Ykkösten radat ovat hieman yksinkertaistaen sellaisia, että jos vain juoksee koiran vierellä ja ohjaa esteen kerrallaan nolla pitäisi räpsähtää. Aikoihin ei ole tullut kisoissa vastaan mitään, mitä emme oikeastaan osaisi. Treeneissä puuhataan paljon keljumpien kieputusten kanssa, ja niissä minulla sitten onkin vaikeuksia. Kisoissa pulmana on oikeastaan vain oma juoksemiseni.
Koska toinen jalkani on lievästi vammautunut, yritän ohjata mahdollisimman kaukaa, lyhentää omaa reittiäni ja välttää täyttä juoksuvauhtia viimeiseen asti. Tämä johtaa vaikeisiin ohjauksiin ja virheisiin.
Kolme viimeistä vitosta on saatu juuri tämän riskinoton takia.
-Lohjalla jätin Pipsan yksin kepeille ja lähdin ajoissa lyyhäämään seuraavana olevan putken suulle. Ennakoin kuitenkin liikaa, putki ei ollut vielä "lukossa" ja koira tulikin perässä. 5vp.
-Ojangossa BAT:n kisoissa yritin välttää käynnin radan kauimmaisella hypyllä, josta olisi pitkä juoksu takaisin. Lähetin pipsan kaukaa kohti peräseinällä olevaa hyppyä ja lähdin itse kohti seuraavaa estettä. Ilman lähiohjausta Pipsa jätti hypyn väliin. Se irtosi kyllä suunnitellusti, mutta kiersikin koko esteen kauemmalta puolelta hyppäämättä sen yli. 5vp.
-HSKH:n kotikisoissa lauantaina yritin taas välttää pitkää juoksua ja lähetin Pipsan yksin radan kauimmaiselle esteelle. Käännyin itse ajoissa vasemmalle ehtiäkseni ajoissa pitkälle hyppy-putki suoralle jolla vauhti nousisi hurjaksi. Käännyin oikopolulleni kuitenkin liian aikaisin, hyppy ei ollut lukossa ja koira lähti minun suuntaani. 5vp.
Sain kyllä tilanteen paikattua, ja jouduin kuin jouduinkin juoksemaan koko suoran täysillä. Ehdin ajoissa suoran putken jälkeisille kepeille, joihin Pipsa tuli kuin tykin suusta suoraan putkesta. Ja onnistui. Suoraan oikeaan väliin ja täysillä läpi. Ehdin taas sen edelle ja pääsin hyviin asemiin valssatakseni keppien päästä Pipsan seuraavalle hypylle ja siitä heti perään uusi valssi muurille ja sitten vain takaaohjauksella maaliin.
Nollat ovat nyt lähellä. Pitää vähän yksinkertaistaa kuvioita ja kuntouttaa jalkaa.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Heikoilla jäillä
Puolisoni palasi tänään iltalenkiltä märän koiran kanssa.
He olivat olleet lenkillä läheisellä rannalla, jossa Pipsa saa juosta vapaana pitkin ruovikkoa etsien turhaan sorsia, jotka eivät vielä ole palanneet.
Yhtäkkiä hän huomasi, että Pipsa on jäänyt jälkeen. Sitä ei näkynyt missään.
Hän palasi samaa reittiä taaksepäin ja löysi koiraparan räpiköimässä jäälauttojen välisessä railossa jonkin matkaa rannasta.
Pipsa on hyvä uimari ja ui mielellään hyisessäkin vedessä. Tänäkin talvena se on käynyt kahlailemassa riitteisissä lammikoissa ja vielä joulukuussa uimassa sulapaikassa. Nyt se ei kuitenkaan päässyt ylös.
Koira ei ollut hätääntynyt. Se ei haukkunut tai ulissut vaan yritti saada vartaloaan jään päälle. Etutassut se sai nousemaan, mutta kun pitoa ei löytynyt se putosi aina takaisin veteen.
Emäntä lähti varovasti jalansijaa etsien etenemään Pipsaa kohti ja samalla koira tuntui onnistuvan yrityksessään. Se nousi ylemmäs ja oli jo melkein pelastunut, kun jää petti ja se putosi takaisin uppeluksiin. Pintaan noustessan se joutui entistä ahtaampaan railoon, josta vain pää ja kaula mahtuivat esiin. Etujalat jäivät jään alle.
