Koiramielikuvia

Koiramme -lehdessä oli  taannoin kirjoitus koirasta egon jatkeena. Juttu käsitteli lähinnä pelottaviksi koettuja koirarotuja, ja syitä miksi niitä halutaan, ja minkälaisiin koteihin vastuulliset kavattajat niitä antavat.
Aloin kuitenkin pohtia asiaa toisin päin. Entäpä koirat joita lähtökohtaisesti ei koeta pelottaviksi. Kiltinnäköiset, kilteiksi mielletyt koirat, hankitaanko niitä vain rationaalisista syistä, vai viestitetäänkö niilläkin jotain.

Minulle on kerran tullut työelämässä eteen tilanne, jossa luonnettani ja kovuuttani arvioitiin siltä pohjalta, että olen "spanielimies". Henkilö, joka tämän ajatelman kehitti, toi esiin olevansa itse "terrierimies". Koiravalintani ilmensi hänen silmissään jonkinlaista pehmeyttä, kiltteyttä ja turvahakuisuutta.

Naapurissamme asuva iäkkäämpi herrasmies taas kysyi heti nähtyään Pipsa-pennun ensimmäistä kertaa, olenko metsästäjä, erämies. Hän tunsi spanielit ja oli itsekin metsästänyt cockereilla nuoruudessaan. Hänelle Springerimme loi mielikuvan terveellistä ja reipasta ulkoilmaelämää viettävästä  reippailijasta.

Tahdoimme tai emme, koiramme luovat mielikuvaa meistä. Se, onko tällä mielikuvalla mitään tekemistä todellisuuden kanssa, on sitten toinen asia. Itse huomaan, että koiratutut, joita olen saanut, ja keiden kanssa pysähdymme juttelemaan ja leikittämään koiriamme, ovat yleensä "ns. kilttien rotujen omistajia".
Pipsan tuttavapiiriin kuuluu, paimenia, noutajia, pieniä terrierejä ja seurakoiria. Omistajien kanssa tuntuu löytyvän juteltavaa, ja koiratkin viihtyvät. Suojelu- ja vartiokoirat ja alkukantaiset isot pystykorvat jännittävät minua, enkä ehkä osaa käyttäytyä luontevasti niiden edessä. Ei vain ole tullut tutustuttua Rajasaaressakaan yhdenkään rottiksen tai dobermanin omistajaan.

Walesinspringerspanieli on jotenkin hyvin kiltin näköinen koira. "Katso, tuo on kuin joku satukirjakoira", sanoi kerran eräs nuori nainen poikaystävälleen ohittaessaan meidät. Se ei näytä kovalta.  Se luo mielikuvan mukavasta kaverista hihnan toisessa päässä. Olen huomannut, että ulkoiluttaessani Pipsaa en ole pelottava. Koiran myötä olen saanut monta mukavaa tuttavaa naapurustosta. Ilman koiraa, tuntisinko ketään.


Ei kukaan, jonka jaloissa pyörii häntäänsä heiluttava spanieli,voi olla läpeensä paha.