Eilen kävimme Kivistön hallilla agility harjoituksissa. Se,että lopulta pääsimme perille asti, oli monen mutkan takana. Pitkän tauon jälkeen treenit pääsivät jotenkin yllättämään ja aikatauluni petti pahasti. Kova pakkanenkin kannusti etsimään mitä tahansa tekosyytä kääntyä takaisin viimeistään kehä kolmosella. Harjoituksiin kuitenkin päästiin.
Saimme käytännössä yksityisopetusta, koska paikalla olleen pienen ryhmän muut koirakot olivat jo osansa suorittaneet. Tehtiin Rengas- pussi yhdistelmää, hyppysarjaa takaaleikkauksella ja lopuksi putki ja hyppy yhdistelmä, jonka lopussa viimeisen esteen takaakierto ja sitten valssilla kiitokseen.
Edellisen kerran olimme radalla 11. joulukuuta glögikisoissa, eli meillä oli kuuden viikon treenitauko takana. Kirjoitin silloin ylös tavoitteita tuleva kautta varten, ja niistä tärkein oli karkailun lopettaminen ja luokse tulo. Siis aivan perusasiat. Näitä olemme joululomalla hajoitelleet aivan alkeista lähtien. Tänne käskyä esim kolmen metrin päästä, niin että varmasti onnistuu ja makupala on suussa alle 1/5 sekunnissa siitä kun Pipsa syösyy kohti isäntäänsä.
Riistaviettilelukin saatiin. Pipsa löysi tyhjältä joulukuusienmyyntipaikalta aivan tavallisen sisalköyden pätkän, johon se rakastui syvästi. Repiessäni sitä neidin suusta eteisessämme, tajusin, että juuri tätähän tässä on haettu, suosittua vetolelua palkinnoksi.
Mielestäni harjoitus meni oikein hienosti. Karkailua ei tapahtunut, paitsi sen kerran, kun Pipsan veli tööttäsi vinkulelulla kentän laidalta ja pitihän siskotytön toki mennä tuota ihmettä katsomaan. Tältäkin reissulta Pipsa palasi käskystä oikopäätä takaisin, kun houkutin sitä sisalköyden pätkällä. Tämä Tiinan opettama riistavietti-kutsu toimii tosi hyvin. Sitä on helppo käyttää myös metsässä. Ainakin Pipsalle mikä tahansa pörheä, vaikka talventörrottäjäkimppu käy houkuttimeksi, kunhan sitä liikuttaa nykivästi ja liikkuu itse poispäin koirasta.
Harjoituksissamme oli myös yleisöä, mikä oli mukavaa.
Walesin hankintaa suunnitteleva mukava lapsiperhe perhe oli tullut katsomaan toilailujamme. Yritimme esiintyä eduksemme ja vastailla järkeviä kysymyksiin.
Ja talvi se vaan jatkuu.
Osasitte esiinytä erittäin eduksenne ja vakuuttavasti, rotu vaikutti juuri siltä, mitä ajattelimmekin! Kävimme varmistelemassa tätä vielä erään kasvattajan luona, jolloin olimme viimestään ihan myytyjä. Walesi tyttömme syntyi eilen eli saamme hänet kotiin heinäkuun puolessa välissä.
VastaaPoistaJa sen verran kipinä iski teidän talven treenejä seuratessa, että eiköhän mekin kokeilla agilityä koiran kanssa jossain vaiheessa. Mutta ennen sitä on monen monta asiaa opittavana :-) Aurinkoista kesää ja Pipsalle rapsutus.