Puolisoni totesi, että tässä ei voi olla ihmiselle kovin syvää, enintään vyötäisiin. Koira oli nyt todella pulassa. Oli selvää että se jäisi veteen, jos hän ei hakisi sitä. Hän hivuttautui koiran luokse, ei itse uponnut ja sai otteen Pipsan pannasta ja veti sen railosta. Pipsa pudisteli itsensä ja juoksi rannalle kierimään lumessa. Sitten se heilutteli häntäänsä ja ryntäsi takaisin jäälle oppimatta mitään kokemuksestaan.
Pipsan pettymykseksi emäntä, joka toisin kuin koira oli tajunnut miten lähellä lähtö oli ollut, komensi sen takaisin ja kytki hihnaan.
Onneksi oli valoisaa. Pimeässä koira ei olisi välttämättä löytynyt. Se ei huutanut apua. Se vain ui ja yritti hiljaa itsekseen. Se ei kuulemma myöskään vaikutttanut mitenkään hätääntyneeltä. Ei koira osaa ajatella, että tässä voi käydä huonosti. Se vain toimii.
Hienoa, että Pipsa on yhä täällä.
He olivat olleet lenkillä läheisellä rannalla, jossa Pipsa saa juosta vapaana pitkin ruovikkoa etsien turhaan sorsia, jotka eivät vielä ole palanneet.
Yhtäkkiä hän huomasi, että Pipsa on jäänyt jälkeen. Sitä ei näkynyt missään.
Hän palasi samaa reittiä taaksepäin ja löysi koiraparan räpiköimässä jäälauttojen välisessä railossa jonkin matkaa rannasta.
Pipsa on hyvä uimari ja ui mielellään hyisessäkin vedessä. Tänäkin talvena se on käynyt kahlailemassa riitteisissä lammikoissa ja vielä joulukuussa uimassa sulapaikassa. Nyt se ei kuitenkaan päässyt ylös.
Koira ei ollut hätääntynyt. Se ei haukkunut tai ulissut vaan yritti saada vartaloaan jään päälle. Etutassut se sai nousemaan, mutta kun pitoa ei löytynyt se putosi aina takaisin veteen.
Emäntä lähti varovasti jalansijaa etsien etenemään Pipsaa kohti ja samalla koira tuntui onnistuvan yrityksessään. Se nousi ylemmäs ja oli jo melkein pelastunut, kun jää petti ja se putosi takaisin uppeluksiin. Pintaan noustessan se joutui entistä ahtaampaan railoon, josta vain pää ja kaula mahtuivat esiin. Etujalat jäivät jään alle.
Puolisoni totesi, että tässä ei voi olla ihmiselle kovin syvää, enintään vyötäisiin. Koira oli nyt todella pulassa. Oli selvää että se jäisi veteen, jos hän ei hakisi sitä. Hän hivuttautui koiran luokse, ei itse uponnut ja sai otteen Pipsan pannasta ja veti sen railosta. Pipsa pudisteli itsensä ja juoksi rannalle kierimään lumessa. Sitten se heilutteli häntäänsä ja ryntäsi takaisin jäälle oppimatta mitään kokemuksestaan.
Pipsan pettymykseksi emäntä, joka toisin kuin koira oli tajunnut miten lähellä lähtö oli ollut, komensi sen takaisin ja kytki hihnaan.
Onneksi oli valoisaa. Pimeässä koira ei olisi välttämättä löytynyt. Se ei huutanut apua. Se vain ui ja yritti hiljaa itsekseen. Se ei kuulemma myöskään vaikutttanut mitenkään hätääntyneeltä. Ei koira osaa ajatella, että tässä voi käydä huonosti. Se vain toimii.
Hienoa, että Pipsa on yhä täällä.
tiistai 27. maaliskuuta 2012
lauantai 24. maaliskuuta 2012
Vitonen tuli taas
Käytiin BAT:in kisoissa Ojangossa hakemassa viisi virhepistettä ja niillä viides sija. Ihan hyvä suoritus sinänsä. Kepit ja kontaktit virheettömästi, ei varaslähtöä, hyvä kontakti toiraan ja muutenkin ihan kiva veto. Mutta sössin hypyn. Miten voi mokata hypyllä, ohjata koiran ohi ihan tavallisen hypyn?
