Kevättä odotellessa

Taas lauantai aamuna huomasin kaipaavani kesäiseen Ojankoon.
Minulla on ollut tapana lähteä kesäaamusin treenaamaan omin päin tyhjälle kentälle, kun muut vielä nukkuvat. Kenttä on tyhjä, nuoremmat harrastajat ovat vielä tiukasti unten mailla ja ko Ojanko on vain meidän.

Viime syksynä näimme aidan takana ketun. Teimme keppitreeniä, kun Pipsa jähmettyi tuijottamaan jotain. Aidan takana, seuran kisakoppien suunnalla seisoi punainen koiran näköinen otus ja tuijotti takaisin. Kumpikaan ei liikahtanut, tai äännähtänyt. Sitten kettu kääntyi ja katosi metsään.
Joinakin aamuina koko paikka kylpee sumussa. Lämmitelymetsän takana aukeavan niityn yli ei näe Hakunilan kerrostaloja, vaan tuntuu kuin olisi kaukana maaseudulla.
Varhaisena kevätaamuna puomin luona pusikossa lauloi satakieli. Yksi ensinmäisistä viime vuonna. Luontoradiossa oli juuri pohdittu missä ne viipyvät, kun kuulin sen.

Aamuharjoittelu on omanlaistaan. Pipsa voi juosta vapaana. Eri kentiltä löytyy valmiita ratapätkiä joka lähtöön. Voi ottaa toistoja omaan tahtiin ja nauttia koirastaan ja lajin hienoudesta.

On hienoa, että meillä on nyt halli ja siellä treenit joka toinen viikko, mutta kun lumet sulavat palaamme aamuvuoroon.

Pipsa 3v

 Kakkua päivänsankarille!

Paljon onnea vaan, paljon onnea...

Hyvä viitonen

Saatiin viides sija, viidellä virhepisteellä HiHa:n kisoista Lohjalta. Yhtään nollaa ei luokassa tullut!

Nolla, ja sitä myöten voitto oli jo niin lähellä, mutta ei. Kepeillä tuli taas virhe ja siitä vitonen. Pipsa meni hienosti sisään keppeihin, mutta lopetti ne kesken ja lähti katsomaan minne minä olen matkalla.

Keppien jälkeen oli muuri niiden vasemmalla puolella ja sen jälkeen mutkaputki, jonne piti ehtiä ajoissa kertomaan kummasta päästä mennään sisään. Olin suunnitellut jättäväni Pipsan työskentelemään kepeille ja oikaisevani suoraan muurin taakse. Ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä, mutta toisella meni hienosti.
Putken jälkeen oli taas pieni hetki, kun en tiennyt minne mennä. Koira tuli putkesta ja otin sen oikeaan käteeni jolla hyppäytin sen vasemmalla olevan esteen yli. jokuu takaaleikkaus siitä sitten tuli. Näyttää yllättävän järkevältä.

Sain juuri nähdäkseni videon suorituksestame ja siinä näkee asioita jotka olin unohtanut. Hylsy oli todella lähellä, kun Pipsa melkein tunki kuononsa väärään putkeen radan alkupuolella,

Toinen rata oli jotenkin kelju. Siinä oli ensin kolme hyppyä, jota kaartoivat loivassa kulmassa vasemmalle ja sitten käännyttiin tiukemmin samaan suuntaan putkelle. Oli useita tapoja ohjata tämä.

Treeneissä esteet ovat usein 90 tai 180 asteen kulmassa. koira on käännetävä tiukasti ja siihen käytetään jotain näppärää ohjausliikettä. Ykkösten kisoissa on usein loivahkoa kaartelua, johon ei ole mitään tiettyä ohjusliikettä. Parjhaiten nämä sujuvat, jos koira ja mies juoksevat samaa tahtia hyvässä kontaktissa.

Selvisimme alun mutkasta ja putkesta. Seuraavana oli keinu, joka meni 10+. Pipsa istui keinun päässä kuin tatti. Vau. Vaikea alku oli hoidettu, vähänkö mä oon hyvä, kävi mielessäni.

Ja sitten tuli tyhjyys. Pipsa istuu pylly keinulla ja minä tiedän, että takanani on hyppy, putki ja muuri, mutta missä asennossa? En saa siinä sekunnissa muistikuvaa takanani jatkuvasta radasta. Käännän päätäni ja yritän nopeasti hahmottaa tilanteen, mutta kun reitti on minulle selvä, koira on jo poissa kontaktista ja liikkeellä. Videolta näkee, että se menee itseasiassa täysin oikeaan suuntaan, kohti putken vasenta aukkoa.
Silloin minä täysin tapeettomasti sanon jotain, luultavasti "putki" ja kohotan oikeaa kättäni. Pipsa tulkitsee tämän ohjaukseksi ja kurvaa tiukasti oikeaan ja menee väärään aukkoon. Jonne sen jostain ihme syystä ohjasin.

