yrityksellä vartaloani oikein kunnolla, se kääntyykin ennen estettä. Kolmas jo usein onnistuukin.

Pipsa on myös hyvin nopea. (Uskoisin, että ihan oikeasti, eikä vain minun hitauteeni nähden.) Suorituksen onnistuminen vaatii yleensä, että juoksen aivan täysillä. Ajoissa paikalle ja tarkka ohjaus, ja sitten seuraavalle esteelle ja sama juttu. Motivaatiosta ja nopeudesta ei tämän koiran kohdalla ainakaan jää kiinni, jos ei agility suju.

Pipsan veli Dante ja sisar Essi ovat jo osallistuneet paitsi agirotuun, myös yhteen epäviralliseen möllikisaan. Itse en vielä koe, että olisimme valmiita kilpailemaan. Lisää varmuutta tarvitaan, jotta onnistuisimme myös kisatilanteen jännityksessä. Toisaalta kisaamaan oppii vain kisaamalla. Täytyy myös muistaa syksyllä tulossa oleva juoksuaika, joka taas katkaisee kauden.