Kepit menivät aika uskomattomasti. Pipsa vähän kaarteli ennen sisäänmenoa, mutta sitten alkoi sellainen pujottelu, että oksat pois. Jätin sen työskentelemään ja juoksin täysillä eteenpäin kohti maalia. Takaa kuului keppien ryskettä, ja sitten vain "eteen!" Pipsa singahti ohitseni ja lensi maalilinjan yli.
Radalla oli vaikea alku. Aluksi oli hyppy-rengas-hyppy suora, jonka päässä ammotti putken suu, johon ei vielä kuulunut mennä. Sensijaan piti kääntyä vasemmalle takaviistoon A:lle.
Tutkin näkymää lähtöpaikalla koiran kannlta, ja laitoin Pipsan startissa istumaan sen aivan hivenen sivuun, että putken suu jäi 3. esteen siiven taakse. Se ei siis voisi lukittua siihen, ennenkuin näkisi putken 1. hypyn jälkeen.
Itse asetuin 3.n oikean siiven eteen ja koiran lähestyessä käänsin vartaloani vasemmalle ja astuin taaksepäin askelen. Pipsa ylitti esteen ja myöhästyin hivenen ojentaessani vastaista kättäni siivekkeen taakse, joten kaarre oikealle meni vähän pitkäksi, mutta se oli selvä kaarros. Siitä sitten koira käteen ja esteen editse vasemmalle A:lle.
Ei aikonut mennä putkeen, vaan yritti seurata ohjaustani. Olin todella tyytyväinen.
Tehtiin myös takaaleikkaus keinulle, ja sekin meni hienosti. Keinun jälkeen oli seuraavana hyppy, joka oli aivan keinun suuntaisena sen edessä. Sen pääty oli siis koiraa kohti. Lähetin Pipsan matkaan, ja kaarroin vasemmalle. Pipsa irtosi hienosti, kuten yleensä ja kiersi koko esteen. Meni siis eri puolelta kuin minä.
Mietin unohdinko sanoa "hyppy", luultavasti. Ohjasin vain tiettyyn paikkaan, mutten kertonut mitä siellä tehdään. Ohjaa Älä Oleta.
No, joka tapauksesta. Tulos kahdesta peräkkäisestä kisasta on edistystä.
Etenkin kun muistaa, että treenaamme vain tunnin joka toinen viikko.
Kepit menivät aika uskomattomasti. Pipsa vähän kaarteli ennen sisäänmenoa, mutta sitten alkoi sellainen pujottelu, että oksat pois. Jätin sen työskentelemään ja juoksin täysillä eteenpäin kohti maalia. Takaa kuului keppien ryskettä, ja sitten vain "eteen!" Pipsa singahti ohitseni ja lensi maalilinjan yli.
Radalla oli vaikea alku. Aluksi oli hyppy-rengas-hyppy suora, jonka päässä ammotti putken suu, johon ei vielä kuulunut mennä. Sensijaan piti kääntyä vasemmalle takaviistoon A:lle.
Tutkin näkymää lähtöpaikalla koiran kannlta, ja laitoin Pipsan startissa istumaan sen aivan hivenen sivuun, että putken suu jäi 3. esteen siiven taakse. Se ei siis voisi lukittua siihen, ennenkuin näkisi putken 1. hypyn jälkeen.
Itse asetuin 3.n oikean siiven eteen ja koiran lähestyessä käänsin vartaloani vasemmalle ja astuin taaksepäin askelen. Pipsa ylitti esteen ja myöhästyin hivenen ojentaessani vastaista kättäni siivekkeen taakse, joten kaarre oikealle meni vähän pitkäksi, mutta se oli selvä kaarros. Siitä sitten koira käteen ja esteen editse vasemmalle A:lle.
Ei aikonut mennä putkeen, vaan yritti seurata ohjaustani. Olin todella tyytyväinen.