Sitten tulee hienot kepit, ei voi muuta sanoa. Käyttöä niillä vain ei enää ollut

Yhteenveto:

• Kontaktiesteiltä ei tullut virhettä. Puomi juosten, mutta keinulla hienot stopit.
• Pipsa seuraa minua, eikä enää ryntäile omatoimi agilityyn. Tässä ehkä auttaa lähestyvä 3v ikä, ja se että itseluottamukseni parantuessa olen koiralle kiinnostavampi johtaja radalla. 
• Kepeissä on kummallisia pulmia, mutta kun Pipsan saa niihin kunnolla sisään, voin mennä vaikka kalaan.
• Radat unohtuvat turhan usein. Tähän auttaisi se, että päätäisinn rataantutustumisessa Yhden Yksiselitteisen Tavan tehdä rata. Minulla on ollut tapana miettiä joihinkin pahoihin kohtiin myös B-vaihtoehto. Esim. Puomin jälkeen voin suunnitella valssauksen jollekin esteelle, mutta koska voi olla, että koira ei pysähdy, mietin myös toisen tavan. Tämä lienee tyhmää. Aivot eivät riitä muistamaan rataa sekä takaa- että edestäohjausversioina.

Kun Helsinki on hetkisen kaunis, osa kaksi

Otin aamulenkille kameran mukaan. Eilen satanut lumi oli vielä moni paikoin koskematonta, eikä ihmisiä näkynyt missään. Pipsa antoi citykaniineille kyytiä. Jälkiä näkyi paljon, mutta yhään otusta ei saatu esille. 

On oltava kiireen keskellä hidas

Tänä talvena Tiina on pitänyt meille tekniikkaharjoituksia uudessa Vuokkos-hallissamme.
Tunneilla on ollut aiheena yksi tai kaksi ohjausliikettä, joiden ympärille on rakennettu muutama selkeä harjoitus. Emme ole vetäneet pitkää rataa, vaan muutaman esteen yhdistelmiä kulloisenkin teeman mukaisella ohjaustavalla.

Olemme käyneet läpi twistauksen, pakkovalssin, jaakotuksen, saksalaisen, takaaleikkauksen...
Tietenkin ohjausliikkeet sinänsä ovat tärkeitä ja hyödyllisiä. Minusta suurin harjoite on kuitenkin on oikean ajoituksen löytäminen. Se hetki kun koira lähtee tulemaan täyttä vauhtia kohti on jännittävä, silmänräpäyksessä on tehtävä jotain, käännyttävä liikuttava, huidottava...

Minulle tuli eräällä tunnilla yht'äkkiä mieleen sitaatti, joka on laitettu lännensankari Wyat Earpin suuhun:

"Fast is fine but accuracy is final. You must learn to be slow in hurry", Nopeus on hienoa, mutta tarkkuus on kaikki kaikessa. Sinun on opittava olemaan hidas kiireen keskellä.

Kaiken vauhdin keskellä ohjausliikkeet on tehtävä hitaasti, vaihe vaiheelta. Ne eivät ole huitomista.
Ohjaava käsi, johon koiran katse on kiinnittynyt , pysyy asennossaan, mutta ohjaajan vartalo kääntyy, jalat astuvat muutaman askeleentaaksepäin, koira syöksyy kohti, toinen käsi nousee näyttämään estettä, koira lentää esteen yli, ohjaajan vartalo kääntyy yhä...

Ystäväni, joka pelasi kilpatasolla pöytätennistä, selitti minulle vakavissaan, että olenko huomannut, että jokaisessa pöytätennislyönnissä on kolme selkeästi erotettavaa vaihetta, vastaanotto, jolla pallo otettaan mailaan, itse lyönti, joka lähettää pallon uuteen suuntaan  ja jättö, joka antaa pallolle halutun kierteen.

Koira on toki hitaampi kuin pingispallo, mutta jostain tuollaisesta on kyse, hitaudesta vauhdin keskellä. Toisaaltapingispallo ei elä,  ja on siten arvattavampi kuin Pipsa.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

Ilmoittauduin sitten Hiiden haukkujen kisaan Lohjan Show Link  Areenalle.
En jotenkin pysty psyykkaamaan itseäni aitoon "nyt tulee nolla"-oloon. Mentaaliharjoitteissani näen vain iloisen pikku koiran, joka hilluu ympäri areena.
Show Link on hankala paikka. Tila on todella pitkänomainen, ja se vaikuttaa ratasuunnittelun. Oletettavasti tarjolla on suoraa juoksua, tiukka käännös ja taas suoraa juoksua seuraavaan mutkaan.
Lisäksi salissa kaikuu ja yleisöä seisoo kentän laidalla houkuttamassa koiraa pois asiasta.