Tehtiin myös takaaleikkaus keinulle, ja sekin meni hienosti. Keinun jälkeen oli seuraavana hyppy, joka oli aivan keinun suuntaisena sen edessä. Sen pääty oli siis koiraa kohti. Lähetin Pipsan matkaan, ja kaarroin vasemmalle. Pipsa irtosi hienosti, kuten yleensä ja kiersi koko esteen. Meni siis eri puolelta kuin minä.
Mietin unohdinko sanoa "hyppy", luultavasti. Ohjasin vain tiettyyn paikkaan, mutten kertonut mitä siellä tehdään. Ohjaa Älä Oleta.
No, joka tapauksesta. Tulos kahdesta peräkkäisestä kisasta on edistystä.
Etenkin kun muistaa, että treenaamme vain tunnin joka toinen viikko.
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Miten walesinspringerspanieli tuli maailmaan
Kerran, kauan sitten maassa ei ollut yhtään walesinspringersspanielia. Oli muita rotuja muttei sitä. Eräässä talossa asui muori ja valkoinen koira. Muori ei erityisimmin pitänyt koirista sillä hänen sisko oli allerginen, joten hääti valkoisen koiran matkoihinsa.Sitten muori osti kanan.
Mutta koira kulki iloisesti pitkin katua. Se näki ison kalkkunan kyljyksen ja lähti sen luo. Koira juoksi työmaan läpi, mutta työmaan miehiltä tippui liimatölkki koiran niskaan! Koska koira oli siisti, se meni ennen kalkkuna-ateriaa lätäkköön peseytymään. Lätäkkö oli kuitenkin kuralätäkkö ja liimaan tarttui kuraa. Nyt liimaturkkiin oli tarttunut kuraläikkiä.Koira ei saanut kuraläikkiä pois,
ja ne kovettuivat koiran turkkiin. Koska kura oli ruskeaa, koira alkoi näyttää valko-ruskealta. Koira sai pentuja, ja niistä tuli samanlaisia! Joku ihminen vei koirat Walesin kuninkaan eteen, ja kysyi koirille sopivaa nimeä.
- Koiristanne tulee walesinspringersspanielejä! kuningas vastasi. Tästä eteen päin oli walesinspringerspanielejä. Kaikista tuli ruskea- valkoisia!
LOPPU!!!
Mutta koira kulki iloisesti pitkin katua. Se näki ison kalkkunan kyljyksen ja lähti sen luo. Koira juoksi työmaan läpi, mutta työmaan miehiltä tippui liimatölkki koiran niskaan! Koska koira oli siisti, se meni ennen kalkkuna-ateriaa lätäkköön peseytymään. Lätäkkö oli kuitenkin kuralätäkkö ja liimaan tarttui kuraa. Nyt liimaturkkiin oli tarttunut kuraläikkiä.Koira ei saanut kuraläikkiä pois,
ja ne kovettuivat koiran turkkiin. Koska kura oli ruskeaa, koira alkoi näyttää valko-ruskealta. Koira sai pentuja, ja niistä tuli samanlaisia! Joku ihminen vei koirat Walesin kuninkaan eteen, ja kysyi koirille sopivaa nimeä.
- Koiristanne tulee walesinspringersspanielejä! kuningas vastasi. Tästä eteen päin oli walesinspringerspanielejä. Kaikista tuli ruskea- valkoisia!
LOPPU!!!
J. 8v
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Kyllä se viidennellä kertaa onnistuu
Sisarukset Pipsa, Ella ja Dante treenitauolla
Radassa, jonka piirros löytyy Tarmon blogista, oli muutamia keljuja kohtia joista selvittiin muutaman yrityksen jälkeen kunnialla. Virheettömiä läpivetoja tuli muutamia.
Mutta. Jos tämä olisi ollut kisa, tulos olisi ollut hylly.
Kyse on radanlukutaidosta. Koska emme treenaa tarpeeksi, en osaa suoralta kädeltä sanoa, missä minun kussakin radan kohdassa tulisi olla suhteessa koiraan. Nytkin kakkoseste, joka oli sijoitettu niin, että koira näki startissa sen takaa, ei meinannut aluksi onnistua.
Kyse on radanlukutaidosta. Koska emme treenaa tarpeeksi, en osaa suoralta kädeltä sanoa, missä minun kussakin radan kohdassa tulisi olla suhteessa koiraan. Nytkin kakkoseste, joka oli sijoitettu niin, että koira näki startissa sen takaa, ei meinannut aluksi onnistua.
Pipsa seuraa ohjaustani mielstäni täysin johdonmukaisesti. Nostan kättä ja koira kaartaa liikaa, nostan vähemmän, koira menee ohi. Käännän vartaloani, taas koira kääntyy liikaa...
Noin viidennellä yrityksellä pystyn vetämään nopean ja hyvän nolla-radan, niin että heilahtaa. Tajusin vaihtaa koiran paikan lähdössä niin, että kakkonen ei näy, ja ohjata sen ensin yli ykkösen ja uutena asiana kakkoselle. Testaamalla oikea ohjaus kyllä löytyy. Kisoissa on vain se yksi yritys. Sen olisi onnistuttava kerralla. Oikea paikka ja oikea ohjaus on osattava kuvitella päässään ja siihen ei taida auttaa muu, kuin kokemus.
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Kevättä odotellessa
Taas lauantai aamuna huomasin kaipaavani kesäiseen Ojankoon.
Minulla on ollut tapana lähteä kesäaamusin treenaamaan omin päin tyhjälle kentälle, kun muut vielä nukkuvat. Kenttä on tyhjä, nuoremmat harrastajat ovat vielä tiukasti unten mailla ja ko Ojanko on vain meidän.
Viime syksynä näimme aidan takana ketun. Teimme keppitreeniä, kun Pipsa jähmettyi tuijottamaan jotain. Aidan takana, seuran kisakoppien suunnalla seisoi punainen koiran näköinen otus ja tuijotti takaisin. Kumpikaan ei liikahtanut, tai äännähtänyt. Sitten kettu kääntyi ja katosi metsään.
Joinakin aamuina koko paikka kylpee sumussa. Lämmitelymetsän takana aukeavan niityn yli ei näe Hakunilan kerrostaloja, vaan tuntuu kuin olisi kaukana maaseudulla.
Varhaisena kevätaamuna puomin luona pusikossa lauloi satakieli. Yksi ensinmäisistä viime vuonna. Luontoradiossa oli juuri pohdittu missä ne viipyvät, kun kuulin sen.
Aamuharjoittelu on omanlaistaan. Pipsa voi juosta vapaana. Eri kentiltä löytyy valmiita ratapätkiä joka lähtöön. Voi ottaa toistoja omaan tahtiin ja nauttia koirastaan ja lajin hienoudesta.
On hienoa, että meillä on nyt halli ja siellä treenit joka toinen viikko, mutta kun lumet sulavat palaamme aamuvuoroon.
Minulla on ollut tapana lähteä kesäaamusin treenaamaan omin päin tyhjälle kentälle, kun muut vielä nukkuvat. Kenttä on tyhjä, nuoremmat harrastajat ovat vielä tiukasti unten mailla ja ko Ojanko on vain meidän.
Viime syksynä näimme aidan takana ketun. Teimme keppitreeniä, kun Pipsa jähmettyi tuijottamaan jotain. Aidan takana, seuran kisakoppien suunnalla seisoi punainen koiran näköinen otus ja tuijotti takaisin. Kumpikaan ei liikahtanut, tai äännähtänyt. Sitten kettu kääntyi ja katosi metsään.
Joinakin aamuina koko paikka kylpee sumussa. Lämmitelymetsän takana aukeavan niityn yli ei näe Hakunilan kerrostaloja, vaan tuntuu kuin olisi kaukana maaseudulla.
Varhaisena kevätaamuna puomin luona pusikossa lauloi satakieli. Yksi ensinmäisistä viime vuonna. Luontoradiossa oli juuri pohdittu missä ne viipyvät, kun kuulin sen.
Aamuharjoittelu on omanlaistaan. Pipsa voi juosta vapaana. Eri kentiltä löytyy valmiita ratapätkiä joka lähtöön. Voi ottaa toistoja omaan tahtiin ja nauttia koirastaan ja lajin hienoudesta.
On hienoa, että meillä on nyt halli ja siellä treenit joka toinen viikko, mutta kun lumet sulavat palaamme aamuvuoroon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)