Olisihan meillä ollut omatkin kisat meidän hienolla Vuokkoset Areenalla, mutta kun en muistanut ilmoittautua ajoissa.

Vuokkos-halli on kyllä hieno ja tilava. Siellä on varmasti hyvä kisata. Rataa on tilaa rakentaa siten, että siinä on myös leveyttä, yleisö ja lämmittelyalueet mahtuvat hienosti hallin toiseen päähän.

Tähän asti mieli hallini on ollut Hyvinkää. Siellä on kyllä aika järkyttävän näköinen sisäkatto, mutta akustiikka on hyvä, ja koska kisat  käydään hallin perällä kolmen seinän välissä, ei ole pelkoa spanielini harhautumisesta radan ulkopuolelle.

Hankalin paikka meille on ollut Siuntion nurmikenttä, jolla aloittelimme kisauraamme möllivaiheessa. Pipsa ei tainnut päästä maaliin kertaakaan, vaan paineli joka kerta tangentin suuntaan jostain kurvasta ja lähti metsästämään jotain.

Treenejä ei enää ole ennen kisoja. Tuurilla mennään.

Jotain hyvääkin

Osallistuimme viime viikon lauantaina kisoihin Hyvinkäällä. Tuloksena taas kaksi hylkyä.
Heti kisan jälkeen olin kyllä varsin pettynyt, mutta viikon harkinnan jälkeen voin sanoa, että toisessa lähdössä oli paljon hyvää ja moni asia kohdallaan.

Suuri edistysaskel oli tapahtunut kontakteilla. Pipsa pysähtyi sekä Puomilla, että A-lla täysin mallikelpoisesti. Tätä ei ole ikinä ennen tapahtunut kisoissa. Kun se seisoi puomin alastulolla rauhallisena ja odottaen käskyjäni, tunsin nollan olevan tulossa. Laskin sekunteja ja siirryin parempaan asemaan seuraavaa rataosuutta ajatellen, ja Pipsa vain seisoo. Ja sitten käskystä taas täyteen vauhtiin hyppy, muuri hyppy, kepit.... ja taas. Väärä sisäänmeno. Olin lämmittelyssä lähettänyt sitä itsenäisesti kepeille niin, että minun ja koiran välissä on A-este, ja silti onnistui, mutta kisoissa ei.

Vitonen oli siis tulossa, kun jatkoimme kepeiltä pieneen hyppykieputukseen, jossa pääsi käyttämään viime  hajoitustemme taitoja. Olisiko nyt ollut tämä "pakkovalssi", jota käytin. Koira oli edelläni kun komensin "A". Pipsa kiipesi hienosti ylös ja pysähtyi taas kuin seinään alakontaktilla. Hieno otus.

Nyt oli edessä radan pahin  kohta. Keinu oli jotenkin hajonnut ennen luokkamme lähtöä ja jouduttu pikaisesti korvaamaan kahden rinnakkaisen hypyn muodostamalla sarjaesteellä. A.n jälkeen neljä hyppyä muodosti ikäänkuin hyvin epäsymmetrisen T-kirjaimen, jossa ensin hypättiin T:n hatun kaksi vierekkäistä estettä ja sitten T:n varren kaksikko, joka muodosti sarjan. Ensin suora hyppy, jonka jälkeen vedin koiran vastaisella kädellä toisen esteen yli takaisin luokseni (osaisimpa nimet näille kaikille liikkeille), ja sitten suunnan vaihto ja vastaava kuvio T:n varren esteille. Se ei ihan onnistunut, ja jouduin ottamaan toisen hypyn uusiksi.

Sitten olikin varsin suoraa paahtoa maaliin. Eteen -komennon Pipsa osaa hyvin ja hoitelee renkaat ja hypyt itsenäisesti niin pitkälle kuin suoraa riittää.

Maalissa huomasin pettymyksekseni, että meidät oli hylätty. Olin luullut meidän selvinneen kympillä, joten tämä oli ikävä yllätys. Kuulemma tuomarin kädet olivat menneet sarjalla ristiin, mutta minulle jäi vähän auki, mikä tarkkaan ottaen meni pieleen.

Joka tapauksessa meidän välisemme kontakti oli loistava, mikä ilmeni kontaktiesteiden pysähdyksinä. Pipsa teki juuri mitä pyysin. Sarjalla ilmeisesti ohjasin sen tekemään jotain väärää. Keppien sisäänmeno kisatilanteessa on yhä mysteeri, mutta kolmesta ongelma-K:sta (kontakti, kontaktit ja kepit), kaksi onnistui jo hienosti.